Muutosta kehiin

Blogi on tänään kokenut pienen ulkoisen muodonmuutoksen, kun uudella bannerilla ja värisävyillä tavoittelin hieman raikkaampaa, keväisempää ilmettä. Se on jotain, mitä itsekin varmaan kaipaisin. Viimepäivät olen ollut kireä ja äkäinen, ja yhtenä yönä avauduin tyttöystävälleni samasta aiheesta, josta viimeksi kirjoitin. Sovimme, että olemme tästä lähtien tiukempia toistemme suhteen - jos toinen haluaa jotain hyvää, toinen ei vain myönny siihen. Ja uskokaa tai älkää, aloitamme yhdessä myös juoksukoulun!

Olen juossut viimeksi kaksi kolme vuotta sitten ihan omaehtoisesti, ja jaksoinkin silloin ihan hyvin pari viikkoa. Juokseminen kuitenkin jäi, kun satutin itseni. Olin taas aloittanut liian kovilla panoksilla, ja sen jälkeen en halunnut enää yrittääkään, koska "ei musta ole siihen". Näin jälkikäteen tarkasteltuna omat virheensä huomaa herkemmin. Ja silloin kuitenkin pidin juoksemisesta ja siitä ihanan vapauttavasta tunteesta joka tulee, kun pääsee etenemään kovaa.

Pienen googlailun jälkeen tällaisilla ohjeilla olisi tarkoitus huomisesta alkaen lähteä liikenteeseen:

Ihan orjallisen tarkasti tuskin tulee kyseistä suunnitelmaa joka päivä noudatettua, ja vapaapäivien aikakin tulee vaihtelemaan ihan jo pelkästään aikataulullisten asioiden takia. Tarkoitus olisi kuitenkin, että vapaapäiviä tulee sen verran kuin ohjeissa on, ja että noita ajallisia asioita noudatettaisiin. Ensin vähän huvitti tuo ensimmäisen viikon viiden minuutin kävelyt ja kahden minuutin juoksut, mutta aika nopeasti hoksasin, etten varmaan pysty tuskitta juoksemaan tuota kahtakaan minuuttia. Toisin sanoen hiljaa hyvä tulee.

Hyvää alkuviikkoa, itse lähden valmistautumaan yövuoroon!

Asiaa itsetunnosta ja tunnesyömisestä

Punnitukset jäivät viime viikolta taidokkaasti väliin. Ensin unohdin ja yövuorot sekoittivat pakkaa, sitten en vain uskaltautunut vaa'alle. Tänään uskaltauduin - eikä sieltä kovin imartelevaa lukemaa tullut. 98,7 kg, eli +ihanliikaa.

Olen jo jonkin aikaa miettinyt kirjoittavani huonosta itsetunnosta, tai ehkä jopa itseinhosta. Ensimmäisen kerran asiaa ajateltuani kuvittelin, että no, eihän mulla enää mitään huonoa itsetuntoa ole. "Oli joskus, mutta siitä on päästy yli." Viimeisen parin viikon aikana uskomukseni on kuitenkin osoittautunut vääräksi, kun olen tarkastellut oman pääkoppani ajatuksenjuoksua vähän enemmän. Kyllä, ehdottomasti kärsin edelleen huonosta itsetunnosta. Väittäisin sen johtuvan 95% ylipainosta ja siitä, etten osaa edelleenkään lopettaa herkuttelua. Väitän myös, että se on monilla muillakin ylipainoisilla ihmisillä yleinen ongelma - vaikka ei tokikaan varmastikaan kaikilla.

En pidä itseäni erityisen rumana, mutta en kauniinakaan. Kuvittelen muiden ihmisten pitävän minua jotenkin huonompana, tyhmempänä tai hitaampana. Pelkään, että muut miettivät miksi laihalla kihlatullani on noin lihava tyttöystävä tai miten normaalikokoisella äidilläni voi olla noin lihava tytär. Ulkona käydessäni ajattelen olevani "se läski kaveri". Kaupan kassalla ahdistaa ostaa mitään, mikä antaa muille ihmisille syytä ajatella, että "noiden ostosten perusteella ei ole ihmekään miksi se on tuon näköinen". En halua käydä vaateostoksilla, koska pelkään muiden asiakkaiden ihmettelevän mitä teen koko liikkeessä. Mietin, vaikuttaako painoni seksielämäämme. En mielelläni katso valokuvia itsestäni. Pystyn käymään uimahallissa, mutta se on alkanut ahdistaa. En aina uskalla kirjoittaa blogiani, kun edistymistä ei tapahtu. Haluan matkustaa vasta kun olen pudottanut painoa, koska haluan näyttää hyvältä. Tavoittelen täydellisyyttä monilla muilla elämän osa-alueilla ja piiskaan itseäni epäonnistumisista. Pelkään hukkaavani nuoruuteni lihavana olemiseen, painon kanssa kamppailemiseen ja jatkuviin itsesyytöksiin. 

