13 päivää

...edellisestä postauksesta. En suinkaan ole kadonnut maan nielemänä tai luovuttanut elämäntapamuutoksen suhteen, mutta kuten aikaisemminkin on huomattu, niin valitettavasti työharjoittelu heijastuu blogin päivitystahtiin. Olen pikku hiljaa alkanut hyväksyä sen tosiasian, että en tosiaan nyt pääsekään valmistumaan. Isoin stressinaihe on tällä hetkellä edelleen kesän toimeentulo, koska töitä ei ihan oikeasti ole - mikä on aivan käsittämätöntä kun kouluttautuu alalle, jossa yleisen käsityksen mukaan työ vain odottaa tekijäänsä.

Asiasta kuitenkin ihan muualle, vietin viime viikonloppuna synttäreitäni tyttöystävän ja parin ystävän seurassa, ja pystytimme lauantaina Euroviisu -katsomon olohuoneemme sohvalle. Ketään ei varmaan yllätä, että herkuteltu siis on. Onneksi ruokailut ovat muuten viimeisen parin viikon aikana sujuneet aika mallikkaasti, vaikka eilen tulikin pitkästä aikaa sorruttua pizzerian pizzaan. Juokseminen on valitettavasti jäänyt tyystin.

Pyrin seuraavina päivinä postailemaan kuvia uusista kuntoiluhousuistani (niiden myötä olisi tarkoitus palata juoksemiseen - olen oikeasti aikaisemmin juossut farkuissa, koska en yksinkertaisesti omistanut mitään muita housuja, ellei reikäisiä kotilökäreitä lasketa) ja uimapuvustani, johon olen ihan rakastunut. Hyvää viikonloppua!

P.S. Vuokrasoppari allekirjoitettu, eli 1.7 ollaankin sitten uudessa asunnossa!

Mylläkkää

Blogin päivittäminen on nyt taas päässyt jäämään - pahoittelut siitä! Hengissä olen edelleen, joskin herkut ovat maistuneet ihan liian hyvin, juoksemaan en ole päässyt melkein yhtä pitkään aikaan älyttömän kiireen takia, enkä ole uskaltanut käydä pariin viikkoon vaa'alla (ja siksikin, koska ne povaamani naistenvaivat alkoivat vaivata). Edellisen viikonlopun vietin kotosalla ja sukuloimassa, ja täällä taas puuro valmistuu uunissa ensiyön valvomisia varten. En pääsekään nyt kesällä valmistumaan ihan itsestäni riippumattomista syistä, töitä ei vieläkään ole, vietin syntymäpäiviäni, tulen saamaan ylinopeussakot, kännykkä hajosi ja ostin uuden, tulin vahingossa ulos kaapista isovanhemmille, joilta olen pimittänyt suhdettamme viimeiset kolme vuotta (kihlasormus jäi sormeen, hupsista), koira oksensi sänkyymme tänä aamuna ja muutamme heinäkuussa uuteen asuntoon.

Siinä kaiketi lyhykäisyydessään kuulumiseni! Toivottavasti ehtisin nyt viikonloppuna kirjoitella vähän lisää.

Hyvää viikonloppua!

Punnitus ja plösökuvat

Vaa'alla nähtiin tänään korkein lukema sitten heinäkuun - 99,4 kg. Kuvitelkaa. +600 grammaa viime viikosta, enkä todellakaan tiedä, mitä olen tehnyt päästäkseni tällaisiin lukemiin. Kävimme eilen ilalla kahdeksan ja kymmenen välillä 1,5h koirapuistossa ja sen jälkeen vielä juoksulenkillä, plus olen aika varma, että se aika kuukaudesta koputtelee jo ovelle, joten voisihan sitä yrittää selittää nesteiden kertymisellä. No, en tiedä, mutta motivoipahan tsemppaamaan. Välillä tuntuu, että vain siksi, että on ylipainoa, niin sitä kertyykin herkemmin lisää - verrattakoon esimerkiksi tyttöystävääni, joka voi mättää menemään ja se näkyy hänellä puntarissa joskus puolen vuoden kuluttua kilon, parin heittona. Mutta hei jee, eilen oli herkuton päivä - kuten tiedätte, niin sekin on jo saavutus.

