Hyvää vappua!

Lupasin eilen tulla kirjoittelemaan, mutta sen sijaan vietin koko päivän kouluhommien parissa, ja lähden tästä kohta vapunviettoon - siispä vain pikainen hyvän vapun toivotus kaikille lukijoilleni! Muistakaa myös nauttia! :)

Eroon tunnesyömisestä

Blogini säännölliset lukijat tietävät, että kamppailen tunnesyömisen kanssa. Se on räikeää, näyttäytyy etenkin stressaavissa ja ahdistavissa tilanteissa ja kesti useamman vuoden, että pystyin myöntämään asian itselleni. Aikaisemmin olin kuitannut asian kädenheilautuksella ja ajattelemalla, että enhän mä nyt niin paljon syö - ja mitä vikaa on siinä, että syö suklaapatukan kun vähän surettaa? Ei toki mitään, jos niin ei tee pahimmillaan monta kertaa päivässä, vaan itselläni homma on lähtenyt täysin lapasesta jo aikoja sitten.

Lupailin jokin aika sitten miettiväni muita keinoja stressaavien tilanteiden kanssa pärjäämiseen, itseni lohdutukseen ja tunnesyömisen tilalle. Mitä voisin tehdä tai kokeilla ennen kuin ryntään kauppaan tai kaapille? Olen taidokkaasti onnistunut välttelemään aihetta, koska näitä keinoja on ollut ihan pirun vaikea miettiä - etenkin kun olen aina kokenut itseni harhauttamisen äärimmäisen hankalaksi tehtäväksi. Eilen kuitenkin - ja varmasti ensimmäistä kertaa elämässäni - ensimmäinen ajatukseni vaikean tilanteen ja suuttumuksen kohdatessa oli lähteä ulos raivokkaalle lenkille.  "No, mennäänkö me sinne ulos?" Mentiinhän me, ja käveltiin varmaan juoksutahtiammekin nopeampaa reipasta ravia reilun tunnin verran. Tästä inspiroituneena päätin, että nyt on aika oikealle pohdiskelulle.

Tällaisen listan olen tähän mennessä saanut aikaiseksi:

Lähden liikkeelle
Jos vain mahdollista, niin lähden ulos kävelylle tai liikun jollain muulla itselleni mieluisalla tavalla. Enpä olisi tätä uskonnut listaavani ensimmäiseksi ennen eilisiltaa, vaikkei nämä missään järjestyksessä olekaan.

Juttelen ystäville
Olen tyypillinen monimutkainen nainen, mutta entistä enemmän käsittelen asioita oman pääkoppani sisällä. Olisi varmaan aika alkaa jälleen uskoutua niille hyville kavereillekin.

Kuuntelen hyvää musiikkia
Ei aina toimi, mutta usein yllätyn itsekin, miten paljon musiikki voi vaikuttaa mielentilaan. Kuuntelen muuten musiikkia lähestulkoon laidasta laitaan, ja usein mulla on yksi tai kaksi fiilistelybiisiä, jotka kuluvat loppuun vähän turhankin nopeasti.

Luen
Rakastan lukemista, mutta yleensä ahdistavissa tai stressaavissa tilanteissa en jaksa keskittyä hyväänkään kirjallisuuteen. Voisin kuitenkin yrittää - ja onhan internetin maailmakin rajaton!

Harrastan itsepohdiskelua
Tarvitsenko oikeasti sen suklaapatukan? Onko se sen arvoista? Onko oikeastikin nälkä?

Bloggaan
Miksi ei? En halua täyttää blogiani angstilla, mutta toisaalta omien ajatusteni ulossaamisesta voisi syntyä jotain hedelmällistäkin. Ja tulisipihan konkreettinen todiste siitä, että olen kokeillut päihittää huonot fiilikset, hih.

Ehkä joku miettii, että listahan on täynnä ihan tavallisia asioita - ja kieltämättä mietin sitä itsekin. Mutta toisaalta, niinhän sen pitääkin olla. Omien tunteiden kanssa täytyy tavalla tai toisella oppia tulemaan toimeen terveellisillä, normaaleilla keinoilla niiden haitallisten keinojen sijasta. Toivon itselleni vain tarpeeksi energiaa lähteä yrittämään tarpeeksi. :)

Huomenna raapustelen varmaan enemmän liikuntaan ja painoon liittyvistä asioista, sillä juoksukoulu jatkuu - en ole luovuttanut!

