Herkulliset porkkanaletut

Olen jo pitkään halunnut tehdä itse porkkanalettuja, sillä tykkään niistä ihan hirveästi, eikä aikaisemmin ole tullut kokeiltua. Ihan hyvin olisin vain voinut heittää porkkanaraastetta tavalliseen lettutaikinaan, mutta bongattuani Kotikokeista tämän ohjeen halusin kokeilla sitä. Pakko myöntää, että olin ensin vähän skeptinen - etenkin kun taikina ei muistuttanut lettutaikinaa edes etäisesti. Mutta todella hyviä tuli! Söimme lounaaksi raejuuston kanssa ja pari kolme riitti selättämään nälän.

Porkkanaletut:

3 dl porkkanaa hienona raasteena
½ dl korppujauhoja
½ dl (vehnä)jauhoja
1½ dl maitoa
50 g sulatettua margariinia
2 munaa
suolaa
valkopippuria

Sekoita mausteet korppujauhoihin ja mittaa maito mukaan. Anna turvota hetki. Pese, kuori ja raasta porkkanat. Lisää kaikki ainekset kulhoon ja sekoita. Paista pannulla.
Saman ohjeen mukaan voit valmistaa ohukaiset myös perunasta tai punajuuresta.

Arkiruoka-asiaa

Menkkahirviö ilmoittautuu, paino tänä aamuna 96,6 kg eli vaivaiset -100 g edellisestä viikosta. Okei, ottaen huomioon nämä ihastuttavat turvotus- ja ummetustaipumukseni tähän aikaan kuukaudesta, niin tulos on mainio. Vaaka on muuten saanut uuden ystävän - koiranpentumme välillä nautiskelee kauneusunistaan sen päällä. :)

En ole tainnut aikaisemmin mainita, että tyttöystäväni opiskelee ravintolakokiksi. Meitä molempia siis yhdistää kiinnostus ruokaan, eikä pelkästään syömisen osalta - vaan myös valmistuksen. Aikaisemmin olin paljon enemmän vastuussa ruokatouhuistamme, mutta viimeisen puolen vuoden aikana armas rakkaani on kuitenkin selkeästi ottanut sen isomman roolin haltuunsa. Joskus kuukausi sitten hän myös itse totesi, että "meidän pitäis kiinnittää enemmän huomiota ruoan ravinnollisiin arvoihin". Olin aidosti yllättynyt, sillä aikaisemmin olen saanut vain myötäilevää kannustusta osakseni, kun olen pohdiskellut sitä miten voisimme ruokamme laatua parantaa.

Kertauksen vuoksi kerron, että meillä siis käytetään vain tummaa makaronia ja riisiä, tummia tai sekaviljoja leivässä, vähärasvaisia maitotuotteita luonnonjugurttia lukuun ottamatta, Beceliä (minä) tai 60% Oivariinia (tyttöystävä), 4% ruokakermaa, lähinnä rypsi- tai oliiviöljyä paistamiseen, öljypohjaista salaatinkastiketta, vähärasvaista juustoa ja leikkeleitä sekä sokerittomia mehuja ja limsoja (viikonloppu-/spesiaaliaamuiksi ostamme usein tuoremehua). Lihoissa pyrimme suosimaan broileria, mutta usein tulee sen edullisuutensa vuoksi ostettua rasvaprosentiltaan max. 23% jauhelihaa. Vähärasvaisuus tuotteissa tuntuu muuten puhuttavan paljon, mutta itse yritän käyttää maalaisjärkeä ostaessani ruokia tai välipaloja. Pidämme maidosta ja juustosta, joten niiden on hyvä olla vähärasvaista - jugurttia taas syömme harvemmin, ja ostan luonnonjugurtin ihan "normaalina", koska se maistuukin paremmalta.

