Me Me

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Alkusyksyn flunssa

Terveisiä sohvan nurkasta - täällä ollaan avokin kanssa molemmat kipeinä flunssassa. Yöllä alkoi kauhea kurkkukipu, nenä vuotaa ja olo on eeppisen karmea. Sairastelen tosi harvoin ja niinpä tuntuukin siltä, että kun joku tauti iskee niin se iskee sitten kunnolla. Huomenna oli tarkoitus aloittaa ensimmäinen harjoittelupäivä kotihoidossa, mutta tämän kuntoisena ei kyllä lähdetä edes ovesta ulos. Vähän stressaa se, että toivottavasti en nyt aiheuta huonoa ensivaikutelmaa - vaikka minkäs sitä sairastumiselle voi.

Nyt on muuten luvassa ruokatunnustus: söin eilen todella huonosti. Ainoa lämmin ruoka oli tosi pieni annos edellisen päivän kanapastaa, ja muuten tuli syötyä ainoastaan pari leipää, dipattavia kasviksia, pala piirakkaa ja ihan liikaa sipsejä ja keksejä - yöh. Meillä kävi kaveri kylässä joka sitten toi mukanaan oman osuutensa herkuista, ja kyllä se oma olotila sitten muistuttelikin tuollaisen mässäämisen haittapuolista. Ei enää överipäiviä, kiitos.

Tänään piti kuitenkin apteekkireissulla käydä vielä kaupassa, ja sieltä tarttui mukaan lakupussi. Tähän pieneksi puolustukseksi voin sanoa, että se liittyy paremman puoliskoni sairastusperinteisiin - jos on kipeä, on saatava kipeyslakua. Ehkäpä yritän itse jättää vähän vähemmälle. Loihdin meille myös kanakeiton tämän päivän ruoaksi ja aamupäivän touhuilujen jäljiltä toivon, ettei tarvitsisi nyt loppupäivänä keskittyä mihinkään muuhun kuin lepoon.

Tällaisilla eväillä iltaa kohti.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos asiallisista kommenteista!