Flunssainen vuoden loppu

Voi, houkutuksien vaikeus... Herkkuja on kulunut viimeisen parin päivän aikana ihan liikaa. Saimme joululahjaksi törkeästi suklaata, joista kaksi rasiaa olen jo jakanut pois. On niin vaikea pitää näppinsä erossa omasta lempiherkusta kun sitä löytyy tolkuttomasti kaapeista. Oma strategiani on yrittää piilottaa suklaat mahdollisimman hyvin ja tarjota niitä kaikille kyläilijöille.

Tyttöystävä on viettänyt kaiken aikansa eilisillasta asti sohvan pohjalla hautautuneena viltteihin, tyynyihin ja nenäliinavuoreen - ja saattaa olla, että kohta joudun itsekin sinne kaveriksi. Olen jo useamman viikon ounastellut, että kipeäksihän tässä tullaan kun vapaat alkavat ja stressi helpottaa, mutta säästyin flunssalta vielä jouluviikon. No, onpahan luvassa ainakin erilainen vuoden alku - ja ehkä itse uusi vuosi on lupaavampi kuin sen aatto!

Flunssan ansiosta tuli muuten kokeiltua uutta reseptiäkin. Kasvissosekeitot ja tavalliset kanakeitot tulevat jo korvista, eikä me muuten oikeastaan olla keittoihmisiä, mutta flunssaisen murun toiveena oli saada sohvanpohjalle soppaa. Niinpä kirjoitin googleen luovasti hakusanoiksi "keitto flunssa" ja löysin todella maukkaan reseptin vain parin klikkauksen päästä. Yksinkertaista ja hyvää, ja tyttöystävän mielestä täydellistä kipeyskeittoa. Currylla maustettu kana-nuudelikeitto, olkaa hyvä.

Ensi vuoden alussa tulen muuten esittelemään teille uuden painonhallinnan tueksi tekemäni hankinnan, kunhan kyseinen vekotin saapuu ja pääsen kokeilemaan sitä, hihi. Hyvää (ja oireetonta) uutta vuotta kaikille!

Jouluterveiset

Tuntuu, että aikaisemmasta postauksesta on ikuisuus - vaikka tosiasiassa siitä on "vain" puolitoista viikkoa. Olen viettänyt kuluneen viikon äitini luona. Joulut on juhlittu, mahassa herkkuja ja takana sitä harvinaista laatuaikaa perheen kesken ulkoilun, syömisen, saunomisen, leffojen katselun ja pelaamisen merkeissä. En murehtinut ruokailuistani eikä katastrofia tapahtunut.

Ripaus joulumieltä ennätti tänne bloginkin puolelle, sillä päätin vähän uusia ulkoasuani. Lukijani ovat varmaan myös panneet merkille yhä lisääntyvässä määrin esiintyvät ei-laihdutusaiheiset postaukseni, ja myönnän stressanneeni aika paljon siitä, ettei painonhallinta ole viime aikoina ollut blogini ykkösjuttu. Lähestyvän uuden vuoden kunniaksi olen päättänyt stressata vähemmän - siispä tulen hyvällä omatunnolla todennäköisesti bloggaamaan enemmänkin aiheen vierestä, vaikka yritänkin edelleen pitää elämäntapamuutoksen blogini teemana.

Toivottavasti kaikilla on takanaan hyvä joulu ja edessään hieno uusi vuosi!

Painonpudotuskatsaus

Olen vältellyt blogia. Olen vältellyt puntaria. Olen vältellyt kaikkia ruokaan liittyviä ajatuksiakin. Kävin tänään ensimmäistä kertaa kahteen viikkoon vaa'alla, ja vaaka näytti 95,6 kg. Se on parisataa grammaa enemmän kuin viime kuussa, mutta vähemmän kuin edellisen kerran kun punnitsin itseni.

Koko joulukuu on oikeastaan mennyt herkutteluksi - ei mitenkään ylenmääräiseksi, mutta on silti mielestäni ihme etten ole lihonut. Aikaisemmin kerroin leiponeeni itse pipareita ensimmäistä kertaa, ja kaikella kunnioituksella rakasta äitiäni ja mummoani kohtaan, niin nämä tekemäni piparit ovat olleet ylivoimaisesti parhaimmat itseleivotut piparit joita olen syönyt - ja senpä takia ne ovatkin maistuneet ihan eri tavalla kuin aikaisempina vuosina. Onneksi olen onnistunut välttelemään suklaata viime viikonloppua lukuun ottamatta, jolloin juhlittiin pienellä porukalla pikkujouluja.

Liikunta on samalla tolalla kuin aikaisemminkin. Arkiliikuntaa tulee harrastettua melko paljonkin, ja yhtenä päivänä kävimme huimasti tyttöystävän kanssa vajaan tunnin kävelylenkillä. Ei ole syytä keksiä sen kummempia tekosyitä - en vain yksinkertaisesti jaksa. Olen päivisin todella väsynyt ja nyt alkaa pikku hiljaa tuntua siltä, että unet alkavat ottaa itseään takaisin. Joululomalla on onneksi pakko raahautua ulos ja lenkittää perheen koiria, ja toivottavasti saan silloin nukuttuakin paremmin.

Vielä kolme päivää työharjoittelua jäljellä ja sitten saa hengähtää - hyviä joulunodotuksia teille kaikille ja jälleen kerran yhdet pahoittelut hitaasta päivitystahdista!

 

Hengissä

Joulukuuta on mennyt jo monta päivää, ja bloggaaminen on suoraan sanottuna tyystin unohtunut - taisin kyllä käydä päivittämässä painonseurantaani, mutta muuten ei ole ollut aikaa ajatella kirjoittamista. Tämä on nyt tällainen pikapostaus jonka ainoa funktio taitaa olla vain tiedottaminen siitä, että elossa ollaan!

Viikonloppuna on herkuteltu. Itsenäisyyspäivän vietin tyttöystävän kanssa omilla porukoillani, ja sunnuntai meni sukuloidessa. Muuten syömiset on olleet ihan OK, mitä nyt eilen illalla haettiin monen tunnin autossa istumisen jälkeen subwaysta kanapatonkia. Koirien kanssa tuli tehtyä lenkkiä ja oma hauvakuume sen kuin kasvaa. Työharjoittelua on pari viikkoa jäljellä, ja sitten alkaa joululoma - jolloin yritän ehdottomasti myös petrata bloggaamisen kanssa.

Ihanaa joulunodotusta kaikille! :)

Raha ja terveellisyys

Monet sanovat, että terveellinen ruoka on kallista eikä ole varaa syödä terveellisesti - ja yhdyn itsekin osittain tähän väitteeseen. Silloin kun rahatilanne on tiukka, sen huomaa välittömästi jääkaapin sisällössä. Viimeisen viikon aikana ei meilläkään ole ostettu salaattiaineksia, kovin kummoisia hedelmiä tai laadukasta lihaa. Mutta ei se silti tarkoita sitä etteikö meiltä löytyisi vaikkapa porkkanoita, kaurapuuroa tai mandariineja - ihan terveellisiä juttuja siis. Mikä kuitenkin itseäni harmittaa on se, että vaikka käytännössä olisi mahdollisuus syödä terveellisesti, niin monipuolisuus puuttuu ruokavaliosta silloin kun rahat ovat tiukalla.

Ei kukaan jaksa syödä pitkiä aikoja pelkästään porkkanoita, kaurapuuroa tai mandariineja. Niihin tylsistyy, ja silloin alkaa kaivata juuri sitä vaihtelua, mitä ostamalla saisi - ja helposti tippuu ne jo terveelliset asiat ruokavaliosta. Opiskelijalle käytännössä kaikki on kallista silloin kun ainoa rahanlähde on opintotuki, saati sitten esimerkiksi marjat, rahkat, salaatit, pähkinät, lihat, kala... Kaikki sellaiset asiat, joita mielelläni ostaisin, mutta joihin ei aina ole varaa. Kuten ei nytkään.

En ole varmaan kahteen viikkoon noudattanut sitä sääntöäni, jonka mukaan pyrin aina ottamaan jotain vihreää töihin. Joko en ole jaksanut leikata sitä iänikuista kurkkua mukaan, tai en yksinkertaisesti näe mieltä siinä, että se olisi ainoa vihreä asia lautasellani. Ehkä nurinkurista, mutta ne samat asiat päivästä toiseen alkavat tympiä. Tällä hetkellä odottelemme ensi viikkoa siinä tilanteessa, että jokainen senttikin lasketaan ennen kauppaan lähtöä.

Haaveilen siitä, että pystyisin jaksaisin tehdä sijaisuuksia ensi keväänä teoriaopintojen aikaan ennen syventäviä harjoitteluja. Opiskelijana olemisessa ärsyttää se, että jos ei työskentele opintojen ohella tai ei omaa avokätisiä vanhempia, niin ei oikeasti ole rahaa aina kaikkeen siihen, mitä tarvitsisi. Kyllä meidänkin tulee joskus tehtyä hankintoja jotka myöhemmin huomaa turhiksi tai huonoiksi, mutta onneksi harvemmin. Se mikä kuitenkin harmittaa ja rassaa eniten ei liity niinkään niihin satunnaisiin hankintoihin tai uusien vaatteiden ostamiseen vaan siihen, ettei ole rahaa ostaa sellaista ruokaa, jota oikeasti haluaisi - ja se, että harva työssäkäyvä ihminen ymmärtää, miten vähän sitä rahaa oikeasti on.

Tiivistetysti: vähälläkin rahalla voi syödä terveelliesti, mutta mistä sen monipuolisuuden löytäisi?

Tavallista tasa-arvoa

Suomessa ollaan askelta lähempänä tasa-arvoista avioliittolakia, ja tuntuu ihan mielettömän hienolta, että eduskunnan enemmistö äänesti asian puolesta! Vaikka blogini tarkoitus on käsitellä painonhallintaa ja en ole lupauksestani huolimatta ehtinyt niistä asioista juurikaan kirjoitella, niin tämän postauksen minä haluan kanssanne jakaa.

Olen kuullut ja lukenut mitä ihmeellisimpiä perusteluja sille, miksi Suomeen ei pitäisi saada tasa-arvoista avioliittolakia, ja kommenttia on tullut henkilökohtaisesti päin naamaakin. Ehkä absurdein niistä on ollut erään uskovaisen koulukaverini yksinkertainen toteamus: "siitä syntyisi sotku". Mitenniin, minkälainen sotku? "no... en mä tiedä, sotku vain." Tänään taas luin eduskunnan äänestystulosten julkaisemisen jälkeen iltapäivälehden kommenteista varsin oivallisen perustelun sille, miksi Helsingin mielenosoituksissa puolesta olevia oli tuhansia, ja vastaan olevat pystyttiin laskemaan kymmenissä. "Suurin osa varmaan työttömiä, sehän selittää asian." 

En ole koskaan kyennyt ymmärtämään, mikä seksuaali- tai sukupuolivähemmistöissä ihmisiä nyppii, enkä sitä, miksi meidät nähdään jotenkin erilaisina. Kuuntelin eilen sivukorvalla eduskunnan puheenvuoroja lakiehdotukseen liittyen, ja tyrmistelin joidenkin kansanedustajien perusteluja. Aikuiset Suomen päättäjät... Voisi kuvitella, että nykyaikana ihmiset tajuaisivat olla luomatta stereotypioita, mutta kyllä ne vain edelleen elävät vahvasti joidenkin mielikuvissa - kaikki homomiehet ovat feminiinisiä himoshoppaajasisustajia, ja -naiset miehisiä rekkalesboja. Biseksuaaleista nyt puhumattakaan, jotka haluavat samanaikaisesti kumpaakin sukupuolta ja viettävät riestasta elämää. Tietenkin.