Päätin kuitenkin tuossa aamutuimaan ottaa itsestäni vielä edistymiskuvat - tai no, plösökuvat, kuten iloisesti tietokoneelleni nimesin tuon loppuviimeisen kollaasin, koska mistään massiivisesta edistyksestä ei kyllä painon suhteen voi puhua. Tässäpä ensin muistin virkistykseksi vuoden alussa otettu kuva:

Kun vertaatte alla olevaa kuvaa äskeiseen, niin näette:

a) erivärisen paidan
b) isommat tissit (okei, valitettavasti mulla on vain paremmat rintsikat päällä, mutta älkää siis antako hämätä)
c) ja ehkä ihan ihan himppasen jotain vartalon pienentymistä, ellei se ole mulla korvien välissä, minkä myönnän olevan täysin mahdollista

Kun vaakaa tuijottaa, niin kaikella järjellähän kroppani olisi pitänyt turpeutua eikä päinvastoin, ellei tämä muutaman viikon juokseminen ja käveleminen ole alkanut tuottaa jonkinlaista tulosta. Toki tyttöystävä silloin viime viikolla kehui pienentynyttä takapuolta ja eilen pohti ovatko reitenikin kaventuneet, mutta hänen mielipiteensä ei ehkä ole kovin objektiivinen. :D

Mitä enemmän tuijotan noita kuvia niin alankin nähdä vain sitä isontumista - ja onhan tuo alempi kuva kauempaa otettukin. No joo. Olisikohan aika lähteä tekemään niitä kouluhommia... Hyvää keskiviikkoa! Ja tervetuloa uusille lukijoilleni!

Ulkoilun iloista

Viime viikolla oli tarkoitus kirjoitella juoksemisesta ja liikunnasta, mutta suunnitelmat menivät niin sanotusti mönkään, kun vietin ihan liian paljon aikaa koulutehtävien parissa. Olemme oikeastaan luopuneet juoksukoulun ohjeista - pikemminkin kävelemme ja juoksemme nyt omaa tahtia omina päivinämme ja vilkaisemme sillointällöin ohjeellisia aikoja, ja tämä tuntuu mukavalta. Nyt viimeiset pari viikonloppua ovat hieman sotkeneet suunnitelmiamme eikä edistystä ole tapahtunut juoksunopeudessa tai kestävyydessä, mutta onneksi ollaan kuitenkin lähdetty ulos. On ollut huojentavaa huomata, että vaikka olisikin viikonlopun verran juoksematta, niin se kaikki puhti ei ole vain poistunut itsestä eikä jo tapahtunut kehitys ole maagisesti hävinnyt. Olin viime viikolla henkisesti valmistautunut siihen, ettei jaksaisi minuuttiakaan - mutta sen saman neljä minuuttia jaksoin kuin muutamaa päivää ennenkin. Tällä hetkellä juoksemme neljää ja puolta minuuttia, ja tänään lenkin jälkeen sovittiin tyttöystävän kanssa, että ensi viikolla kunnostaudutaan. Kumpikin kaipaa taas vähän nopeampaa kehitystä. ;) 

Pari yötä takaperin tyttöystävä muuten kysäisi, että onko peppuni pienentynyt, kun se tuntuu kiinteämmältä. Voitte varmaan kuvitella hämmästykseni - että kiinteytynytkö? No, toivottavasti! Pakko se oli itsekin tunnustella, ja en tiedä oliko kokemus vain korvien välissä, mutta kyllä se tuntui hitusen pienemmältä. Ja ainakin edellisellä kerralla sekä laihtuminen että kiinteytyminen näkyivät ensimmäisenä juuri persuuksissa ja kasvoissa - tosin laihtumistahan tässä nyt ei ole pitkään aikaan tapahtunut. Itse taas olen ihastellut kultani pienenvää mahaa. Isohan se ei todellakaan koskaan ole ollut, enkä ymmärrä miten siitä voi edes hävitä rasvaa - mutta niin sekin on vain näyttänyt kiinteytyvän. Tyttöystävä aloitti muutama viikko sitten myös vatsalihashaasteen tähän meidän uuden harrastuksemme rinnalle.

Ennen juoksulenkkiä kävimme tänään muuten ensimmäistä kertaa koirapuistossa. Olemme onnekkaita siinä mielessä, että meiltä kävelee sinne ehkä vajaan kilometrin, ja koirakin alkaa jo ymmärtää lenkkeilyn päälle. Oli todella mieltä virkistävää saada vähän rennompaakin ulkoilua, ja vaikka koira oli sadekuuron yllättäessä ja siellä maastossa rymytessään ihan kurainen ja likainen, niin oli se ehdottomasti sen arvoista - varsinkin kun hölmöllä meni hetki tajuta, että hei, täällähän voi juosta niin paljon kuin sielu sietää. Saimme myös olla ihan rauhassa, kun pienten koirien puolella ei ollut yhtään koiraa. Alla olevaan kuvaan on muuten pyydetty julkaisulupa tyttöystävästäni.

Hyvää toukokuuta ja seuraavaa viikkoa teille kaikille!