Me Me

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Ulkoilun iloista

Viime viikolla oli tarkoitus kirjoitella juoksemisesta ja liikunnasta, mutta suunnitelmat menivät niin sanotusti mönkään, kun vietin ihan liian paljon aikaa koulutehtävien parissa. Olemme oikeastaan luopuneet juoksukoulun ohjeista - pikemminkin kävelemme ja juoksemme nyt omaa tahtia omina päivinämme ja vilkaisemme sillointällöin ohjeellisia aikoja, ja tämä tuntuu mukavalta. Nyt viimeiset pari viikonloppua ovat hieman sotkeneet suunnitelmiamme eikä edistystä ole tapahtunut juoksunopeudessa tai kestävyydessä, mutta onneksi ollaan kuitenkin lähdetty ulos. On ollut huojentavaa huomata, että vaikka olisikin viikonlopun verran juoksematta, niin se kaikki puhti ei ole vain poistunut itsestä eikä jo tapahtunut kehitys ole maagisesti hävinnyt. Olin viime viikolla henkisesti valmistautunut siihen, ettei jaksaisi minuuttiakaan - mutta sen saman neljä minuuttia jaksoin kuin muutamaa päivää ennenkin. Tällä hetkellä juoksemme neljää ja puolta minuuttia, ja tänään lenkin jälkeen sovittiin tyttöystävän kanssa, että ensi viikolla kunnostaudutaan. Kumpikin kaipaa taas vähän nopeampaa kehitystä. ;) 

Pari yötä takaperin tyttöystävä muuten kysäisi, että onko peppuni pienentynyt, kun se tuntuu kiinteämmältä. Voitte varmaan kuvitella hämmästykseni - että kiinteytynytkö? No, toivottavasti! Pakko se oli itsekin tunnustella, ja en tiedä oliko kokemus vain korvien välissä, mutta kyllä se tuntui hitusen pienemmältä. Ja ainakin edellisellä kerralla sekä laihtuminen että kiinteytyminen näkyivät ensimmäisenä juuri persuuksissa ja kasvoissa - tosin laihtumistahan tässä nyt ei ole pitkään aikaan tapahtunut. Itse taas olen ihastellut kultani pienenvää mahaa. Isohan se ei todellakaan koskaan ole ollut, enkä ymmärrä miten siitä voi edes hävitä rasvaa - mutta niin sekin on vain näyttänyt kiinteytyvän. Tyttöystävä aloitti muutama viikko sitten myös vatsalihashaasteen tähän meidän uuden harrastuksemme rinnalle.

Ennen juoksulenkkiä kävimme tänään muuten ensimmäistä kertaa koirapuistossa. Olemme onnekkaita siinä mielessä, että meiltä kävelee sinne ehkä vajaan kilometrin, ja koirakin alkaa jo ymmärtää lenkkeilyn päälle. Oli todella mieltä virkistävää saada vähän rennompaakin ulkoilua, ja vaikka koira oli sadekuuron yllättäessä ja siellä maastossa rymytessään ihan kurainen ja likainen, niin oli se ehdottomasti sen arvoista - varsinkin kun hölmöllä meni hetki tajuta, että hei, täällähän voi juosta niin paljon kuin sielu sietää. Saimme myös olla ihan rauhassa, kun pienten koirien puolella ei ollut yhtään koiraa. Alla olevaan kuvaan on muuten pyydetty julkaisulupa tyttöystävästäni.


Hyvää toukokuuta ja seuraavaa viikkoa teille kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos asiallisista kommenteista!