Survival!

Ystävän synttärit ja sitä myötä herkkujentäyteinen viikonloppu on jäänyt taakse, ja tässä yritellään palata arkeen. Stressikerroin on about tuhat - huomenna olisi tarkoitus tehdä yksi haastattelu opparia varten, yksi essee odottaa vielä loppuaan, kahta en ole edes aloittanut ja työharjoittelu jatkuu parin viikon päästä. Töitä ei ole tiedossa (krhm, "sinun alallasi onneksi on töitä!" - no, satun asumaan juurikin siinä osassa Suomea, jossa niitä ei ihan oikeasti ole) ja sekin hermostuttaa, koska vastavalmiin sairaanhoitajan olisi mun mielestä äärimmäisen tärkeä päästä nopeasti työelämään. Eniten ärsyttää se, että edellisessä harjoittelupaikassa mut olisi otettu avosylin vastaan - vaan kun ei voinut.

No, jos palataan vielä viikonloppuun. Tuli syötyä vaikka mitä ihania ruokia, suklaata, sipsejä, brownieta, tippaleipiä, juotua alkoholia... Ja juoksemassa ei vielä eilenkään käyty, kun oltiin vasta illalla kotona. Yritys on kova olla vappuun asti herkuttelematta makealla ollenkaan, mulle se muutama päiväkin olisi jo saavutus. Tänään on tarkoitus tehdä vähintäänkin reipas lenkki, ja todennäköisesti yhdistellään siihen sitä juoksemista. Huomenna sen sijaan pitäisi avata pyöräilykausi. Tykkään pyöräillä, mutta ylivarovaisen luonteeni takia puoliksi kammoan ja puoliksi taas olen liian laiska nousemaan satulan selkään.

Joka tapauksessa tämä...

...on tänään jälleen vaihtunut tähän. Hyvää alkuviikkoa!

Paino vs. olo

Viikkopunnituksessa pudotusta näkyi hurjat 100 grammaa - käytännössä ei siis yhtään. Mutta arvatkaa mitä? Ensimmäistä kertaa tällaisen tuloksen jälkeen en ollut äärimmäisen pettynyt, vaan pikemminkin sellainen no, ei haittaa, mulla on ihan hyvä olo.

Tuntuu uskomattomalta, mitä jo parin viikon säännöllinen liikkuminen on tehnyt - vaikka niitä minuutteja ei kovin montaa päivässä aina tule. Edellispäivänä juoksin kaksi kertaa neljä minuuttia ja ensimmäistä kertaa vuosiin - jos koskaan - tuntui siltä, että hei, tästähän tulee aika hyvä fiilis. Eilen kävimme elokuvateatterissa ja mainosten aikana mietin, että tekisipä mieleni lähteä juoksemaan. Ennen vannoin, ettei musta saa tekemälläkään juoksuintoilijaa, mutta enää en ole niin varma. Ja ettehän muuten naura neljälle minuutilleni - lähes satakiloiselle lyhyelle ihmiselle, joka ei ole ikinä liikkunut, se tuntuu voitolta!

Painonpudotus kokoiselleni ihmiselle on terveyden kannalta ehdottomasti tärkeää, mutta olen kyllä tänään todennut, että niin on se fiilis omasta itsestäänkin. Kumpikaan ei poissulje toista, mutta aina ei ole energiaa tavoitella molempia. Vaikken tokikaan ole luopumassa painonpudotustavoitteistani niin voisin olla itselleni joskus armollisempi - jos paino ei putoa, niin en heti ole henkisesti piiskaamassa itseäni. Silloin kannattaisi ehkä muistaa, ettei hyvinvointia mitata pelkissä numeroissa. Tässä tarpeellinen asia itselle muistettavaksi. :)

Kenkämania

Olen tällä hetkellä muutaman viikon tauolla harjoittelusta, ja olin suunnitellut lähteväni aktiivisesti koululle palauttamaan papereita ja raapustamaan esseetä - vaan ei yhtään ole aktiivinen olo, joten tässä ainakin toistaiseksi näpytän ihan oman näyttöni takaa.