Kalaa tulee syötyä hävettävän harvoin, ja vielä hävettävämpää on myöntää, että silloin ostamme pakasteesta kullanrapeita kalapaloja - no, voittavat ne ehkä kalapuikot. Kasviksia ja salaattia pitäisi edelleen syödä paljon enemmän. Meillä on vihreiden ja värikkäiden saannissa sellaisia kausia, että välillä tulee popsittua oikein hyvällä ruokahalulla, välillä taas ei ollenkaan. Monesti kyse on pelkästä muistamattomuudesta, joka taas johtuu siitä, ettei salaatti ja kasvikset siis selvästikään vieläkään ole meille muodostunut elämäntavaksi. Eiköhän tähänkin saada taas tsemppiä kun syventävät harjoittelut alkavat kolmen viikon päästä - töihin tulee aina otettua niitä vihreitä mukaan.

No, näistä edeltävistä asioista olen läpissyt ennenkin, mutta mitä ne meidän arkiruoat sitten oikeastaan ovat? Sana arkiruoka kun ei terminä kovinkaan paljon kerro, koska jokaisella ihmisellä on omat tottumuksensa ja lempiruokansa, käsitykset siitä mikä on arkista tai helppoa ja nopeaa. Meidän arkiruokia ovat:

- jauheliha ja valkoiset pavut tomaattikastikkeessa tumman makaronin kera (meidän versio perinteisestä jauhelihamakaronimössöstä)
- kasvissosekeitto
- makaronilaatikko
- tomaattipohjainen jauhelihakastike ja tumma spagetti
- kermapohjainen broilerikastike ja tumma riisi/pasta
- kullanrapeat kalapalat ja ranskalaiset (joo-o...)
- lihapullat/lihamureke ja pussiperunamuusi
- broileri- tai lihavihanneswokki ja lasi- tai riisinuudelit
- broileririisilaatikko
- tortillat kasviksilla ja broilerilla tai papujauhelihatäytteellä

Niin kuin näkyy, niin meillä harvemmin syödään keittoja, tosin nyt ollaan päätetty skarpata tässä ihan jo pelkästään vaihtelun (krhm ja hinnan) vuoksi. Itse pistelisin niitä mielelläni naamaani, mutta tyttöystävä ei keitoista kauheasti perusta. Meidän arkiruoat on myös varsin yksitoikkoisia, mikä osittain johtuu rahasta ja osittain... en tiedä, laiskuudesta? Siitä, ettei koskaan muista ajatella, että voisi ehkä kokeilla jotain muutakin? Haluaisin myös lisää hyviä ja maistuvia kasvisruokareseptejä, joita saa mielellään pommittaa tai linkata kommentteihin - ja toki siis muutakin!

Tänään kaapissa odottaa vielä eilinen makaronilaatikko, ja taidankin tästä lähteä syömispuuhiin. Lämpimästi tervetuloa 15. lukijalleni!

Laihdutusta vai painonhallintaa?

Vaikka te blogini ihanat lukijat ette välttämättä kiinnitä mitään huomiota sanavalintoihini puhuessani pyrkimyksestäni pudottaa painoa, niin teen sitä kuitenkin itse, ja kirjoittelenkin nyt vähän ajatuksia sen asian tiimoilta. Välillä käytän laihduttamista, hyvin harvoin projektia - useimmiten taas painonhallintaa, ja ihan tietoisesti. Mielestäni se kuvaa omia tavoitteitani parhaiten.

Minulle painonhallinta ei tarkoita pelkästään sitä, että pysyisi vaikkapa samassa painossa - eihän tässä siihen pyritä. Painonhallinta on kuitenkin pehmeämpi ja ainakin omiin korviini paljon lopullisempi termi kuin laihdutus, ja sisältää yhtälailla sen varsinaisen painon pudottamisen kuin tavoitepainossa pysymisenkin. Tulen varmaan koko elämäni harjoittamaan painonhallintaa, mutta laihdutuksen on tarkoitus loppua. Ja haluan jo nyt tässä vaiheessa sisäistää sen, etten pelkästään yritä laihduttaa, sillä painonhallinta on ainakin omalla kohdallani hyvin suurissa määrin psyykkistä.