Ja silti, silti en herkutellessani ajattele, että minulla olisi parempi olo jos en söisi tätä. Ajattelen, että minulle tulee parempi olo kun syön tämän - paljon parempi, koska maistuuhan tämä hyvältä ja on pieni pala nautintoa, ja töissä on ollut rankkaa tai on ollut huono päivä, tai me riitelimme ja nyt olisi kiva syödä jotain hyvää, tai koska sain tämän lahjaksi niin sitä ei lasketa. Vasta myöhemmin muistan, että pitkässä juoksussa herkkujen syöminen päivittäin lisää huonoa oloa. Tätä kirjoittaessani tekee melkein mieli itkeä. Olenko oikeasti niin neuvoton, että ainoa keinoni lievittää mitä tahansa pahaa oloa on syöminen?

Toivottavasti muiden huhtikuu alkaa vähän iloisemmissa merkeissä - ja tervetuloa uudelle lukijalle.

Takaisin ruotuun

Tyttöystävän juhlat on nyt juhlittu - takana mahtava viikonloppu ystävien seurassa. Valitettavasti niitä huonoja valintojakin siihen sisältyi, ja vaikka herkuttelu on mielestäni täysin sallittua spesiaaleina hetkinä, niin pitäisi muistaa säilyttää siinäkin jokin kohtuus. Tai ainakin osata lopettaa se ylijäämien syönti, köh. Punnitustulos on luvassa vasta huomenna, sillä punnituspäivä siirtyi pari viikkoa sitten keskiviikolle ja ajattelin.

Hyviäkin uutisia on kuitenkin luvassa, sillä ihan perussyömiset menevät taas huomattavasti paremmin kuin aikaisemmin. Kuten arvelinkin, niin säännöllinen päivärytmi (niin säännöllinen kuin vuorotyössä nyt voi olla, mutta kuitenkin) ja se, että töissä on pakko jaksaa on palauttanut monia niistä tavoista, joita ennen noudatin. Nyt on ollut joka päivä keitto- ja puuropäivää lukuun ottamatta jotain vihreää töissä, ja vähintään yksi hedelmä ja jokin maitotuote, esim. rahka tai jogurtti. Syön kaupan valmisjugurtteja nykyään lähes poikkeuksetta vain töissä - yksinkertaisesti siksi, että ne on niin helppo napata mukaan eikä tarvitse pakata mukaan mitään lisukkeita, enkä taas voi maun puolesta sietää mitään proteiinirahkoja.

Tässä edeltävien työpäivien pääruokaeväät:

- Porkkanaletut, raejuusto & salaatti
- Kanasalaatti & taikaruisvoileipä
- Kalakeitto & ruisleipä
- Broileri, keitetty tumma riisi & uuniporkkanat x 2
- Uunipuuro

Tänään alkaa kahden yön valvomiset, ja olen suunnitellut selviäväni ilman sitä pientä suklaapatukkaa, joka yleensä on pitänyt saada yövuoroon. Tällä hetkellä olen siis syventävässä harjoittelussa lempparipotilaitteni parissa - vauvojen ja lasten. :) Ihanaa alkuviikkoa kaikille!

Superminipika

Paino oli tänään kahden viikon takaisissa lukemissa, eli 97,4 kg - puoli kiloa miinusta edellisestä viikosta. Otin itseäni niskasta kiinni ja merkitsin puuttuvat punnitukset vihdoinkin myös edistymissivulle. Nyt viime päivät ovat menneet paljon paremmin kuin pitkään aikaan ja herkkuja ei ole tullut popsittua päivittäin. Valitettavasti tämäkin päivitys jää hyvin pikaiseksi, sillä olen menossa iltavuoroon ja keittiössä odottaa vielä edeltävästi uuninpesukin. 

Ihanan keväisiä päiviä kaikille!

Yleiset kuulumiset

Pieni muistutus siitä, että elossa ollaan - jotenkin vaan ei ole ollut aikaa eikä energiaa nyt päivitellä, kun pari viimeistä viikkoa koulutehtävien parissa on vaatinut veronsa. Punnituskin oli poikkeuksellisesti keskiviikkona ja paino näytti 97,9 kg - en muista paljonko plussaa edelliseen, mutta plussaa kuitenkin. Ja kyllähän sitä stressiä on taas purettu niihin herkkuihin.