Käytän esimerkkinä itseäni. Lapsena minulla oli isä ja äiti, kunnes isä lähti. Biologia ei tehnyt hänestä yhtään sen kelvollisempaa kasvattajaa. Rakastin yli kaiken nukkeja ja Barbieita. Ekaluokkalaisena vietin arki-iltapäivät vaarini kanssa. Halusin olla samanaikaisesti palomies, lääkäri, kokki ja poliisi. Olin aina hyvä koulussa, tunnollinen ja hyväkäytöksinen. Minulla on pitkät, paksut tummanruskeat hiukset, punaiset huulet ja siniset silmät. Käytän feminiinisiä vaatteita, korkokenkiä, koruja ja meikkaan päivittäin. Käsilaukustani löytyy hirveästi roinaa. Nykyään haluan isona sairaanhoitajaksi, ja olen kovaa vauhtia matkalla tavoitteeseeni. Vanhemmat kollegat sanovat, että olet niin rauhallinen, susta tulee hyvä hoitaja. Kotona kokkaan, siivoan ja teen samoja asioita kuin muutkin suomalaiset. Eikä kukaan ole koskaan arvannut, että olen lesbo. Tuleeko ihmisille oikeasti yllätyksenä se, että lesbot, homot, biseksuaalit tai itsensä miten tahansa määrittelevät tai määrittelemättömät henkilöt eivät näytä sen erikoisemmilta kuin muutkaan ihmiset, saati sitä sitten ole?

Vaikka tasa-arvoinen avioliittolaki saataisiin lyötyä lukkoon Suomessa, on silti edessä ennakkoluulojen, asenteiden ja oletusten muuttaminen - ja ylipäätään tasa-arvoisesta avioliittokäsitteestä ennen pitkää luopuminen. Sillä mikäpä ei olisi tasa-arvoisempaa kuin se, että ei tarvitsisi erikseen mainita avioliiton olevan tasa-arvoinen? Mielipiteitä saa olla jokaisella, mutta kun ne perustuvat vain hataraan tietoon tai tuntemukseen, tai kun ne ovat vain omaksuttuja, kannattaisi silloin ottaa asioista selvää ja avata mieltään uudelle - ja ymmärtää, että samanarvoisia me olemme kaikki mihinkään ominaisuuteen katsomatta. :)

Joulunodotusta

Jälleen kerran pahoittelut harvasta kirjoitustahdistani - viikonloppu meni vuosipäivän vietossa ja uuteen harjoittelupaikkaan asennoituessa. Tänään siis aloitin tämän vuoden viidennen eli viimeisen työharjoitteluni, ja luojankiitosihanaa loma häämöttää neljän viikon päässä. Hyppy psykiatriasta sairaanhoitajan vastaanotolla työskentelyyn tuntuu hurjalta ja uusi työyhteisö jätti kenties hieman pahan maun suuhun näin ensimmäisen päivän jälkeen, mutta eiköhän tämä jakso jakseta vaikka päällään seisten.

Jouluunkin on enää kuukausi, ja varmaan ihan tuotapikaa lehtien otsikoita alkaa koristaa viimehetken laihdutusvinkit tai syömisniksit pyhien varalle. Rakastan joulua ja olen tänäkin vuonna päättänyt, etten varmasti stressaa syömisistä. Joulu on vain kerran vuodessa, enkä muista kuin ehkä yhtenä tai kahtena jouluna "lihoneeni" pari kolme kiloa, jotka nekin taisivat lähteä itsestään. Syön jouluna ihan samalla periaatteella kuin muutenkin eli silloin kun on nälkä ja maalaisjärkeä käyttäen, ruoka vain toki on erilaista. Kyllä jouluna saa höllätäkin.

Vaikka joulukarkit notkuvat jo kauppojen hyllyllä, ei oikeastaan ole tullut mitään sen suurempaa houkutusta vielä ostella mitään. Myönnän, että suklaa tekee minulle kyllä hyvin kauppansa, mutta olen aina ajatellut, että on kivempi säästää se nautinto sinne itse joulunviettoon. En juurikaan välitä joulutortuista enkä pipareista, joten niitä ei tule syötyäkään - torttuja paistellaan tyttöystävän mieliksi ja pipareita meillä leivotaan ihan leipomisen ja perinteiden ilosta, ja kuskataan sitten sukulaisille. Tänä jouluna taidankin muuten kokeilla piparitaikinan tekemistä ihan itse.

Itsetekemisestä puheen ollen, olen ottanut missiokseni tehdä myös tämän vuoden joulukortit itse. Kummasti on lähetyslistakin on lyhentynyt. :D Huomenna tai ylihuomenna postailen enempi painoasioista kun on viikon punnituskin takana.

Hyvää alkavaa viikkoa!

Aiheen vierestä

Vaaka näytti tänään 95,4 kg eli -200 grammaa viime viikosta. Pudotus se on pienikin pudotus - etenkin kun syömiset menivät loppuviikosta ihan metsään enkä ole alunalkaenkaan tavoitellut isoja rykäyksiä. Tämä on varmaan kolmas tai neljäs viikko kun suunta on ollut laskusuuntainen, ja hyvä niin. Se kuitenkin kertoo siitä, että jokin menee oikein.

Tänään olen jo hieman paremmalla mielellä, ja sain itseasiassa aivan loistavan tekstiviestin tuossa pari tuntia sitten. "Hei! Sormuksenne on noudettavissa."

En muista olenko aikaisemmin maininnut, että hukkasin ensimmäisen kihlasormukseni - tai oikeastaan en edes hukannut, vaan vanhanaikaisesti todeten se hävisi kuin tuhka tuuleen. Laskin sormuksen pöydänkulmalle useampi kuukausi sitten kesällä kun aloin pestä perunoita äitini luona. Osasin kaivata sitä vasta illalla monen tunnin kuluttua, ja silloin käännettiin sitten koko talo ympäri: siirrettiin jääkaapit, pengottiin roskikset ja imurin pölypussi, kontattiin koko perheen voimin pitkin lattioita. Kaivettiin jopa koirankakat läpi ja ihan tuloksetta. Olen varsin vakuuttunut siitä, että sormus päätyi sukulaisten koiran vatsaan, sillä äitini koira sylkee vierasesineet suustaan ulos. Harmi vaan, että molempia karvaturreja ehdittiin juoksuttaa vapaana metsässä ennen kuin seuraavana päivänä vasta hoksattiin, että sormus voisi olla jomman kumman koiran masussa.

Vasta muutama viikko sitten sain aikaiseksi hankkia uuden sormuksen. Osittain siksi, että olisin halunnut samanlaisen sormuksen kuin aikaisemmin, mutta sellaista ei löytynyt, enkä osannut päättää ottaisinko samankaltaisen vai täysin erilaisen. Muistissa oli myös tuoreeltaan kauppiaiden hieman nihkeä suhtautuminen kahteen naiseen ostamassa sormusta, joten harkitsin pitkään myös verkosta tilaamista. Ja toki rahatilannekin vaikutti asiaan. Lopulta päädyin ihan sattumalta yhden kauppakeskuksen koruliikkeeseen, jonka vitriinissä oli esillä Everybody's Darling malliston sormuksia.

Ja tällainen sieltä sitten nimettömään saatiin: yksinkertainen, hieman erikoisemmalla pinnalla oleva hopeasormus. Aivan erilainen kuin edellinen. Vihdoinkin.

Väsynyttä ahdistusta

Tarkoitukseni oli kirjoitella tänne blogin puolelle jo viikonloppuna, mutta stressi ja ahdistus on taas alkanut nostaa päätään. En tiedä vaikuttaako asiaan eniten lähestyvät deadlinet, seuraavaan harjoittelupaikkaan siirtyminen viikon päästä, parisuhdehuolet, rahastressi vai opinnäytetyö - tuntuu, että kaikki on kietoutunut yhdeksi keräksi, josta ei enää löydä langanpäätä. Näen ympärilläni koko ajan vain tekemättömiä töitä, oli kyse sitten kouluhommista tai murusista lattialla. Tämä siitäkin huolimatta, että olen asioihin panostanut.

En ole koskaan osannut purkaa ahdistustani liikuntaan, mutta eilen hyppäsin hetken mielijohteesta kuntopyörän selkään kuulokkeet korvilla, suljin silmäni ja poljin. Tuntui niin hyvältä.

Syömiset sitten - hyvä kun edes muistan mitä olen saanut suustani alas. Toisina päivinä olen syönyt liian vähän ja toisina liian paljon, ja aika epämääräisesti. Olen syönyt karkkia, sipsiä ja suklaapiirakkaa. Nakkeja ja ranskalaisia. Suoraan sanottuna en ole jaksanut viimeiseen pariin päivään ajatella ruokaa ainakaan järkevältä kantilta ollenkaan. Tällä hetkellä olen jotenkin kauhean väsynyt koko elämääni, ja tuntuu etten ole tyytyväinen oikein mihinkään.

Toivottavasti loppuviikosta ollaan hilpeämmissä tunnelmissa - meillä alkaa tyttöystävän kanssa tulla kolme vuotta yhdessäoloa täyteen, ja ollaan menossa viikonloppuna kylpylään. Joka tapauksessa hyvää alkavaa viikkoa teille lukijoilleni. :)

Pikainen punnituspäivitys

Jes, -300 grammaa viime viikosta, eli 95,6 kg eilinen paino. Kävin jo eilen merkkailemassa painon ylös seurantatickeriin, mutta kun vasta tänään ehdin kirjoittelemaan asiasta, niin aloin jo ihan miettiä näinkö sittenkin oikein ja olisivatko numerot olleetkin toisin päin. Varmistuspunnitus takasi sen, että eiköhän lukema ihan oikein ollut - tänään kun se oli vielä parisataa grammaa alhaisempikin.

Eilen ja edellispäivänä ollaan molemmat tyttöystävän kanssa herkuteltu. Mitään övereitä ei olla onneksi vedetty, ollaan syöty irtokarkkia ja vähän suklaata, mutta parempi olla taas muutama päivä ilman makeaa ennen kuin liikutaan vaarallisilla vesillä. Alan pikku hiljaa olla toiveikkaampi sen suhteen, että voisin oikeasti joskus löytää sen kultaisen keskitien herkkujen syömisessä - ennen se on tuntunut lähinnä vain epätoivoiselta ja kaukaiselta haaveelta.

Tällainen pikapostaus tänään. Iltavuoroa odotellessa!

Talvi yllätti suomalaiset

- tai näin ainakin otsikot ovat eilisestä asti väittäneet. Kieltämättä olin melkoisen hämmästynyt kun eilisaamuna heräsin ja ikkunasta näkyi valkoisen lumen peittämä maa, sillä säätiedotusten seuraaminen oli jäänyt muutamaksi päiväksi. Kaikista vuodenajoista pidän ehdottomasti eniten syksystä, mutta en pistä yhtään pahakseni lumen tuloa - tosin talvikenkien metsästyksessä tuli kiire!

Olen lompsotellut vuoroin tennareilla, vuoroin kumisaappailla koko loppusyksyn, mutta pari päivää sitten oli pakko kaivaa edellistalven talvikenkäraukkani esille. Ihme että olen selvinnyt vain muutamilla rakoilla, sillä kengillä on aivan järkyttävä kävellä - ne ovat hajonneet pitkässä käytössä niin perinpohjin, että askellankin niillä vinoon. Viime talven niillä vielä pärjäsi, kun opiskelijana ei juuri uusia kalliita kenkiä osteta. Kiitos alennusmyyntien sain kuitenkin tänään upouudet talvikengät, joilla toivottavasti kelpaa kävellä!

Kengät muuten näyttävät kuvassa aivan valtavilta, vaikka myönnän olevani naiseksi aika isojalkainen. Käytän yleensä kokoa 40-41 vähän mallista riippuen, yleensä 40 riittää. Jalkani koko muuten pieneni silloin kun laihdutin sen monta kiloa muutama vuosi sitten, silloin kengät saivat olla koon tai kaksi isommat! Varmaan johtuu silloisten turvotustenkin laskemisesta.

Viikon ruokailuista ei ole kauheasti erityistä sanottavaa, sillä hyvin tasapaksusti on mennyt. Joka päivä on tullut valitettavasti naposteltua jotain makeaa, vaikka en nyt tarkoita mitään isoja juttuja - esimerkiksi keksi tai muutama hedelmäkarkki on mennyt. Edellispäivänä herkuttelin irtokarkeilla elokuvissa, mutta ne 150 grammaa (joita  jäi seuraavallekin päivälle, hurraa) on tainnut olla tämän viikon isoin herkkuhetki. Tällä viikolla olen syönyt kasvissosekeittoa, kalakeittoa, jauhelipapukastiketta ja tummaa makaronia, itsetehtyä broileripizzaa, dipattavia kasviksia ja broileria sekä itsetehtyä täytettyä broileri-mozzarella-tomaattileipää. Pizza ja leipä, no - asiat voisivat olla huonomminkin, ja ainakin itse tehdystä ruoasta tietää mitä siihen on tullut ja minkä verran.