weheartit: Weight Loss Tips

Yllä oleva kuva kuvaa mun mielestä hyvin mitä tahansa matkaa jonkin tavoitteen saamiseksi, mutta myös painonhallintaa. Itselläni se on juuri tuota: asiat täytyy tehdä uudestaan ja uudestaan. Täytyy välillä myös epäonnistua, että huomaisi sen, missä on mennyt vikaan - virheistä oppii ja niinhän ne korjataan. Se suurin kompastuskiveni on edelleen makeiden herkuttelu, enkä tietenkään väitä, että pitäisi välillä mättää monta päivää karkkia naamaan, jotta siitä voisi edellä mainitun perusteella "oppia" jotain. Mutta väitän, että jos olisin samantien vain lakannut syömästä herkkuja kuin seinään, en olisi oppinut itsestäni ja tavoistani näin paljon, ja olisin varmaan pudonnut vain kovempaa aina silloin kun olisin sortunut herkkuputkiin. Olen ollut nyt nätisti kaksi päivää ilman karkkia tai leivonnaisia, vaikka eilen ostinkin meille yhteiseksi irtokarkkipussin. Se jäi kuitenkin syömättä - tosin täytyy myöntää, ettei syynä ollut suinkaan superhyvä itsekuri vaan pikemminkin illasta tullut huono olo. :D Aikaisemmin olisin varmaan pistellyt karkit naamaani siitäkin huolimatta, etenkin koska olin taas virittäytynyt lohtusyömistilaani.

Tervetuloa taas kahdelle uudelle lukijalle! On niin mahtavaa tietää, että joku lueskelee selostuksiani. Pahoittelut myös siitä, jos kommentteihin vastaaminen välillä ottaa oman aikansa, mutta pyrin kyllä aina noteeraamaan kaikkien viestit - jos en, niin kyseessä on puhtaasti vahinko. Hyvää viikonloppua! :) 

Karhunpoika

Meidän pieni karvapalleromme saapui tiistai-iltana, ja se on kyllä kiitettävästi saanut huomiota vedettyä itseensä - senpä takia ei ole tullut nyt päivityksiäkään. Nyt on parasta alkaa kuitenkin tsempata siltä osin, kun se kuvapostauskin odottaa jonossa vuoroaan. Tiistaina paino oli 96,7 kg, -600 g siis, mutta en tiedä kuinka realistinen pudotus tuo on kun edellisellä viikolla oli ne jäätävät turvotukset. Toisin sanoen pikemminkin on tullut vain plussaa verrattuna kaksi viikkoiseen painooni, joka oli melkein kilon vähemmän. Koiran tultua on muuten tullut myös naposteltua paljon vähemmän - hyvä kun muistaa oikeita aterioitakaan syödä.

Ihanaa torstai-iltaa lukijoilleni!

Miksi en bloggaa omalla naamallani?

Olen viettänyt blogimaailmassa nykyisen blogini kanssa jo reilusti yli puoli vuotta, mutta olen silti vaalinut yksityisyyttäni pitämällä kasvot peitossa. Uskokaa tai älkää, edellistä laihdutusblogiani pidin muutama vuosi sitten kuitenkin täysin omin kasvoin. Miksi ei siis nyt? Ja miksi koen tarvetta selitellä asiaa?

Parista laihdutusblogista olen lukenut, että heidän mielestään bloggaamiseen kuuluu myös omien kuvien julkaiseminen - ja siis nimenomaan sen pärstäkertoimen kanssa. Myönnän itsekin, että jos blogin kirjoittaja pysyy täysin anonyyminä, ei lukeminen blogista riippuen ole niin antoistaa. Toisaalta onhan täällä munkin blogissa nähty kroppakuvia, eli ihan täysin pimennossa en enää ole. En vain halua julkaista kuvia omasta naamastani hyvinkin simppelistä syystä. Varjelen sillä enemmän tyttöystäväni yksityisyyttä kuin omaani.

En siis häpeä itseäni tai painonhallintaprosessiani, sillä toki vaikkapa kaikki kaverit ja perheenjäsenet tunnistaisivat henkilöllisyyteni kaikista niistä muista kuvista, joita olen julkaissut. Mutta koska tyttöystävän suku ja osa ystävistä elää onnellisesti pimennossa suhteemme tilasta (olen vain kämppis), en halua ottaa sitä riskiä, että joku heistä mahdollisesti törmäisi blogiini ja saisi tietää jotain, mitä kultani ei halua heidän tietävän - suurin osa heistä on kuitenkin minut tavannut. Asuntokuvia on ollut ihan turvallista julkaista, sillä he eivät ole vielä (sen kahden vuoden aikana mitä tässä ollaan asuttu) rantautuneet meille pällistelemään kämppäämme.