Viimeinen eli syventävä työharjoittelu alkaa maanantaina, ja se tuo taas suurella todennäköisyydellä positiivisia muutoksia omiin elämäntapoihin. Se, että päivää on rytmittämässä työajat helpottaa ainakin itseäni suuresti, eikä ehdi miettiä niitä herkkuja. Taukohuoneessa myös mieluummin syö terveellisiä eväitä, kiitos ryhmäpaineen. Syy sekin! Aktiivisuusrannekekin oli tauolla pennun tulon jälkeen (ihan puhtaasta unohduksesta), mutta nyt se on tällä viikolla pääsyt käyttöön. Ihan vielä ei koiran kanssa tule lenkkeiltyä, sillä meidän hurjat kävelymme ulottuvat yleensä kadun päähän ja takaisin. Pikkuherra palelee vielä niin herkästi ja lyhyeenkin matkaan menee tuhottomasti aikaa. Suurin saavutuksemme on ollut yhtenä lämpimänä ja aurinkoisena päivänä kävely korttelin ympäri, johon kului aikaa 40 minuuttia.

Seuraavalle viikonlopulle on luvassa tyttöystävän synttärit, ja saadaan taas kavereita kylään kun käydään ulkona syömässä ja istutaan iltaa. Tällä kertaa ollaan suunniteltu myös vähän terveellisempiä naposteltavia, kuten ruisnappeja ja vihannestikkuja. Alkoholistahan tunnetusti tulee paljon kaloreita, mutta sitä tulee onneksi nautittua sen verran harvoin, etten yleensä huolehdi siitä.

Tänään lääkäri diagnosoi mulle jälleen kerran korvakäytävän tulehduksen, joten tämä viikonloppu menee sitä parannellessa ja nauttiessa vielä näistä vapaapäivistä ennen tulevaa harjoittelua. Juhannukseen mennessä sitä pitäisi olla ihan oikea sairaanhoitaja, hui. ;)

Päiväni kuvina - vihdoinkin!

Montakohan viikkoa on siitä, kun otin päiväni kuvina -kuvat ja lupasin tehdä teille katsauksen päivittäiseen elämääni? Varmaan kohta kolme, sillä pentukaan ei ollut tullut vielä silloin. Sattuneesta syystä arki on nyt muuttunut, ja päätin alunperin jo viikko sitten eilen ottaa uudet kuvat - jotka peräti tulevat aikataulussa tänne bloginkin puolelle. Valitettavasti kuvia ei järin montaa ole, sillä eilinen elämäni oli varsin yksitoikkoista eikä nyt aivan täysin vastannut jokapäiväisiä tekemisiäni. Ennen kuin kuitenkaan mennään ajassa taaksepäin, niin mainitsen jo heti alkuunsa, että vaakaan oli tullut plussaa. Paino oli tänä aamuna 97,4 kg ja fiilis lievästi masentunut.

Maantaiaamu alkoi perinteisesti ruisleivällä päällisineen (Beceliä, leikkelettä ja kurkkua), kupillisella kahvia ja puolikkaalla lasillisella viikonlopusta jäänyttä appelsiinituoremehua - ja erittäin poikkeuksellisesti myös croissantilla, joita anoppi syystä tai toisesta antoi edeltävän iltana tyttöystävän matkaan. Kuten kuvasta ehkä voi havannoida, on lautaseni ja lasit tyhjiä. Miksi? Koska olin jo pistellyt ruoat poskeeni kun hihkaisin, että "hei voi ei, annatko mulle kameran? Mun piti tehdä tänään päiväni kuvina!"

Tyttöystävä lähti kouluun ja minä jäin koiran kanssa kotiin opiskelemaan. Viemme vuoroaamuin koiran pihalle heti herättyämme, vaikka se yleensä on ehtinyt tehdä tarpeensa paperille jo ennen kuin ehdimme nousta sängystä - ja koska eilisaamuna pääsin pälkähästä, niin hommakseni jäi sitten leikittää pentua, jolla nykyään energiaa piisaa ihan riittävästi. Herra ei tahtonut pysyä kuvassa, ja jäljelle jäi vain vinkuleluparka.