Meillä muuten dipattavat kasvikset ovat esimerkiksi juuri (itse maustetun) kanan kanssa sellainen isompi ruoka, jos ei syystä tai toisesta ole ehtinyt syödä päivällistä ja päivä on kuitenkin ehtinyt venyä jo jonnekin seitsemän kahdeksan tienoille. Me tehdään ihan kaupan dippipussista kermaviilidippi, pilkotaan reilusti kurkkua, porkkanaa, paprikaa ja kukkakaalia (joskus myös kirsikkatomaattia) ja syödään broilerin kanssa. Ennen kanan tilalla oli yleensä nugetit tai ristikkoperunat, mutta on sanomattakin selvää etteivät ne ole siitä terveellisemmästä päästä. Joskus syödään myös ihan herkkuna iltasella, ja silloin saatetaan ostaa kasvisten lisäksi pieni pussi sipsejä. Yhä useammin ollaan voitu tyytyä pelkästään kasviksiin, ja olen aika ylpeä näistä molemmista muutoksista. :)

Näissä tunnelmissa palaan lauantaipäivän viettoon (ja yksinolosta nautiskelemiseen), vasta nyt huomasin saaneeni kolmannenkin lukijan - tervetuloa! 

Kuulumisia viikolta

Taas on jäänyt kirjoittaminen vähemmälle, ja lokakuukin on ehtinyt vaihtua marraskuuksi. Tuntuu, että aika menee hirveän nopeasti eteenpäin! Punnitus näytti -600 grammaa viime viikosta, eli 95,9 kg. Voin ihan rehellisesti kuitenkin todeta, että en ymmärrä miksi, sillä ajattelin varsinkin viikonlopun menneen penkin alle - en siis oikeastaan osaa edes iloita tuloksesta. Vähän hölmöä ehkä.

Jälleen kerran on hammaslääkärireissu takana ja enpä voi taaskaan kehua kokemustani kovinkaan hyväksi, sillä lähdin itku kurkussa pois vastaanotolta. Onneksi paikattavaa suussa ei oikeastaan enää ole yhtä reikää lukuun ottamatta, ja tämänkinkertainen reikä oli kuulemma yllättävän pieni - harmi vain, että sama hammaslääkäri odottaa minua parin viikon päästä. Hän ja hammashoitaja keskittyivät juttelemaan vain toisilleen, eikä kumpikaan vaivaantunut selostamaan tekemisiään - tästä annoinkin sitten suoraan heille palautetta käynnin jälkeen. Välillä myös tuntui siltä että tukehdun, kun en saanut nielaistua ja parivaljakko hääräsi suussani kohtuuttoman pitkiä aikoja. Ja mitäpä olisi hammaslääkärikäynti ilman sitä sokerista, napostelusta ja syömisestä valistamista. Niin, minähän en ole kuullut näitä asioita viimeisen kymmenen vuoden sisään n. tuhat kertaa? Toki ymmärrän, että ennaltaehkäisevä työ on suunterveydenhuollossa ihan yhtä tärkeää kuin missä tahansa muuallakin, mutta joillakin olisi syytä miettiä sitä tapaa, millä asiansa esittää ja ylipäätään sitä, onko se aina tarpeen. Aamen.

Viime viikolla aloitin uudessa harjoittelupaikassa, ja lasten hoitotyön ohella psykiatriakin on alkanut kiehtoa. Harmi vain, että kevään syventävät harjoittelut pitää valita jo huomenna, eli aikaa lisämietinnälle ei oikeastaan ole. Osasto jolla olen on todella mielenkiintoinen ja ihmiset ovat mukavia, mutta opiskelijan ohjaus ei ensimmäisellä viikolla toiminut ollenkaan.

Viikonloppuna kävin tosiaan porukoiden luona, ja kuten olen aikaisemminkin maininnut, niin siellä syöminen menee aina vähän miten sattuu. Yleisesti ottaen ruoka jota lapsuudenkodissani syödään ei ole siitä terveellisimmästä päästä, ja herkkujakin ostetaan kotiin vähän liiankin riittävästi. Opiskelijana en viitsisi käyttää rahaa siihen, että ostaisin sinne omat ruoat. Herkut taas, no. Houkutukset ovat valitettavan suuria, kun jotakin on koko ajan tarjolla, ja tänä viikonloppuna juhlistettiin halloweenia. Jotakin hyvää on kuitenkin siinä, että äidin luona käydessä tulee aina liikuttua paljon enemmän kuin yleensä, kun lenkitän porukoiden koiria ja touhuan siskopuolen kanssa leikkipuistossa.

Näillä kuulumisilla taas eteenpäin!

Laihdutusohjelmista

Tänään vaaka näytti 96,5 kg, eli +600 grammaa josta suurin osa on toivottavasti turvotusta viikonlopun ja naistenvaivojen johdosta. Aamutokkurassa ehdin jo iloita, että painohan on laskenut, mutta ei - todellisuus ei antanut armoa. No, periksi ei anneta!

Eilen illalla satuin olemaan television ääressä kun ohjelmistossa näytettiin Rakas, sinusta on tullut pullukka. Olin aikaisemmin nähnyt kyseistä ohjelmaa vain vilaukselta, mutta nyt estin tyttöystävää vaihtamasta kanavaa ja sanoin, että katsotaanpa ihan mielenkiinnosta - ja en voi sanoa muuta kuin huoh. Toki jokaisella ihmisellä on omat lähtökohtansa, omat tavoitteensa ja ne keinot jotka parhaiten tepsivät laihdutukseen, mutta en voi kuin kyseenalaistaa sen, pääseekö tuon ohjelman avulla oikeasti elämänmittaisiin pysyviin tuloksiin?

Eilisessä jaksossa personal trainer läksytti naista esimerkiksi siitä, että tämä oli syönyt leipää, maitotuotteita, hedelmiä ja marjoja. Siis - hedelmiä ja marjoja?! Ilmeisesti "pullukalle" oli suositeltu vähähiilihydraattista ruokavaliota (jota hän ei kuitenkaan ainakaan jakson alussa halunnut noudattaa) mutta en silti ymmärrä marjojen ja hedelmien syöntikieltoa. Haluaisin tavata ihmisen, joka on lihonut reilusti ylipainoiseksi vetämällä marjoja ja hedelmiä. Ne nyt kuitenkin näyttelevät omaa rooliaan osana normaalia, terveellistä ruokavaliota.

En kauheasti katso laihdutusohjelmia yleisesti ottaen siitä syystä, että ne harvemmin ovat realistisia. Poikkeuksena mielestäni on Dieetit vaihtoon!, jossa käsitellään ihan järkeviäkin vaihtoehtoja ja kannustetaan nimenomaan pysyviin muutoksiin ja iloitaan pienistäkin askeleista. Sen seuraaminen on kuitenkin jäänyt vähemmälle ihan ajankäytöllisistäkin syistä. Olet mitä syöt oli joskus vuosia sitten kova sana, mutta nykyään menee hermo brittiversion ravitsemusterapeuttiin. Olen myös joskus seurannut hyvin tiiviisti Suurinta pudottajaa, ja vaikka Jillian on mielestäni hyvinkin inspiroiva, niin kyseisestä ohjelmastakin ikään kuin meni maku kun satuin netistä lukemaan yhden aikaisempien kausien kilpailijan haastattelun, jossa kävi ilmi minkälaista kohtelua pudottajat saivat kestää ja millainen pelin henki todella oli. Ja Jutta taas ohjelmineen... no, ei todellakaan tule katsottua. Hyrr.

Kuva

Tänään aloitin tosiaan uudessa harjoittelupaikassa, ja ensimmäistä päivääni voisi kuvata sekavaksi ihan vain senkin takia, että ohjaajani joutui henkilökohtaisista syistä lähtemään parin ensimmäisen tunnin jälkeen pois, eikä kukaan oikeastaan ottanut minua siipiensä suojaan. Paikkana kuitenkin mukavan oloinen, joten näillä mennään. :)

Hammaslääkäripelko

Melkein viikko blogihiljaisuutta takana, ei tosin tarkoituksella - on vain ollut niin kiire, ettei ole juuri ehtinyt kirjoitella. Käytin pari päivää viime viikostani töihin ja siivoamiseen, olin torstai-perjantain yövuorossa ja lauantaiaamuna meille saapui ystäviä halloweenin viettoon. Tämän päivän saan vielä hengähtää ennen huomista ja uuden harjoittelun alkua, tosin juuri hammaslääkäristä tulleena en kuvailisi oloani kauhean rentoutuneeksi.

Olen kärsinyt hammaslääkäripelosta niin kauan kuin muistan. Kaikki lähti varmaan liikkeelle siitä, että kieltäydyin lapsena harjaamasta hampaitani säännöllisesti, sillä oksennusrefleksini oli niin voimakas ja aloin aina yökkiä. Aina ala-asteen alkuun asti hammaskalustoni pysyi ihan siistinä, mutta tokihan hampaat alkavat reikiintyä kun niitä ei itse hoida. 15-vuotiaana koin ensimmäisen juurihoitoni ja suuni oli todella huonossa kunnossa - ja olin varmaan pari kolme vuotta teini-iässä käymättä hammaslääkärissä lainkaan. Kun uskaltauduin hammaslääkäriin, oli kyseessä jumalaton hammassärky ja menin sinne rauhoittavien voimin. Ja mainittakoon, että kotipaikkakunnallani hammaslääkärit eivät koskaan huomioineet pelkoani.

Nykyisessä kaupungissa olen käynyt pari kertaa hammaslääkärillä, ja kokemus on ollut ihan kohtalainen molemmilla kerroilla. Itsessään jo ajan varaaminen ahdistaa. Tarkoituksenani oli soittaa jo viime keväälle tarkistusaika, mutta se vain jäi ja kynnys kasvoi jälleen ylitsepääsemättömäksi. Tänään oli kuitenkin pakko mennä, kun silloin 15-vuotiaana juurihoidettuun hampaaseen alkoi tulla paineen tunnetta. Lopputuloksena tällä hetkellä puolet naamasta puuduksissa, poraus ja paikkaus parin hampaan päähän ja mahdollinen juurihoito tulevaisuudessa. Olen jo useamman vuoden hoitanut hampaitani hyvin, mutta tähän mennessä ennätysaikani ilman reikiä on ollut varmaan noin vuosi. Jos voisin jotakin elämässäni muuttaa, niin hammasongelmani.

Odotan sitä aikaa kun olen töissä, menen varmaan juosten yksityiselle ensimmäisen kunnon palkan jälkeen. Enkä nyt tarkoita, että kaikki kunnalliset hammaslääkärit olisivat huonoja, mutta yksityisillä asemilla pääsee herkemmin pelkopotilaiden hoitoon keskittyneille hammaslääkäreillä, ja voisin kuvitella palvelunkin olevan parempaa. Ei nimittäin esimerkiksi tänä aamuna motivoinut lähteä hammaslääkärille, kun jo puhelimessa vastaanotto oli niin ruusuinen.

"Mulla on ollut tällaista ja tällaista kipua yläetuhampaissa."
- "Onko siellä reikä?!" (vihaisella äänensävyllä)
"En mä tiedä, kyllä siellä todennäköisesti on reikä."
- "No kyllähän sä nyt näät jos etuhampaissa on reikä!!!1111"

Tällaista siis tämän neidin elämään. Huomenna on punnituspäivä, enkä osaa aavistella tulosta ollenkaan. Lauantaina tuli tosiaan juhlittua ja sunnuntaina syötiin sitten edellisen päivän jämät pois, mutta edeltävä viikko on mennyt ihan okei. Pyrin kirjoittelemaan viimeistään keskiviikkona vähän enemmän aiheeseen liittyvistä asioista. Hyvää alkavaa viikkoa!