Tässä siis selvitys heille, jotka mahdollisesti ovat asiaa ihmetelleet tai toivovat, että salaisuuksien verho väistyy joskus kasvojeni tieltä. (Runollista!) Ehkäpä joku päivä niin käykin. :)

Viikon kuulumisia

Viikonloppu on käsillä, ja ajattelin tulla raapustelemaan vähän kuulumisia ennen kuin lähdemme huomisaamuna Helsinkiin. Ystävänpäivän lisäksi meillä tulee tänä viikonloppuna kuluneeksi tasan vuosi kihlauksestamme, ja tekee kyllä hyvää niin omalle pääkopalle kuin parisuhteellekin päästä vähän irrottautumaan arjesta ja hemmottelemaan itseään. Eilen saimme tiedon, että uusi asukkimme voi muuttaa meille tiistai-iltana. Kämpästä löytyy jo oikeastaan kaikki koirantarvikkeet pentua varten: peti, leluja, ruokakupit, ruokaa, koulutusnameja, hihna, kynsisakset ja harja - ja sanomalehtiä.

Arkiliikuntaa on tullut runsaasti pitkin viikkoa, vissiin joka päivä se 10 000 askelta, mutta ruokailujen kanssa ollaan taas vähän lipsuttu sinne herkuttelun puolelle. Keskiviikkona kävi taas klassisesti, kun parin päivän alakuloisen olon jälkeen tuntui siltä, että oli vaan pakko saada suklaata. Kun se tunne tulee, niin sitä vastaan ei edes halua taistella. Se ajatus siitä, että olisipa se ihanaa vähän rentoutua kirjan parissa ja syödä samalla jotain hyvää ja maata vain sohvalla. En varmaan olisi lähtenyt erikseen hakemaan karkkia tällä kertaa, mutta kun unohdin osan ruokaostoksista ja lähdin uudestaan kauppaan, niin paljoakaan ajattelematta tuli valkattua sieltä hyllystä suklaalakritseja.

Meillä oli muuten koulussa väkivallanhallintapäivä, missä tuli ihan äärettömän hyvää informaatiota väkivaltatilanteiden hallitsemista ja itsensä puolustamisesta. Olen aina vähän miettinyt mitä tekisin jos potilas/asiakas kävisi päälle tai heittäytyisi fyysisesti hankalaksi, koska senkaltaisesta työturvallisuudesta ei ole koskaan meille puhuttu. Jotenkin olin myös ajatellut, että olisin fyysisen kuntoni ja kokoni takia hirveän heikoilla. Toki se varmasti vaikuttaa, mutta tänään tuli kyllä opittua sellaisia niksejä, jotka eivät läskejä katso. Itsepuolustus on lajina sellainen, josta en niin välttämättä innostuisi, mutta on yksi asia mitä olen jo jonkun aikaa halunnut kiihkeästi kokeilla - nimittäin ammuntaa! Joskus lapsena sata vuotta sitten muistan käyneeni koulun kanssa jousiampumassa, mutta enpä tainnut osua edes maalitauluun. :D Ehkä joskus repäisen ja käyn tutustumassa ihan aseella ampumiseen.

Näillä kuulumisilla mennään taas viikonloppua kohti. Päiväni kuvina -postaus on muuten tulossa, sillä kuvat on jo otettu. Hyvää ystävänpäivää teille blogini lukijoille!

