Eroon tunnesyömisestä

Blogini säännölliset lukijat tietävät, että kamppailen tunnesyömisen kanssa. Se on räikeää, näyttäytyy etenkin stressaavissa ja ahdistavissa tilanteissa ja kesti useamman vuoden, että pystyin myöntämään asian itselleni. Aikaisemmin olin kuitannut asian kädenheilautuksella ja ajattelemalla, että enhän mä nyt niin paljon syö - ja mitä vikaa on siinä, että syö suklaapatukan kun vähän surettaa? Ei toki mitään, jos niin ei tee pahimmillaan monta kertaa päivässä, vaan itselläni homma on lähtenyt täysin lapasesta jo aikoja sitten.

Lupailin jokin aika sitten miettiväni muita keinoja stressaavien tilanteiden kanssa pärjäämiseen, itseni lohdutukseen ja tunnesyömisen tilalle. Mitä voisin tehdä tai kokeilla ennen kuin ryntään kauppaan tai kaapille? Olen taidokkaasti onnistunut välttelemään aihetta, koska näitä keinoja on ollut ihan pirun vaikea miettiä - etenkin kun olen aina kokenut itseni harhauttamisen äärimmäisen hankalaksi tehtäväksi. Eilen kuitenkin - ja varmasti ensimmäistä kertaa elämässäni - ensimmäinen ajatukseni vaikean tilanteen ja suuttumuksen kohdatessa oli lähteä ulos raivokkaalle lenkille.  "No, mennäänkö me sinne ulos?" Mentiinhän me, ja käveltiin varmaan juoksutahtiammekin nopeampaa reipasta ravia reilun tunnin verran. Tästä inspiroituneena päätin, että nyt on aika oikealle pohdiskelulle.

Tällaisen listan olen tähän mennessä saanut aikaiseksi:

Lähden liikkeelle
Jos vain mahdollista, niin lähden ulos kävelylle tai liikun jollain muulla itselleni mieluisalla tavalla. Enpä olisi tätä uskonnut listaavani ensimmäiseksi ennen eilisiltaa, vaikkei nämä missään järjestyksessä olekaan.

Juttelen ystäville
Olen tyypillinen monimutkainen nainen, mutta entistä enemmän käsittelen asioita oman pääkoppani sisällä. Olisi varmaan aika alkaa jälleen uskoutua niille hyville kavereillekin.

Kuuntelen hyvää musiikkia
Ei aina toimi, mutta usein yllätyn itsekin, miten paljon musiikki voi vaikuttaa mielentilaan. Kuuntelen muuten musiikkia lähestulkoon laidasta laitaan, ja usein mulla on yksi tai kaksi fiilistelybiisiä, jotka kuluvat loppuun vähän turhankin nopeasti.

Luen
Rakastan lukemista, mutta yleensä ahdistavissa tai stressaavissa tilanteissa en jaksa keskittyä hyväänkään kirjallisuuteen. Voisin kuitenkin yrittää - ja onhan internetin maailmakin rajaton!

Harrastan itsepohdiskelua
Tarvitsenko oikeasti sen suklaapatukan? Onko se sen arvoista? Onko oikeastikin nälkä?

Bloggaan
Miksi ei? En halua täyttää blogiani angstilla, mutta toisaalta omien ajatusteni ulossaamisesta voisi syntyä jotain hedelmällistäkin. Ja tulisipihan konkreettinen todiste siitä, että olen kokeillut päihittää huonot fiilikset, hih.

Ehkä joku miettii, että listahan on täynnä ihan tavallisia asioita - ja kieltämättä mietin sitä itsekin. Mutta toisaalta, niinhän sen pitääkin olla. Omien tunteiden kanssa täytyy tavalla tai toisella oppia tulemaan toimeen terveellisillä, normaaleilla keinoilla niiden haitallisten keinojen sijasta. Toivon itselleni vain tarpeeksi energiaa lähteä yrittämään tarpeeksi. :)

Huomenna raapustelen varmaan enemmän liikuntaan ja painoon liittyvistä asioista, sillä juoksukoulu jatkuu - en ole luovuttanut!