Ilon ja ärsytyksen aiheita

Vaaka näytti tänä aamuna +100 grammaa - arvelinkin ettei sieltä mitään kovin ihmeellisiä lukemia tällä viikolla tule, vielä kun eilen illalla oli parannuksista huolimatta jotenkin turvonnut olo. Tällä viikolla meidän yhteinen tavoite on elellä kiltisti ilman herkutteluja ainakin lauantaihin asti, jolloin saamme jälleen ystäviä vierailulle tarkoituksenamme on nauttia hyvästä ruoasta ja seurasta. Tästä tavoitteesta on kyllä poikettu jo tänään, kun tyttöystävä intoutui pyöräyttämään kauraomenapaistoksen. Jaiks. No, kohtuus kaikessa.

Sain tänään postissa uuden talvitakin, joka tosin taitaa sopia paremmin ei-niin-hyisille-keleille. Saas nähdä tuleeko talvella niin kylmät pakkaset, että joutuu harkitsemaan vielä paksummankin takin ostoa. Taisinkin aikaisemmin blogissani mainita siitä pettymyksestä, jonka edellinen tilattu takki aiheutti kun olisi muuten ollut niin ihana, mutta ihan liian tiukka. Tämä uusikin takki poiki kyllä kehuja oman rakkaan suunnalta, ja tykästyin siihen heti. Onneksi se oli sopiva! Kokoa 46.

Kuva H&M

Voin muuten sanoa olleeni viime päivinä (tai viikkoina) todella väsynyt. Olen jo lukioaikanani kärsinyt jonkin sortin nukahtamisvaikeuksista, jotka olen linkittänyt suoraan stressiin, ja välissä on ollut hiljaisia kausia kun nukkumisen kanssa ei ole ollut ongelmia. Yleensä työharjoittelujen aikana olen iltaisin nukahtanut ihan helposti, joskus jopa liiankin helposti, mutta nyt asianlaita on kiepsahtanut ympäri ja olen valvonut useita öitä sängyssä välillä vain torkahtaen. Olen kuulema myös tosi levoton öisin ja reagoin pienempiinkin ääniin, ja silloin kun satun saamaan unen päästä kiinni edes hetkeksi niin näen herkästi painajaisia. Unet jättiläishämähäkeistä ja hampaiden putoamisista eivät ole pop. Alkaa pikku hiljaa rasittaa, päätä särkee joka päivä, ja vielä kun se nukkuminen nyt kuitenkin olisi ihan oleellinenkin asia näin terveyden ja toimivan arjen kannalta. Yksi ratkaisu voisi löytyä opiskelijaterveydenhuollosta, mutta toisaalta ajatus mistään unilääkkeistä ei juuri houkuttele.

Toivottavasti teillä lukijoilla on viikko lähtenyt hyvin käyntiin!

Arjen haasteita

Aika juoksee taas mahdottoman nopeasti, sillä ensi viikko on viimeinen viikkoni nykyisessä työharjoittelupaikassani, ja seuraavan viikonlopun jälkeen olenkin jo aloittelemassa psykiatrisen harjoittelua. Mielenterveystyö oli aikoinaan toinen vaihtoehtoni syventäville opinnoille, mutta lastenharjoittelu kolahti kyllä niin kovaa, että epäilen enää muuttavani mieltäni. Lasten hoitotyö eroaa paljoltikin muista hoitotyön osa-alueista ja nautin todella siitä, että lapsen sairastuessa hoidetaan jossain määrin koko perhettä. Se on ollut ehdottomasti palkitsevinta tähän mennessä opintojani. Toisaalta seuraava harjoitteluni on nuortenpsykiatrisella osastolla, joka varmasti eroaa aikuispsykiatriasta, ja myös omalta osaltaan tukee suunnitelmiani syventävien suhteen. Valmistun sairaanhoitajaksi siis ensi keväänä, mikäli opinnäytetyö valmistuu ja kaikki menee suunnitellusti.

Tällä viikolla syömisten kanssa on mennyt muuten hyvin, mutta se herkuttelu. Argh. Ei mitään hirveitä ylilyöntejä ole sattunut, mutta eniten ärsyttää se, että alkuviikon jälkeen olemme monena päivänä syöneet vähintään jotain pientä hyvää ja olen käynyt kahvilla sekä kaverin että tyttöystävän kanssa. Kun tottuu siihen, että päivittäin ottaa jotakin pientä, niin sitä alkaa kaivatakin sokeria ja lopettaminen on vaikeaa. Jonkun mielestä totaalikieltäytyminen olisi varmasti hyvä ratkaisu, mutta en suostu luovuttamaan - en aio olla ihminen, jonka pitää noudattaa joko tai -ajattelua, vaan haluan löytää kultaisen keskitien ja pystyä tulevaisuudessa nauttimaan herkuista kohtuudella.

Tästä tulikin mieleeni, että pari päivää sitten istuin ohjaajani kanssa taukohuoneessa ja hänellä oli jälleen välipalaksi Valion pehmeämpi maitorahkapurkki, eikä mitään muuta. Siinä hän hieman tuskastellen sanoi, että alkaa tulla maitorahka jo korvista, mutta kyllä hän vaan on laihtunutkin paljon vuoden aikana. Muuten asiaa kommentoimatta totesin, että en itse kyllä pystyisi syömään pelkkää maitorahkaa, vaikka tykkäänkin esimerkiksi luonnonjugurtista ihan sellaisenaan. "No se on tottumiskysymys. Vaikka ei se hyvää ole."

Tällaista ajattelua juuri ihmettelen joissakin kanssalaihduttajissa. Minkä takia pitää rääkätä itseään ja makunystyröitään syömällä väkisin jotakin, mistä ei tykkää? Eikö sellaisen välipalan tai ruoan voisi korvata jollakin yhtä terveellisellä, mutta paremman makuisella vaihtoehdolla? Hyviä, ravitsevia välipaloja on kuitenkin pilvin pimein, ja maitorahkakin on tuote johon on helppo pistää sekaan vaikka mitä. Minun mielestäni ei tarvitse tottua esimerkiksi noin yksitoikkoiseen ruoka-ainekseen. Ja mitäpä sitten tapahtuu kun kyllästyy, eikä jaksakaan enää ylläpitää ruokavaliotaan?

Olen muuten tutustuttanut itseni tällä viikolla jälleen uuteen ateriaratkaisuun. Uskokaa tai älkää, kyseessä on niinkin simppeli ruoka kuin kaurapuuro. Kyllä, luitte oikein. :D En ole koskaan tykännyt kaurapuurosta, ihan oikeasti, vaikka aina välillä tulee sen terveellisyyden puolesta kokeiltua josko se nyt kuitenkin maistuisi. Viime viikonloppuna kuitenkin tapahtui ihme, kun aloin oikein himoita kaurapuuroa. Hieman skeptisenä hainkin sitten kaapista kaurahiutaleita (joita pidän leivontaa varten aina kaapissa) ja pyöräytin niistä itselleni annoksen puuroa, ja kas kummaa. Kylläpä vaan olikin niin hyvää! Nyt olen sitten muutamaan otteeseen syönyt aamu- tai iltapalaksi kaurapuuroa. Aamuisin olen huomannut sen, että se pitää tosi huonosti nälkää (minkä olen kyllä aikaisemminkin todennut), mutta ruisleipäpalan ja hedelmän kaverina toimii, kun töissä ei lounas veny pitkälle.

En tosin tiedä onko kaurahiutaleissakin joitakin eroja, sillä aikaisemmin olen ostanut Nalle kaurahiutaleita, ja niistä tekemäni puuro on ollut aivan kamalan makuista. Nyt meillä oli joitain Lidlin hiutaleita, joita ostin köhköh niiden alhaisen hinnan takia. Nam. Vertailua tehdessäni ravintosisältö oli kuitenkin lähestulkoon identtinen, Lidlin puurohiutaleissa on gramma vähemmän rasvaa, ja Nallen puurohiutaleissa gramma enemmän ravintokuitua ja gramma vähemmän hiilihydraatteja sataa grammaa kohti. Ei siis mitään suuria eroja.

Liikunta on jäänyt vähäiselle verrattuna edelliseen viikkoon, jolloin meidän tuli käveltyä aika paljon. Eilen kävimme läheisellä joella valokuvaamassa ja pyörimme kaupungissa, mutta ehkä ikkunashoppailua ei kuitenkaan lasketa liikunnaksi.

Alaspäin

...nimittäin vaa'alla, ei noin yleisesti ottaen. Paino tänäaamuna 95,9 kg eli -400 grammaa. Erikoista, miten pienikin pudotus motivoi - tavoitteena ehdottomasti jatkaa samaa rataa!

Arki rullaa entisenlaisesti, tosin viime päivinä olen nukkunut huonosti ja kärsinyt jatkuvista päänsäryistä. Harjoittelu sujuu ihan hyvin, vaikka kakkosohjaajani saikin minut yksi päivä kyynelehtimään työpaikan vessassa. Nyt olen jälleen kerran iltavuoroon lähdössä. Odottelen lounaaksi tekemääni uunipuuroa uunista ja toinen koneellinen pyykkiä pyörii pesukoneessa.

Tällainen briiffauspostaus tällä kertaa, ihanaa alkuviikkoa teille. :)

Painokuulumisia

Tänään nautiskelen hyvinkin kaivatusta vapaapäivästä. Astianpesukone pyörii keittiössä ja sain monen päivän jahkaamisen jälkeen pestyä vessan - siistilläkin ihmisellä alkaa asiat kotona seistä, kun töissä on raskasta.

Tiistaina paino ei ollut liikkunut suuntaan eikä toiseen, enkä koe olevani yhtään pettynyt. Ainakaan suunta ei ole ollut koko ajan ylöspäin niin kuin muutama kuukausi sitten. Tämä viikko on lähtenyt liikkeelle aika hyvin, ainoastaan eilen herkuteltiin vähäisellä määrällä suklaata ja ihan yhteisymmärryksessä tyttöystävän kanssa. Mielitekoja on tullut, etenkin maanantaina iltavuoron jälkeen kun töissä tuli eteen henkisesti todella stressaava tilanne, mutta olen pystynyt vastustamaan niitä ajattelemalla asiaa. Haluanko pitkällä tähtäimellä todella vain hetkellistä mielihyvää, vai olenko syömättä epäterveellisesti ja hyödyn siitä?

Olen muuten jo opintojeni ihan ensimmäisestä harjoittelustani lähtien huomannut sen, miten paljon sairaanhoitajien taukohuoneissa näkyy herkkuja. Keksejä, karkkeja, pullaa, mitä tahansa. Nykyisellä osastollani ei ole ilmeisesti otettu tavaksi pitää päivittäin herkkuja tarjolla, mutta useissa paikoissa niitä on saatavilla joka päivä, ja kyllä niitä vain ihmiset puputtavat. Hoitoalan ihmiset. Joka päivä. Paljon.

Olen nyt yrittänyt kiinnittää enemmän huomiota myös arkiliikuntaan. Olen yleisesti ottaen porrasihmisiä, mutta töissä tulee liian helposti otettua hissi. Isossa sairaalassa sillä liikkuminen on nopeampaa ja kätevämpää, nimim. ensimmäisellä viikolla eksyin varmaan joka päivä, vaikka takana on kaksi muutakin harjoittelua kyseisessä sairaalassa. :D Nyt olen kuitenkin pyrkinyt ottamaan joka päivä portaat. Kun suojavaatevarasto, pukuhuone ja osasto ovat jokainen eri kerroksissa ja eri päissä kerroksia, niin askeleita kertyy jo niidenkin välillä yllättävän paljon.

Näillä mennään taas loppu viikkoa kohti. :)

Tunnesyömisestä ja asioista sen taustalla

Paino ja oma ulkonäkö on pyörinyt mielessä tavallistakin enemmän viimeiset kaksi päivää - varmaan siksi, että huomaan yleisestikin ottaen olevani vähän stressaantunut ja siksi, että herkuttelun kanssa ollaan jälleen menty ojasta allikkoon. Olen vihainen itselleni siitä, että nykyisellä ruokavaliollani voisin laihtua tasaista tahtia, mutta herkuttelu kumoaa tekemieni muutosten vaikutukset. Ahdistaa, ärsyttää, suututtaa. Itsehän minä valintani teen, mutta minkä takia ne valinnat tuntuvat joskus niin ylivoimaisilta vastustaa?