Örf

Olen aivan turvoksissa. Ummettaa, sattuu, olen kärsinyt hirveästä pahoinvoinnista ilman mitään syytä, ja mahassa kiertää. Vaaka näytti tänä aamuna 97,3 kg eli +1,5 kg - kuvitelkaa järkytykseni! Kun sanoin herkutelleeni viikonloppuna, niin en todellakaan ole syönyt noin paljon ylimääräistä energiaa, ja turvotuskin tuli vasta eilen syötyäni eilisen ja sunnuntain ihan normaalia ruokaa. Onkohan meillä joku mahapöpö? Tyttöystävällä alkoi voimakas pahoinvointi päivän viiveellä omastani. Mitään erikoista tai mielestämme pilaantunutta ei olla syöty. Ei ole se aika kuukaudesta. No, ei auta kuin toivoa, että tämä menee ohi, olo ei nimittäin ole kovin hehkeä. :D

Olen jo monena päivänä ajatellut tekeväni jonkinlaisen päiväni kuvina postauksen - jospa nyt kun kirjoitan sen tänne teille ylös, niin ehkä muistaisinkin sen huomenna tai ylihuomenna.

Tämä jäi nyt tällaiseksi pikaiseksi painopäivitys ja turpeusvalituspostaukseksi. Tervetuloa muuten blogini 12. lukija!

Vauvauutisia

Lupasin eilen, että jaan tänään kanssanne iloisen uutisen. Salaisuuden, jota ei olla kerrottu vielä ihan kaikille sen pelossa, että jokin ehtii vielä mennä pieleen. Ihanan asian, joka tulee muuttamaan meidän elämäämme...

Dramatisoinnistani huolimatta tuskin monikaan hämääntyy postauksen otsikoinnista, vaikka aina kannattaa yrittää! Meille on kuin onkin tulossa vauva, vähän vain karvaisempi ja moniraajaisempi kuin mitä meistä ihmisistä sikiää. Pitkällisen pohdinnan (siis, oikeasti varmaan vuoden tai puolentoista) jälkeen päädyttiin tyttöystävän kanssa siihen, että ollaan valmiita kasvattamaan tätä meidän kahden hengen perhettämme uudella jäsenellä. Sinä samana päivänä kun perheeni koira kuoli, olimme sopineet menevämme katsomaan koiranpentuja, ja tätä asiaa lähdinkin sinä iltana alunperin äidilleni soittelemaan. Kun kuulin mitä kotipuolessa oli käynyt olin jo ihan valmis perumaan koko pentunäytön. Pari päivää asiasta toivuttuani päätimme kuitenkin käydä katsomassa koiravauvoja, ja kuten moni lemmikinomistaja taitaa tietää, ei siitä hetkestä ollut enää paluuta takaisin. :D

Tällainen mussukka meille muuttaa noin viikon päästä. Pikkuherralla on nyt ikää seitsemän viikkoa, ja koirasta löytyy sekä kleinspitziä että pomerania. Kahdesti olemme käyneet kyläilemässä, ja niin kova hinku olisi jo saada meidän uusi tulokas kotiin. Meillä on varmasti käsissämme aikamoinen energiapakkaus, ja kotia on jo laiteltu sille mallille, että tänne sopii koiranpennun tulla. Nyt sitten enää odotellaan ja valmistaudutaan!

Hengähdys arjesta

Tarkoitukseni oli kirjoitella kuulumisia jo torstai-perjantai-akselilla, mutta koko loppuviikko meni melkoisessa tohinassa, ja perjantaina hyppäsinkin jo aikaisin bussiin porukoiden luokse. Voin omakseni ja teidän iloksenne todeta, että kolme päivää ilman herkkuja sujui tosi hyvin, ja meillä herkuteltiin Runebergin tortulla torstaina. Ja oli oikeasti virkistävää olla ilman herkkuja, kun niin pitkän aikaa on tottunut syömään niitä lähes päivittäin. Ateriarytmikin säilyi säännöllisempänä.

Harmi vain, että viikonloppu meni syömisten osalta aika kehnosti, kun säännölliset ruokarytmit ja terveellisyys taisi unohtua tänne omille kämpille. Minä ja siskopuoli 8-v. saatiin herkutella äidin laskiaispullilla, kun kumpikaan meistä ei oikeana ajankohtana ole paikalla. Tulipahan syötyä myös sipsejä, suklaata... ja punaviinikin oli ihanaa. No, ei auta surkuttelut - onneksi meillä oli koko viikonlopun tarjolla myös salaattia, kasviksia ja hedelmiä, mikä oikeasti on iso edistys siihen aikaan,
kun noita ihmeitä ei vielä jokin aika sitten perheessäni nähty. Ja sain taas viikonlopun mittaisin irtautumisen arjesta!