Harkitsin ensin kuvaavani päiväni sellaisena päivänä kun olen koulussa. Toisaalta arkeni on tällä hetkellä realistisimmillaan niinä päivinä kun olen kotona, koska kontaktitunteja on vain kahtena päivänä viikossa. Opiskeluni kotona on siis lähinnä esseiden kirjoittamista, osallistumista keskusteluihin netissä ja lääkelupatenttiin lukemista. Ja olen muuten äärimmäisen huono istumaan paikallani pitkiä aikoja, joten eilenkin ramppasin vähän väliä tekemässä ties mitä. Jossain kohtaa laitoin musiikinkin taustalle. Makuni sen suhteen on muuten tosi vaihteleva ja kuuntelen sekaisin melkein mitä tahansa, paitsi mitä tahansa raskasta musiikkia tai klassista.

Joskus puoli neljän aikaan iskenyt päänsärky pisti keskeyttämään kouluhommat. En valitettavasti muistanut ottaa kuvia kaikista syömisistäni, mutta lounaaksi söin porkkanalettuja raejuustolla ja yhdeksi välipalaksi muistaakseni banaania. Eilisen syömingit olivat ihan mitä sattuu, sillä meillä oli viikonlopun jäljiltä tyhjä jääkaappi ja kyhäilin vaan kasaan mitä keksin. Kuvassa näkyvä puuro maistuikin välipalaksi kouluhommien jälkeen. Meillä siis syödään "päivällinen" useimmiten vasta joskus seitsemän-kahdeksan aikaan, mistä johtuen iltapala jää usein syömättä ja syön päivän aikana kaksi välipalaa. Tein koiraherran kanssa päivähommat ja me asetuttiin sohvalle katsomaan pitkästä aikaa Sykettä Yle Areenasta. Olen muuten monta jaksoa jäljessä!

Tyttöystävä tuli kuuden aikaan kotiin ja lähdimme saman tien käymään kaupassa vähän pidemmällä. Koiralle hankittiin Mustista ja Mirristä uusi kaulapanta ja uutta pureskeltavaa, Cittarista taas tuotiin ruokaostokset - joita tosin piti täydentää vielä lähi-S-marketissa, koska meiltä jäi parit pakasteet ostamatta kun tuli kiire bussiin. Ulkona oli tosi kurja keli, vaikka sää olikin leuto. Pahoittelut viimeisten kuvien laatu!

Hetken mielijohteesta jäimme jo aikaisemmin bussista pois ja piipahdimme vielä kirjastossa hakemassa yhden varaamani romaanin. Olen aina ollut tosi ahkera lukemaan, mutta välillä tulee kausia kun ei vaan koulujuttujen lomassa jaksa avata hyvääkään kirjaa. Joulun jälkeen lukuinnostus on kuitenkin palannut ja olen lukenut paljon niin uusia kuin aikaisemmin lukemianikin teoksia. Ihan viimeisimpänä luin Jojo Moyesin Me Before You (löytyy myös suomennettuna nimikkeellä Kerro minulle jotain hyvää), ja samaiselta kirjailijalta hain nytkin kaksi kirjaa lisää. Me Before You on aivan mahtava kirja ja kertoo neliraajahalvaantuneen nuoren miehen ja tämän uuden henkilökohtaisen avustajan keskinäisestä suhteesta - suosittelen! Meidän kirjastossa on muuten meneillään kuvassa näkyvä lukuhaaste, ja itsellekin on tarttunut lappunen mukaan. Ideana on valita listasta joku kriteeri, vaikkapa "perinteinen romanssi", "kirja josta tehtiin elokuva" tai "Finlandia-palkittu kirja" ja raksia sitten ruutuun kun on sellaisen lukenut.

Kotona heitettiin sitten ranskalaiset ja nugetit (älkää sanoko mitään, ei todella kuulu meidän normiruokavalioon) uuniin, käytettiin koiraa ulkona, siivottiin pissoja lattialta, leikittiin, katsottiin telkkaria, kävin suihkussa, katsottiin lisää Sykettä ja tapeltiin siivoamisesta. Sinänsä valitsin huonon päivän kuvaamiselle, koska esimerkiksi päivän syömiset ei vastaa todellisuutta, enkä yleensä ole noin paljon sisällä kotona. Toisaalta hyvä valinta, koska sainpahan kerrottua jostain muustakin kuin vaikkapa siivoamisesta tai kaupungilla pyörimisestä. :D

Toivottavasti joku koki tämän virkistävänä vaihteluna normipostauksiin. Ihanaa maaliskuun alkua, ainakin itse odottelen jo kevättä ihan innolla!