Viime keväänä puhuin opintopsykologin kanssa painonhallinnasta, ja juttelimme aika pitkään siitä, millainen vaikutus lapsuudella on ollut syömisiini. Vanhempani erosivat kun olin alle kouluikäinen, ja äitini laihtui sen jälkeen tosi pieneksi - ja juuri silloin taas minulle, aikaisemmin ihan normaalikokoiselle lapselle, alkoi kertyä ylipainoa. Niin kauan kun muistan olen ollut joko pullea tai oikeasti lihava, ja olen aina pyöritellyt asiaa mielessäni enemmän vai vähemmän.

Pari vuotta sitten en olisi kuolemaksenikaan myöntänyt, että olen varmasti tunnesyöjä. Muistan, kuinka ala-asteella saatoin tulla koulusta ja syödä monta voileipää pelkästään välipalaksi. Teini-iässä äitini teki pahimmillaan kolmea työtä ja saattoi viettää viikonloput viihteellä, jolloin hän korvasi poissaoloaan limsalla, sipseillä ja karkeilla - se oli ehkä nuoruuteni rankinta aikaa, ja melkein itkettää ajatellakin kuinka paljon silloin söin ja kuinka huono itsetuntoni oli. Painoin yläasteella yli 110 kg. Kävin ravintoterapeutilla ja terveydenhoitajalla, mutta en koskaan myöntänyt kenellekään herkutteluni todellista määrää.

Olen niin kiitollinen siitä, että päätin kääntää kelkkani lukioiässä ja laihdutin sen reilut 25 kiloa - siitäkin huolimatta, että siitä on se 15 kiloa tullut takaisin. Mutta ainakin sain silloin pahimman kierteen katkaistua, enkä voisi kuvitellakaan, että enää koskaan söisin sillä tavalla. Tavallaan olen jo jossain määrin onnistunut, sillä tilanne voisi olla sama kuin joitakin vuosia sitten. Kuitenkin tunnen oloni äärimmäisen epäonnistuneeksi.

Nykyään osaan tunnistaa ne hetket, jolloin herkuttelu liittyy selvästi vaikkapa pahaan mieleen. Leivoin edellispäivänä pullaa, meille tuli tyttöystävän kanssa riitaa ja pullataikinani ei suostunut kohoamaan. Niinpä istuin keittiön lattialla taikinakulho kädessä ja nypin pullataikinaa suuhuni. Onneksi rationaalinen minäni puuttui peliin aika nopeasti, eikä vahinkoa sinänsä ehtinyt tapahtua.

Ehkäpä näiden pohdintojen myötä voisi herkuttelun vähentäminen jälleen edistyä, tai ainakin olen jälleen saanut ajatuksia purettua. Painonhallinta on ainakin minulle monimuotoinen prosessi, eikä pitkällä tähtäimellä onnistu itsekuriperiaatteella - johan se nähtiinkin.

Loppujen lopuksi tehtiin sovinto, pullataikina kohosi ja meillä on nyt pakkasessa hätävarakanelipullaa. Tätä neitokaista odottaa parin tunnin päästä alkava iltavuoro. Hyvää alkavaa viikkoa kaikille, ja antakaa ihmeessä kuulua itsestänne, jos jaksatte juttujani lukea! :)

Paino, ruoka ja ihminen nykymaailmassa

Tiistaina paino oli tullut 200 grammaa alaspäin, mikä on tietenkin tyhjää parempi. Tällä viikolla ruokailut eivät ole menneet erityisen hyvin, mutta eivät erityisen huonostikaan - mutta olen kyllä saanut kamppailla valintojeni kanssa. Otin parina päivänä töihin mukaan salaattia, joista toinen oli kanariisisalaatti kermaviilikastikkeella, ja toinen lohisalaatti öljypohjaisella salaatinkastikkeella. (Tähän vielä lisäys, että oma salaatinkastikkeenkäyttöni on hyvin minimaalista, eli niillä ei tule lotrattua.) Lisäksi vielä molempiin pähkinöitä. Nälkä pysyi poissa suhteellisen hyvin työpäivien aikana, sillä söin salaatin lisänä vielä leivän ja kahvitauolla välipalaa. Kuitenkin molempina päivinä illalla tuli hillitön nälkä, hirveät syömishimot ja tuntui, että söin ihan miten sattuu. Tavallaan kevyempi lounas siis kostautui, vaikka kasasin ateriaani rasvoja, proteiineja ja kuituja?

Kultaisen keskitien löytäminen on minusta muutenkin nykypäivänä kauhean vaikeaa. Yhteiskunta ja media ruokkivat koko ajan erilaisia ruokavillityksiä uutisoimalla, kritisoimalla, kieltämällä ja pelottelemalla. Vaikka itse pyrin olemaan mediakriittinen niin joskus on vaikea hahmottaa mihin kannattaisi luottaa ja mihin ei. Älä syö kevyttuotteita mutta suosi rasvatonta, hiilarit pannaan ja korvaa ne rasvoilla, mutta toisaalta älä syö liikaa rasvaa - äläkä rasvatontakaan. Kyllästä ruokasi proteiineilla, mutta hei, älä nyt niitäkään liikaa syö. Anteeksi mitä? Vähemmästäkin hämmentyy vaikka ei menisikään vouhotuksiin mukaan.

Meitä ympäröivän länsimaisen yhteiskunnan yleinen suhtautuminekin painoon ja ruokaan on toisinaan varsin ristiriitainen.  Yli- tai alipainoa ei ole korrektia arvostella, mutta joidenkin mielestä hiljainen hyväksyntä ja samanarvoistaminen ruokkii epäterveellisyyttä, sillä ylipainoisten tulisi luonnollisestikin laihduttaa ja alipainoisten kasvattaa painoa. Samaan aikaan ääriryhmät ihannoivat liiallista lihavuutta tai laihuutta. Kaikkien tulisi olla tasa-arvoisia, mutta paljon on puhetta siitä, kuka korvaa esimerkiksi ylipainon, alkoholin ja tupakoinnin aiheuttamien terveyshaittojen kulut. Toisaalta jokaisella on myös yksilönvapaus, ja periaatetasolla vapaus olla sen kokoinen tai näköinen kuin on - ja nimenomaan periaatetasolla, sillä massasta liikaa poiketessasi olet helposti kohde arvostelulle, haukkumiselle, syrjimiselle ja mille tahansa negatiiviselle huomiolle.

Välillä tuntuu, että en millään jaksaisi välittää siitä olenko lihava vai normaalipainoinen, vaikka luovuttaminen ei edes kävisi mielessä. Toisinaan taas välitän liikaakin. Mietin esimerkiksi sitä, kehtaanko edes kulkea kadulla ja mitä jos muut ihmiset miettivät, että onpa tuo lihava - joka on aika radikaali ajatus ihan kenelle tahansa, mutta varsinkin täysin normaalinnäköiselle ihmiselle. Tällaisina hetkinä iskee usein epätoivo siitä, että miksi en vaan voisi olla laiha, ihan kuin se ratkaisi kaikki ongelmat. Ulkoapäin tulevat ja aikaisemmin tulleet sanomat ovat väistämättäkin vaikuttaneet itsetuntoon.

Tätä ajatustenvirtaa ei voi kyllä kauhean selväksi kehua, mutta pääsinpähän purkamaan pääkoppai sisältöä. :D Hyvää viikonloppua!

Iltafiilistelyä

Rankan työviikon jälkeen kynttilänvalossa, hyvillä kuulokkeilla ja mahtavalla musiikilla viltin alla. Ei muuta. ♥

Taaksepäin ja eteenpäin

Viikon lomani on ohi, ja tänään aloitin jälleen kerran uudessa harjoittelupaikassa. Olen huomannut, että sama kaava toistuu aina ennen uutta työharjoittelujaksoa - nukun ensimmäistä päivää edeltävä yönä hyvällä tuurilla ehkä neljä tuntia, ja pyörin sängyssä jossain unen ja valvetilan rajamailla. Tämäkin siitä huolimatta, että en edes koe jännittäväni normaalia enempää. Lopputuloksena päädyin aamulla näyttämään lähestulkoon väkivallan uhrilta, kun tökin mascarat pitkin naamaa ja yritin epätoivoisesti hinkata niitä kiireessä pois.

En käynyt viime viikolla kertaakaan vaa'alla, sillä ensimmäistä kertaa ahdisti liikaa. Jostain syystä varsinkin pitkien vapaiden syömiset menevät aina huonommin verrattuna siihen kun käy säännöllisesti koulussa tai töissä vaikka sitä kuinka leikittelisi ajatuksella, että nythän sitä vasta onkin aikaa tehdä superterveellistä ja -maittavaa ruokaa. Toisaalta ongelmani on yhä edelleen se herkuttelu, eikä niinkään arkiruoan laatu. Nimimerkillä söin ihan liikaa suklaata, enkä vielä huomennakaan haluaisi punnita itseäni...

Jotain positiivista olen kuitenkin löytänyt, nimittäin edistysaskeleen jota en osannut edes odottaa. Paino heiluu samoissa lukemissa viikosta toiseen, mutta tänään huomasin, että työhousut istuivat paremmin päälle - ja voi sitä riemua! Viimeksi olen kulkenut hoitsukuteissa vain muutaman viikon elokuussa, sillä kotihoidossa ei käytetty suojavaatteita. Muistan varsin elävästi kuinka silloin murehdin sitä, miten housut tuntuvat juuri ja juuri vähän turhan napakoilta. Itsepäinen kun olen niin en suostunut ottamaan isompaa kokoa (ei kiitos XXL), sillä mikään ei tursunnut eikä pursunnut ulospäin. Tänään kuitenkin kiskoin ihan samanlaiset housut päälleni, ja ne tuntuivat päällä niin paljon mukavemmilta kuin aikaisemmin ja paitakin näytti jotenkin reilummalta.

Tavalliseen tapaani ehdin tietenkin jo muodostaa päässäni vaikka minkälaisia selityksiä siitä, että otin vain erilaiset housut, tai tämä on vain hetkellistä, olen maagisesti ollut tosi turvonnut koko elokuun ja nyt se on laskenut, tai jotain. Vaikka faktahan on se, että sitä masunympärystä kannattaisi mittailla punnitusten rinnalla, kun niiden lukemat eivät kuitenkaan välttämättä kulje käsi kädessä.

Olen pitkin viikkoa saanut ideoita vaikka minkälaisiin postauksiin, mutta kummasti pää tyhjenee kun avaa bloggerin ja yrittää jotakin saada aikaan. Mielessä on kuitenkin juttuja niin painohallintaan kuin ihan muuhunkin elämään liittyen. :)

Syöminen ja sosiaalisuus

Suomalaiseen kulttuuriin sosiaalinen syöminen ei kenties kuulu niin voimakkaasti kuin esimerkiksi Keski-Euroopassa, mutta itse ainakin allekirjoitan sen, että syöminen on hyvin vahvasti myös sosiaalinen tapahtuma. Koen hyvän seuran tärkeänä osana syömistä, ja vaikka lapsuudenkodissani harvemmin syötiin yhtäaikaa, niin pyrimme aina tyttöystäväni kanssa olemaan samaan aikaan ruokapöydässä arkipäivien aamupalaa lukuun ottamatta. On ihanaa syödä ystävien, sukulaisten tai oman rakkaan kanssa ja nauttia koko tapahtumasta.