En ole viime aikoina kauheasti lisännyt blogiini lukemia aktiivisuusrannekkeestani, sillä melkolailla samanlaisia askel- ja kilometrimääriä tulee nyt otettua päivittäin, eli siinä 9 000-11 000 askeleen välillä. Laiskoina päivinä askelmäärä saattaa jäädä 6 500-8 000 askeleeseen, ja parempina päivinä taas tulee 13 000-15 000 askelta. Joskus taas käy niin, että olen unohtanut rannekkeen jonnekin käydessäni vaikkapa suihkussa, ja olen mennyt muutaman tunnin onnellisesti unohtaen koko vekottimen. Olen kuitenkin pyöritellyt mielessäni ajatusta siitä, että voisin ruveta tekemään vaikkapa viikottaisia koosteita siitä, miten on mennyt.

Näillä taas mennään seuraavaan viikkoon. Meillä on ystävänpäivänä edessä pieni romanttinen reissu, ja huomenna paljastan blogin puolella uutisen, jota olen palanut halusta kailotella jo aikaisemmin... Hih!

Lukuja ja tavoitteita

Nousin tänään uuteen päivään varsin riemastuneena - vaaka nimittäin näytti 95,8 kg eli -800 grammaa viime viikosta. Näitä isoja pudotuksia tulee niin harvoin, että niitä on melkein vaikea uskoa todeksi, mutta ehkäpä siinä on osittain mukana kompensointia myös edellisen viikon minimaalisesta muutoksesta. 

Lauantaina tein aamuvuoron palvelukodissa, jossa käyn tekemässä satunnaista keikkaa ennen valmistumista. Uteliaisuudestani johtuen olin halunnut jo edellisellä kerralla tsekata työpäivän aikana kertyneet askeleet, mutta armas aktiivisuusranneke otti ja simahti. Tällä kertaa olin kuitenkin pitänyt huolen siitä, että Fitbit Flexin akku kestää varmasti Ja tässä tulos:

Reilut 20 000 askelta, joista puolet ehti tulla jo puoleenpäivään mennessä. Olin 7,5 tuntia töissä enkä pahemmin kävellyt ennen kuin vasta illalla, kun kävin ystäväni kanssa teatterissa. Työpaikallani on monta kerrosta, ja vaikka hissillä pääsee kulkemaan, niin päätin jo heti alkuunsa, että ravaan portaissa ellei työnnettävänä ole pyörätuolia tai käsissä raskaista kantamuksia. Ja kyllä tuossa paikassa saa juosta niin, että hiki valuu otsalta.

Aion muuten nyt kokeilla uudenlaista lähestymistapaa herkuttelun hillitsemiseen - ennalta määrätyt päivät jolloin voin herkutella. Ei, se ei ainakaan vielä tunnu masentavalta eikä kaavoihin kangistuneelta, vaikka olenkin päivittäinen napostelija (joka ei kuitenkaan halua kieltäytyä herkuista kokonaan). Olen aikaisemminkin kiinnittänyt huomiota siihen, että jos tiedän että en tänään "saa" ostaa herkkuja, niin en ajattelekaan niitä yhtä paljon kuin silloin jos minulla periaatteessa olisi "lupa" syödä mitä haluan. En tiedä huomaako kukaan muu tätä ehdottoman täysin pettämätöntä logiikkaani, mutta ensimmäistä kertaa ties kuinka pitkään aikaan olen ollut jo päivän ilman herkuttelua - joita vieläpä kaapeissa pyörii. Tarkoitus olisi jatkaa samaa rataa torstaihin, kunnes saan syödä yhden lempiherkuistani - Runebergin tortun. Sen jälkeen yritän elellä viikonlopunkin vain yhdellä herkkupäivällä.

Katsotaan siis kuinka käy. :) Aurinkoista helmikuuta ja viikon alkua!