Viikonloppuna heräsin kuitenkin taas sosiaalisen syömisen negatiivisiinkin puoliin, kun keräännyimme sukulaisten voimin yhteen ja tarjolla oli koko ajan jotakin enemmän tai vähemmän epäterveellistä. En koe ongelmalliseksi kieltäytyä herkuista kahvipöydässä, mutta kieltämättä joskus tulee kohteliaisuussyistäkin tehtyä huonoja valintoja ruokailun suhteen. Nyt kuitenkin majoituimme aika alkeellisesti keskellä ei-mitään ja olin aivan toisten ostamien ruokien varassa, joten syödä piti sitä mitä sai - esimerkiksi rasvassa paistettua pyttipannua ja pizzaa. Huonosti syömisestä muodostuu ikävä kierre, sillä huonolaatuinen ruoka ei pidä nälkää samalla tavalla, ja koko ajan tekee mieli syödä ja syödä, ja silloin tulee popsittua myös niitä ns. vapaavalintaisiakin juttuja kuten sipsiä ja suklaata... Siispä viimeiset pari kolme päivää olen syönyt vähän miten sattuu ja varmastikin aivan liikaa, ja vasta nyt alkaa olo taas tasaantua.

Jos nyt jotain hyvää pitäisi löytää tällaisista syömiskierteistä niin mainittakoon sitten se, kuinka hyvältä tuntuu kun kierteen saan katkaistua ja alkaa taas tuntua normaalilta!

Skippasin tänään ensimmäistä kertaa tiistaiaamun punnituksen. Osittain sen takia, että unohdin, mutta toisaalta tein tietoisen valinnan olla menemättä vaa'alle kun asian jälleen muistin. Olo on ihan turvonnut viikonlopun jäljiltä ja menkat alkoivat eilen, joten mitään mieltäylentäviä lukuja ei kyllä saataisi.

Tällaisilla fiiliksillä eteenpäin, oppari ja koulujutut stressaavat taas vaihteeksi, mutta jospa tämän viikon saisi nyt lomailtua.

Terveiset tien päältä

Ensimmäinen ja todennäköisesti yksi hyvin harvoista kännykkäpostauksista.

Eilen oli viimeinen päivä senhetkistä työharjoitteluani, ja nyt on viikko vapaata ennen seuraavaa. Kävimme erään ystävän kanssa museossa ja käsityöläispihalla. ja oli ihan virkistävää välillä tehdä jotain erilaista työviikon jälkeen. Me harrastettaisiin paljon enemmän kulttuuria jos olisi useammin rahkeet käydä vähän muuallakin kuin tämän oman cityn nähtävyyksissä - täällä kaikki on niin nähty jo. :D

Tyttöystävän  pikkuveli tuli meille yökylään iltasella, tehtiin dipattavia kasviksia ja kanaa sipsejä unohtamatta. Aamulla jätin kaksikon nukkumaan, ja istun tällä hetkellä bussissa matkalla treffaamaan äitini, jonka jälkeen ajelemme vielä muutaman tunnin lisää tapaamaan erästä Ruotsista tullutta sukulaista. Ei yksinkertaisesti ole ollut aikaa blogata kunnolla, joten senpä takia täältä naputtelenkin.

Hyvää viikonloppua kaikille!

Puoli kiloa viikossa

Jes, ihanaa! -500 grammaa viime viikosta, eli ilmeisesti syömisten parantuminen ei ole ollut vain korvieni välissä. Muistutuksena, että painoani voi tosiaan seurata blogin alareunan mittarista, sillä vaikka en punnituspäivänä kirjoittelisikaan mitään niin päivitän uuden painon uskollisesti sinne.

Eilen oli ihan hirveä makeanhimo illasta ja mieleen juolahti vaikka mitä asioita joita olisi tehnyt mieli. Kumpikaan meistä ei tyttöystävän kanssa kuitenkaan järkkynyt päätöksestä pysyä nyt paremmilla reiteillä herkuttelun suhteen, ja tyydyimme keittämään iltapalaksi kananmunaa - joka tosin jäikin vasta tälle aamulle, sillä kuukahdin iltakymmeneltä ihan rättiväsyneenä sänkyyn. Vaikka nukuin tunnin tavallista pidempään ja sain viikonloppunakin ihan hyvin unta niin tuntuu nytkin, että voisin vain painua nukkumaan pariksi tunniksi.

Tällä kertaa ainoastaan pikaiset kuulumiset. :)

Parempaan päin ja vertailuja entiseen

Kulunut viikko ja viikonloppu menivät edellisiä huomattavasti paremmin, ja toivon että tämä näkyisi huomenna myös vaa'alla. Perjantaina käytiin ulkona syömässä ja elokuvissa, lauantain illallinen taas meni punaviiniä ja vähän suklaata nautiskeltaessa, mutta muuten ei olla juuri herkuteltu jotain ihan satunnaisia pikkujuttuja lukuun ottamatta. Sama linja jatkuu tälläkin viikolla.

Tänään sain muuten ihania kommentteja työharjoittelupaikassani. Olen tosiaan pyrkinyt siihen, että otan aina jotakin tuoretta ja vihreää sekä usein vielä hedelmiä töihin lounaan lisäksi, ja olen pysynyt linjauksessani todella hyvin. Ilmeisesti muutkin ovat sen huomanneet, sillä tänään useampi muu hoitaja katsoi eväitäni ja totesi, että "miten sulla on aina noin terveelliset eväät!" Tänään söin siis porsaskasviswokkia munanuudeleilla, lisäksi tuoretta kurkkua ja miniluumutomaatteja. Tuli ihan mahtava fiilis noinkin pienestä asiasta.

Pitäisi varmaan ottaa tavaksi listata viikon ruokia, jotta saisitte jotain kuvaa siitä mitä oikeasti laitan suuhuni, mutta tällä hetkellä en kuolemaksenikaan muista mitä kaikkea olen viime viikolla syönyt. :D Ainakin sitä wokkia, uuniohrapuuroa, riisiuunipuuroa, kanatortilloja, kalapaloja ja ranskalaisia (jep, viikon valmisruokasortuminen!)... Aamupala jatkaa aina samaa kaavaa viikonloppuaamuja lukuun ottamatta, eli ruisleipä päällysineen ja hedelmä tai viiliä, rahkaa, ruoansulatusjugurttia tms. Iltapala on samaten ruisleipää, joskus uunipuuroa kuten tälläkin viikolla, ja jos herkutella halutaan niin kasviksia ja dippiä. Välipalaksi pyrin useimmiten syömään hedelmää tai jos en aamulla ole syönyt mitään maitopitoista niin sitten sellaista, mutta välillä tulee otettua myös leipää. Ruokapäiväkirjan pitäjäksi minusta ei ole, sillä sen olen kokenut ja todennut omalla kohdallani hyvin huonoksi.

Jos nyt mietin tätä painonhallintaprojektiani edelliskertaiseen verrattuna, niin niiden ero on aika suuri. Viimeksikin laihdutin ainakin näennäisen terveellisesti, ja vaikka paino lähtikin alussa aika nopeasti putoamaan ja myöhemmin ihan hyvää ja tervettä vauhtia, niin tein loppuen lopuksi melko vähän muutoksia ruokavaliooni ja saatoin nipistää jostakin nälän kustannuksella. Kaloreiden laskeminen lähenteli pakkomielteistä. Näin jälkeen päin ajatellen oloni on nyt paljon parempi kuin silloin tai viime kuukausina, vaikka se ei ole kilojen tippumisena näkynytkään. Silloin kaikki syöminen tuntui haastavalta tavalla tai toisella, kun taas nyt selkeitä haasteita ovat herkuttelun vähentäminen ja liikunnan saaminen osaksi arkea. 

Pelkään, että menneet viikot toistavat itseään ja olenkin yliarvioinut itseni ja tämän viikon syömiseni - pahinta mitä voisi tapahtua on painonnousu huomisessa punnituksessa, pysyisi edes ennallaan. Mutta ainakin paljon paremmilla fiiliksillä lähdetään tulevaa viikkoa kohti! 

Mahdollisia selityksiä?

Teidän lukijoiden ja omaksi suureksi tylsyydekseni sama jojoilu painon kanssa jatkuu edelleen, sillä eilen vaaka näytti jälleen +1,2 kg. Niin masentavalta kuin tämä kuulostaakin, niin tunsin jo herätessäni tuolla takaraivossa naputtavan fiiliksen siitä, että noususuunnassa ollaan jälleen. Viimeiseen kuukauteen ei ole yhtään huvittanut käydä vaa'alla kun samat plussat ja miinukset pyörivät viikosta toiseen. Varoitus! En ainakaan tahallani yritä keksiä tekosyitä, mutta seuraavat neljä kappalejakoa sisältävät avautumista. :D

Tällä hetkellä ajatukset painon suhteen liikkuvat kaikkialla pettymyksen, epätoivon, ahdistuksen, motivaatiopiikkien ja päättäväisyyden välillä. Varmaan jo alussa kirjoittelinkin siitä, miten paino yhtäkkiä vain nousi sen n. 15 kg suunnilleen vuodessa, ja vaikka myönnän syöneeni silloin huonosti niin en voi oikein vieläkään käsittää, että miten ihmeessä niitä kiloja tuli niin mahdottoman paljon. Olin alkuvuodesta fyysisestikin todella väsynyt, ja terkkarin kautta pääsin lääkärille, joka lihomisen, väsymyksen ja muiden oireiden perusteella lähettikin sitten kilpirauhaskontrolliin.

Kilpirauhasen vajaatoimintaa on meillä suvussa, ja sitä epäiltiin omalla kohdallanikin jo lapsena, kun pituuskasvu ala-asteen alussa pysähtyi kokonaan lähes vuodeksi. Tässä parin viimeisen vuoden sisään olen itsekin pohtinut vajaatoiminnan mahdollisuutta niin sekalaisten ja tavallaan selkeidenkin merkkien vuoksi (palelu, matala ruumiinlämpö, lihominen, laihdutusvaikeudet, kummallinen aineenvaihdunta, väsyminen, kuukautisongelmat jne.), mutta tammikuussa arvot olivat vielä juuri ja juuri normaalien viiterajojen sisällä - mikä ilmeisesti ei ilmeisesti kuitenkaan välttämättä poissuljekaan kilpirauhasen vajaatoimintaa, vaan voi riippua ihan lääkäristäkin miten asian tulkitsevat.

Voihan oikeastikin olla, että kaikki kilpirauhasen vajaatoimintaan viittaavaat merkit selittyisivät ihan muilla asioilla tai olisivat vain minulle ominaisia tai normaaleja asioita, ja laihdutusongelmatkin ratkeaisivat isommilla muutoksilla ruokavalioon, mutta jotenkin ne keväiset labratuloksetkin jäivät vaivaamaan - tässä parin viikon sisään pitäisi varmaan pyydellä uudet labrat. Tällä hetkellä väsymys ei piinaa samalla tavalla kuin puoli vuotta sitten, jolloin töissäkin tuntui että nukahdan pystyyn, mutta en ihan oikeasti jaksa esimerkiksi lähteä lenkille, laittaa ruokaa tai siivota kotona samalla tavalla kuin ennen, olin sitten töissä, koulussa tai vapaalla.

Tällaista spekulointia tänään. Toki viime viikon syömiset ei olleet mitään maailman mallikkaimpia, mutta on se nyt mielestäni kuitenkin kumma, ettei pitkään aikaan ole muutosta tapahtunut mihinkään suuntaan. Viikonloppuna tuli liikuttua paljon normaalia enemmän kun kurvasin kotipaikkakuntani kävelyteitä porukoiden ison koiran kanssa, ja ruokailutottumukset meillä on mielestäni terveelliset niitä herkutteluja lukuun ottamatta - ja meidän herkuttelut kun jää sipseihin, karkkeihin ja satunnaisesti leipomuksiin ja viiniin. Kyse ei siis ole siitä että vetäisin hampurilaisia, pizzaa tai ranskalaisia aterioiden tilalla tai välissä, vaan syön normaaleja ruokia ja normaalikokoisia annoksia joka päivä. Kiinnitämme huomiota aina viljan ja rasvan laatuun, suolan määrään, sokeriin, kasviksiin ja hedelmiin...

Mutta eiköhän nyt vain tsempata sitten eteenpäin, ei siinä muukaan auta. :) Viikko on alkanut lupaavasti ja ollaan tyttöystävänkin kanssa sovittu, että pidetään nyt tiukempi linja kaikenlaisen herkuttelun suhteen tällä viikolla.

Kaappieloa

Olen kirjoittanut blogiani jo pari kuukautta, ja pikku hiljaa mieltäni on alkanut enemmän ja enemmän nakertaa se, etten ole kokenut kirjoittavani täysin avoimesti. Sille on syynsä, miksi olen aina käyttänyt sukupuolineutraaleja termejä kun olen puhunut kihlatusta, avokista, kullasta tai paremmasta puoliskosta. Jonkinlainen leimautumisen pelko, yksityisyyden suoja ja oma suojamuuri on estänyt rehellisesti sanomasta tyttöystävä tai nainen, vaikka olemme olleet yhdessä lähes kolme vuotta.

Se on sinänsä hassua, sillä oma bloginihan tämä on, ja omaksi ilokseni lähdin tätä kirjoittamaan. Olen täysin sinut itseni suhteen, mutta blogin kohdalla oli kyse siitä, etten halunnut tulla leimatuksi. Myös jonkinlainen huoli tunnistetuksi tulemisesta vaikutti asiaan, sillä vaikka itselleni asialla ei ole väliä, niin en voi puhua tyttöystäväni puolesta.

Olen ns. oikeassa elämässäni avoin suhteestani - lähes kaikki sukulaiset toiselta puolelta perhett ä tietävät, samoin ystävät ja koulukaverit. Kerron rehellisesti jos joku puhuu tai asia tulee puheeksi. Lähinnä vältän pitämästä turhaa meteliä henkilökohtaisesta elämästäni uusissa ympäristöissä tai tilanteissa joissa asialla ei yksinkertaisesti ole mitään merkitystä - esimerkiksi harjoittelujaksoilla vältän koko aihetta kun en yksinkertaisesti vain halua ottaa sitä riskiä, että tavanomaiseen kahvipöytäkeskusteluun osallistuminen voisi vaikuttaa ohjaukseeni ja oppimiseeni, vaikka nykyään ihmiset ovatkin usein hyvinkin avoimia.

Kahvipöytäkeskusteluista vielä sen verran, että usein on oikeasti yllättävän vaikeaa osallistua työpaikan taukohuonekeskusteluihin jos ei halua, että oma parisuhde ei tule puheeksi. Niin monesti puhutaan vaimoista, miehistä, tyttöystävistä ja poikaystävistä, lapsista... Eikä oma rohkeus ihan vielä riitä kajauttamaan ilmoille, että hei, niin se minunkin tyttöystäväni tekee, vielä kun muutenkin olen enemmän kuuntelija ja sivustakatsoja. Toisaalta en ole myöskään koskaan tykännyt siitä ajatuksesta, että puhuisin vaikeissa tilanteissa tyttöystävästäni miehenä tai poikaystävänä, kun hän ei sitä yksinkertaisesti ole.

Tarkoitus ei ole nytkään tehdä asiasta mitään numeroa, mutta koin luontevammaksi puhua asiasta erillisessä postauksessa kuin jos olisin vain mahdollista hämmennystä herättäen alkanut yhtäkkiä puhua tyttöystävästä. Ja vaikka parisuhteen ja oman seksuaalisuutensa kokisikin kuinka luontevaksi ja luonnolliseksi asiaksi tahansa, ei se toiselle sitä välttämättä ole - toivon siis, että kirjoittamalla asiasta voin mahdollisesti luoda siihen perspektiiviä. Asiasta saa kysyä ja puhua, se ei haittaa. :) Ihanaa alkuviikkoa!

Vaatemietteitä

Arki on sujunut tällä viikolla vähän paremmin niin terveyden kuin syömistenkin puitteissa. Ihan terve en vieläkään ole, lääkäri diagnosoi korvatulehduksen (tosin hieman arpomalla, että missä osassa korvaa se lopulta on). Herkuteltu kyllä on, mutta paljon vähemmän kuin sairastellessa - joskin saapa nähdä kuinka viikonloppuna käy, kun matkustan porukoiden luokse. Onhan se niin, ettei kukaan ole sitä ruokaa väkisin kurkusta alas tunkemassa, mutta kiusausten vastustaminen on niiiiin paljon vaikempaa kun sitä seitsemää sorttia on jatkuvasti tarjolla, ja äitini hokee vieressä, että "voithan sinä nyt täällä syödä kun syöt kotona sitten terveellisesti!"

Viimeistään ensi viikolla pitäisi lähteä farkkuostoksille, sillä ainokaiset käyttöfarkkuni hajosivat jälleen sillä klassisella tavalla sisäreisistä. Tykkään shoppailusta, mutta vihaan uusien farkkujen ostamista. Miksikö?

a) Ne ovat aina liian kalliita opiskeliijabudjettiin. Seuraava syy kumoutuisi jos voisin ostaa ihan minkä hintaiset farkut tahansa.

b) Kokoja on hyvin niukasti. Löytäisin varmaan helpommalla housuja jos olisin tasaisen lihava, mutta koska kaikki kilot ovat kertyneet mahaani ja reisiini, niin apua.

c) Sovituskoppiahdistus iskee heti kun näen itseni ilman vaatteita liian läheltä peilistä.

Paitoja löydän suhteellisen helposti, joskin useasti neuleiden kanssa syntyy problemaa. Tuntuu, että kaikki neulepaidat on suunniteltu kapeille ja pitkille ihmisille, ja vaikka en ole keskivertoa lyhyempi, näyttävät pitkät paidat päälläni aivan naurettavilta. Ostan usein väreiltään aika maanläheisiä vaatteita, vihreeä/tummansinistä/mustaa ja ruskeaa. Toisaalta ehkä viimeisen vuoden sisään myös valkoiset vaatteet ovat kummasti yleistyneet vaatekaapissani. Housuina en kotirytkiä lukuun ottamatta osaa käyttää kuin farkkuja. Useimmiten vaatekokoni on L-XL, mutta farkuissa numerot nousevat aivan tähtitieteellisiksi.

Tällaisia tuskailuja tällä kertaa, hyvää viikonloppua niin satunnaisille kuin vakituisillekin lukijoille! :)

Hirveän huonot fiilikset

Harvemmin tulen näin aamutuimaan kirjoittamaan, mutta nyt tuntui siltä että on pakko saada purkautua, kun töihinkään ei yhtään huvittaisi lähteä. Vaaka näytti aamulla jälleen 96,9 kg, eli +1,1 kg.

Tiesin jo eilen, että en haluaisi aamulla käydä vaa'alla - tällaisina hetkinä kaikki ne pienet muutokset joita olet saanut aikaan tuntuvat niin turhilta. Mitä väliä sillä on kuinka paljon vihreää syön aterioillani tai mitä leipää syön, jos kuitenkin käy näin? En todellakaan ole luovuttamassa, sillä en enää osaa kuvitella itseäni täysin välinpitämättömänä syömisistäni, mutta suoraan sanottuna tällä hetkellä niin vituttaa oma itseni. Kuten edellisestä postauksesta käy ilmi, niin flunssaviikkoni on mennyt pitkälti mässytellessä.

Toiset ovat parissa kolmessa kuukaudessa laihduttaneet viisi tai kymmenen kiloa, ja itse junnaan saman puolentoista kilon kanssa. Naurettavaa. Yhdessä vaiheessa osasin jo syödä herkkuja kohtuullisemmin, mutta nyt on ruvennut vaikuttamaan siltä että se on päässyt tyystin unohtumaan.

Olen yrittänyt puhua paremmalle puoliskolleni, että nyt aletaan taas syödä paremmin, ja hän on aina samaa mieltä - mutta silti me molemmat aina myönnymme ostamaan niitä herkkuja. On kauhean ihanaa ja lohdullistakin, että olen jonkun ihmisen kanssa, joka hyväksyy minut sellaisena ja sen kokoisena kuin olen, mutta toisaalta niin turhauttavaa, että silloin ei ehkä tule oltua niin tiukka itsensä suhteen. Herätinpä hänet sitten aamuangstissanikin ihan vain kuulemaan paljonko vaaka taas näytti. Mitä hän vastasi?

"Kulta."
"No?"
"Mä rakastan sua."

Ainakaan hänen silmissään en ole koskaan epäonnistunut. :)

Sniff ja ätsiih

Ohhoh, viikko on vierähtänyt edellisestä postauksesta - mutta eipä tässä ole ollut mitään mainittavaa kerrottavaakaan. Punnituksessa oli lähtenyt -200 grammaa, minkä lasken ihan OK tulokseksi ottaen huomioon flunssan ja menkat. Toisaalta tuntuu, että ylihuomenna mennään varmaan plussan puolelle, sillä nyt kipeänä olen lähinnä maannut kotona ja syönyt joka päivä mitä huvittaa ja ihan miten sattuu (lue: lakua, suklaata, ranskalaisia ja suklaapiirakkaa). Ahdistaa, vaikka eihän yksi viikko sinänsä maailmaa kaada... tuntuu vain, ettei paino putoa edes kohtuullista vauhtia, vaan liian hitaasti.

Olen edelleen flunssainen, ja voipi olla ettei kroppa ole oikein päässyt toipumaankaan kunnolla kun siitä huolimatta aloitin työharjoittelun keskiviikkona. Jokaikinen tunti pitää korvata takaisin, ja työharjoitteluihin varattu aika on niin tarkkaan laskettu, ettei oikein ole varaa sairastaa kotona. No, ehkä opettaja on armollinen. Teen tällä hetkellä tosiaan harjoittelua kotihoidossa, ja vaikka tähän mennessä olenkin tykännyt oikeastaan kaikista paikoista joissa olen ollut, niin tiesin heti ensimmäisen päivän jälkeen että siihen musta ei tulevaisuudessa ole. Itse harjoittelupaikka on kuitenkin ihan kiva, eli positiivisella asenteella mennään.

Tällaista tähän elämään, yritän ensi viikolla ryhdistäytyä ja kirjoitella enemmän päivieni kulusta. Mukavaa viikkoa kaikille!

Alkusyksyn flunssa

Terveisiä sohvan nurkasta - täällä ollaan avokin kanssa molemmat kipeinä flunssassa. Yöllä alkoi kauhea kurkkukipu, nenä vuotaa ja olo on eeppisen karmea. Sairastelen tosi harvoin ja niinpä tuntuukin siltä, että kun joku tauti iskee niin se iskee sitten kunnolla. Huomenna oli tarkoitus aloittaa ensimmäinen harjoittelupäivä kotihoidossa, mutta tämän kuntoisena ei kyllä lähdetä edes ovesta ulos. Vähän stressaa se, että toivottavasti en nyt aiheuta huonoa ensivaikutelmaa - vaikka minkäs sitä sairastumiselle voi.

Nyt on muuten luvassa ruokatunnustus: söin eilen todella huonosti. Ainoa lämmin ruoka oli tosi pieni annos edellisen päivän kanapastaa, ja muuten tuli syötyä ainoastaan pari leipää, dipattavia kasviksia, pala piirakkaa ja ihan liikaa sipsejä ja keksejä - yöh. Meillä kävi kaveri kylässä joka sitten toi mukanaan oman osuutensa herkuista, ja kyllä se oma olotila sitten muistuttelikin tuollaisen mässäämisen haittapuolista. Ei enää överipäiviä, kiitos.

Tänään piti kuitenkin apteekkireissulla käydä vielä kaupassa, ja sieltä tarttui mukaan lakupussi. Tähän pieneksi puolustukseksi voin sanoa, että se liittyy paremman puoliskoni sairastusperinteisiin - jos on kipeä, on saatava kipeyslakua. Ehkäpä yritän itse jättää vähän vähemmälle. Loihdin meille myös kanakeiton tämän päivän ruoaksi ja aamupäivän touhuilujen jäljiltä toivon, ettei tarvitsisi nyt loppupäivänä keskittyä mihinkään muuhun kuin lepoon.

Tällaisilla eväillä iltaa kohti.

Luovutusta

...tosin ei painonhallinnan suhteen, vaan verenluovutusta! Käyn aktiivisesti luovuttamassa verta ihan vain sen tarpeellisuuden ja auttamisen ilon takia. Nyt on huimat yhdeksän kertaa takana, eli onhan tässä pari vuotta jo käyty. Hassua on ehkä se, että olin ennen järjettömän kipukammoinen enkä olisi ikinä osannut kuvitellakaan luovuttavani verta - vaikka neuloja en ole koskaan pelännyt. Ensimmäinen luovutuskerta jännitti eikä ollut mikään suunniteltu juttu, vaan kaverin kanssa paineltiin toimistoon silkasta mielenkiinnosta sellaisen huomattuamme. Ihanan henkilökunnan ja todennäköisesti oman ammatinvalinnankin takia suhtautuminen on kuitenkin muuttunut eikä se hetkellinen neulanpisto tunnu enää missään. Verenluovutuksessa en myöskään nipota syömisestä kovinkaan paljon, tosin yritän olla juomatta hirveästi mehuja ja toki kohtuudella mennään.

Ihanaa kännykkälaatua. Tein muuten erikoisen huomion yrittäessäni syödä tuota kanasandwichia - se maistui ihan järkyttävän suolaiselta, eikä uponnut kuin puolikas leipä. Viimeisen kuukauden sisään olemme todellakin kunnostautuneet kotiruokaosastolla, ja syöneet vähemmän sellaisia uuniin nopeasti heitettäviä ruokia (mikroruokia meillä ei ole koskaan harrastettu hyvin harvoja kertoja lukuun ottamatta), joten pohdiskelinkin onko suolan käyttö siinä sivussa vähentynyt ja siksi ei valmisleipäkään maistunut. Joko niin, tai sitten pakkauksessa mainostettu paranneltu maku on mennyt hirvittävän huonosti pieleen. :D

Yleisesti ottaen viikko on ollut ihan hyvä syömisten kannalta, tosin joudun kyllä myöntämään etten oikeastaan edes muista mitä suuhuni olen pistänyt. Tällä viikolla olen syönyt ainakin makaronilaatikkoa, kalapaloja, kasvispihvejä ja muussia, kanakastiketta ja riisiä ja ööhääh. Väsymys tekee tepposet ja univajetta on varmaan kertynyt jonkun verran, sillä nytkin bloggaan suoraan sängystä lähes valmiina nukkumaan. Tämän syksyn ensimmäinen harjoittelu viidestä on takaisin, ja ensimmäistä kertaa oikeastaan harmitti jättää harjoittelupaikka. Lastenosasto kuitenkin suurella todennäköisyydellä kutsuu jälleen syventävässä vaiheessa. Maanantaina alkaa taas jo sitten uudet kuviot kotihoidon merkeissä.

Pyrin vielä viikonlopun aikana bloggaamaan ja toivon mukaan jostain oikeasta aiheesta yleisten kuulumisten sijaan. Hyvää viikonloppua!

Opittuja asioita

Tämän aamuinen punnitus näytti tasan 96,0 kg, joka on 800 grammaa vähemmän kuin viime viikolla - eli pudotettu melkein se, mitä silloin tulikin. Olen vakuuttunut että viime viikkoinen oli turvotusta, joten ehkäpä tätä ei voi oikein kutsua oikeaksi pudotukseksi. Mutta ainakin iloa piisaa siitä, ettei vaa'an lukema enää kiusaa.

Olen muuten pannut merkille, että vaikka paino ei olekaan juuri laskenut, on muutoksia syömistavoissani tapahtunut - juurikin niitä pieniä asioita, joista halusinkin aloittaa. Joskus on hyvä pysähtyä miettimään muutakin kuin vaa'an lukemia. Mitä siis olen saanut aikaan?

• Töissä eväissäni on mukana aina jotakin vihreää, joko salaattia, tuoreita vihanneksia tai keitettyjä kasviksia
• Juon tuoremehua yleensä enää vain lasillisen yhdellä aterialla (yleensä aamiaisella)
• Syön enemmän ruisleipää
• Syön vähemmän leipää kokonaisvaltaisesti, sillä töissä tulee syötyä hedelmää tai jokin maitopohjainen välipala
• Pystyn mielestäni paremmin kontrolloimaan herkkujen määrää - lopetan nykyään paljon herkemmin, jos äklö olo tulee tai herkkuja jää kaappiin
• Irtokarkkeja valitessani pystyn (jälleen, wohoo!) valitsemaan vain vähän karkkeja, ja nimenomaan niitä mitä haluan sillä hetkellä syödä - en siis valitse sitä sun tätä vain siksi, että aina tekisin niin

Valitettavasti säännöllinen liikunta ei ole vieläkään muodostunut osaksi elämääni - olen töiden jälkeen joko liian väsynyt tai en vain yksinkertaisesti muista, että uloskin voisi lähteä liikkumaan. Tuo jälkimmäinen nyt on täysin hölmö tekosyy, joten sen suhteen pitäisi kyllä saada jotakin aikaiseksi. Lupasin myös itselleni, että hankin sarjakortin uimahalliin, mutta pahoin pelkään että sitä pitää nyt lykätä. Kävin viime viikolla optikolla ja jouduin hankkimaan uudet silmälasit, joten siitäpä tuleekin opiskelijan budjettiin ihan hyvänlainen lovi.

Pari viime yötä olen nukkunut aika kehnosti. Sunnuntain ja maanantain välinen yö oli aivan ihmeellinen, pyörin ja hyörin sängyssä ja näin kauheita painajaisia koko yön. En yleensä ainakaan muista nähneeni painajaisia, mutta silloin kun näen niin niitä tulee useampi yössä. Muistan joskus lukioaikanani kärsineeni välillä monenkin viikon putkista. Viime yönä sitten heräilin aamuyöstä etsimään itselleni särkylääkettä. Toinen korvani on varmaan jo vuoden verran aina välillä kipeytynyt, korvakäytävä on ihan turvoksissa ja erittää - sitten kun lääkäriin menen niin vastaus on "ei siinä mitään vikaa ole". Selvä juttu. :D Joskus puolitoista vuotta sitten sairastin tosi pahan korvakäytävän ja välikorvan tulehduksen, ja sen jälkeen on korva vaivannut.

No joo, eiköhän tässä valitellut riitä - hyvää viikkoa lukijoilleni!

Tyrmistyttävä punnitus

Eilen aamulla heräsin tosi positiivisin fiiliksin, sillä lähes koko viime viikon olin tosi luottavainen punnitukseni suhteen. Olin varma, että paino olisi laskenut - mutta kas kummaa, +900 grammaa. Tuijotin vaa'an lukemaa varsin epäuskoisena ja tarkistin vielä uudelleen, mutta lukemat näyttivät itsepintaisesti 96,8 kg. Toisin sanoen puolen kilon päässä lähtölukemistani yli kuukausi sitten.

No, ei auta itku markkinoilla, mutta en rehellisesti sanottuna ole ainakaan voinut lihoa tuota lukemaa. Viimeisen viikon aikana en todellakaan ole syönyt lähes kilon edestä ylimääräistä vaikka herkkuhetkiäkin sinne on mahtunut, joten toivoa sopii että tuloksella on jotain tekemistä joku hormonien tai helteiden tai vain yksinkertaisesti päivittäisten vaihtelujen ja huonon tuurin yhteensattumasta. Vähän teki mieli punnita itseni tänään ja katsoa, olisiki vaaka liikkunut johonkin suuntaan, mutta aamuärtymyksestäni johtuen olin liian kiireinen tiuskimaan paremmalle puoliskolleni muistaakseni edes koko punnitusta.

Tänään olen heti aamusta siivoillut täällä kotona, sillä iltasella menen yövuoroon. Kovin montaa yövuoroa en ole elämässäni tehnyt, mutta kokemus on opettanut että saan todella huonosti unta ennen töihin lähtöä - toivottavasti parin tunnin siivousurakkani auttaisi tänään tähän ongelmaan. Tökkäsin myös puuroriisit ja maidot uuniin, josta valmistui uuniriisipuuro minulle kohta lounaaksi ja vielä yöllisiksi eväiksi.

Huomenna meidän olisi tarkoitus mennä kullan kanssa elokuviin ja olen itselleni varannut näin pitkästä aikaa ajan näöntarkastukseen. Silmälasityttö täällä siis hei. Tykkään käyttää laseja, sillä senkin lisäksi että ilman niitä en näkisi telkkarista tekstejäkään, niin näytän mielestäni paremmalta rillit päässä kuin ilman. Melko varmasti näköni on huonontunut, sillä joskus tulee siristeltyä ja olen pannut merkille oudon päänsäryn monta kertaa viikossa, jota en osaa yhdistää kuin korkeintaan niskahartiajäykkyyteen.

Tällaisilla tunnelmilla kuitenkin tänään!

Terveisiä Linnanmäeltä

Viimeisestä postauksesta onkin nyt useampi päivä aikaa - pitkä väli ei tosin niinkään johdu ensimmäisestä työviikosta vaan viikonloppureissusta, jonka tein perheen ja kihlatun kanssa Linnanmäelle. Siskopuolelle oli luvattu, että pääsee sinne tänä kesänä ensimmäistä kertaa, joten pakattiin koko porukka autoon ja suunnattiin nokka kohti Helsinkiä. Pakko oli todeta, että vaikka sitä ikää ei paljon vielä olekaan, niin kyllä sitä lapsena nautti niistä laitteista paljon enemmän kuin nykyään. :D

Syömiset meni viikolla ihan hyvin, ja harjoitteluun olen aina ottanut eilisiä ruokia tai vaihtoehtoisesti kasvissosekeittoa, jota pakastin ison erän pakastimeen juuri eväsruokia silmällä pitäen. Jotenkin ei ole töiden jälkeen ruoka edes hirveästi maistunut. En tiedä tekeekö sen helle, työt vai se, ettei yksinkertaisesti tule sellaisia hetkiä kun ehtisi syödä tylsyyteensä. Eilen Lintsillä tuli sitten syötyä jätskiä ja hattaraa, mutta eipä se yksi päivä ole ennenkään maailmaa kaatanut.

Kauhukseni huomasin, että näytin taas valokuvissa niin vallan hemaisevalta. Pari viikkoa sitten ostin ihanan uuden pitsisen valkoisen hellemekon, ja olenkin saanut siitä kehuja ja kuullut näyttäväni siinä hyvältä. Sitten kun katselin Linnanmäeltä otettuja kuvia niin rupesi melkein ällöttämään - näytän kamalalta. En tiedä onko se korvien välissä vai onko äitiäni vaan siunattu hyvin huonoilla valokuvaustaidoilla, mutta olen kyllä nähnyt itsestäni parempiakin kuvia. Joka tapauksessa sain taas yhden motivaattorin lisää painonpudotukselle.

Huomasin muuten, että blogini päivämääräasetukset on ihan vinksin vonskin... Tiistaihan on punnituspäivä, mutta blogi väittää että olen tehnyt punnituspostauksen maanantai-iltana vaikka tosiasiassa se on rustattu tiistaiaamuna. Täytyykin yrittää tutkia tätä asiaa.

Hyvää alkavaa viikkoa taas kaikille, ja jättäkää ihmeessä kommenttia jos haluatte lukea jostain tietyistä aiheista tai muuten vaan ilmoitella itsestänne. :)

-1,2 kg

...ja vaa'an lukema 95,9 kg. Käytännössä siis plusmiinusnolla viime viikkoisen jäljiltä, mutta ainakin paino laski.

Eilen alkoi työharjoittelu lastenosastolla ja tykkäsin! Olihan se mukava tunne kun parikuukautinen vauva söi tyytyväisenä pullosta ja nukahti syliin. Tähän mennessä ainoana miinuspuolena näen sen, miten paljon pahaa vanhemmista puhutaan hoitajien kesken, ja ihan älyttömistä asioista - toivottavasti kyseessä olivat vain ne pari ihmistä joiden kanssa olin eilen vuorossa, sillä muuten tulee kyllä olemaan vaikeuksia suunsa kiinni pitämisessä. Tänäänkin iltavuoroon.

Kuten jo aikaisemmin kirjoittelin niin toivon, että syömisistäni tulee nyt sekä säännöllisempiä että terveellisempiä. Kun viettää kahdeksan tuntia päivässä töissä niin ei tule ainakaan syötyä tylsyyteen. Eilen meni evääksi sunnuntain jämät tummasta spagetista ja jauhelihakastikkeesta, salaattia sekä viili. Mukana oli myös porkkanaa ja luumuja, mutta sopivaa rakoa niiden syömiseen ei löytynyt.

Tällaista siis alkavaan viikkoon, nauttikaa kesäsäästä! :)