Viime viikon juoksut jäivät vähäisiksi iltapainoitteisten työvuorojen takia, mutta petrasimme viikonloppuna. Kykenen jo juoksemaan huikeat kolme minuuttia kerrallaan kuolematta siihen paikkaan - ottaen huomioon, että ensimmäisellä viikolla minuuttikin teki tiukkaa, niin olen edistynyt! Erityisen ylpeä olen siitä, että vaikka ei aina tekisikään mieli lähteä tuonne ulos, niin olemme silti lähteneet. Päänsäryt ja kotiutuminen vasta iltakymmenen jälkeen ovat asia erikseen, mutta se sellainen "en mä viitsi eikä huvita" -asenne on kyllä lähtenyt korjaantumaan.

Entäs sitten ne juoksukengät? No, hihi. Selvennettäköön ensi alkuun, että juoksukenkien lisäksi hankintalistallani olivat myös tennarit/kävelykengät ja "jotkut kivat kesäkengät". Ketään ei varmaan yllätä, että kun varta vasten lähdin hankkimaan lenkkareita kaupungilta, niin en löytänyt yksiäkään alle sadan euron edes tarjouksesta. Olin jo luovuttamassa koko touhun, kun astuin ihan muuhun kuin urheilukenkiä myyvään liikkeeseen, ja löysin alennuksesta kaksi paria ihania kenkiä.

Siis minä, joka en koskaan löydä hyviä kenkiä helposti. Minä, jonka toinen jalka on toista isompi - joka ei siis helpota asioita lainkaan. Minä, jonka jalat ovat muutenkin naiseksi isot. Minä, joka en ole eläessäni löytänyt hyviä ballerinoja, omistan nyt ballerinat. Ja uudet tennarit. Sillä hetkellä kun sovitin kyseisiä kenkiä päätin, että keksin kyllä keinon juosta nykyisillä lenkkareillani. Pieni ääni päässäni kertoi, että kyllähän ne menevät ihan hyvin jos vain laitan laastarit kantapäihin ennen kuin lähden ulos. No joo.

Nyt mulla on siis tennarit ja "jotkut kivat kesäkengät". Olisikohan mulla nyt tarpeeksi energiaa lähteä sinne koululle... :D Hyvää alkavaa viikkoa!

Valmisruokahyllystä

Juoksukoulu on jäänyt tällä viikolla vähän hunningolle yksinkertaisesti työvuorojeni takia. Maanantaina kyllä kävelimme, kuten oli tarkoitus, mutta edellispäivän ja todennäköisesti tämänkin päivän juoksut eivät toteudu. Tiistaina olin töissä pitkän päivän - on selvää, ettei 14,5 tunnin työpäivän jälkeen ehdi saati jaksa käydä juoksemassa. Pidin silloin vapaapäivän, ja ajattelin, että ehtisin siirtää juoksemiset keskiviikolle. Eilen menin kuitenkin muuttamaan työvuorojani ja menin pari tuntia aikaisempaan iltavuoroon, ja sitä ennen ajelin bussilla ympäri kaupunkia vieden koiraa eläinlääkärille, ja siitä äkkiä töihin. Tänään taas heräsin jyskyttävään päänsärkyyn - vaikka nyt olisi tilaisuus käydä lenkillä ennen töitä, niin pääkoppa kyllä protestoi ja kovaa. Ärsyttää, vaikkei kyse ole kuin parin päivän juoksuista. Silti tuntuu, että laahaan jo jäljessä. No, loppuviikosta otan takaisin. :D

Paino oli sama kuin edellisessä punnituksessa - 98,7 kg. Ainakaan se ei ole noussut. Syömiset? Ihan himpun verran parempia kuin parilla viime viikolla. Olen syönyt taas kahtena päivänä suklaata, mutta maltillisemmin. Ja arvatkaa mitä - eväinä töissä olen syönyt kirjolohikeittoa ja kirjolohikiusausta valmisruokahyllystä. Ennen töitä paistanut verilettuja valmisruokahyllystä. Meillä on ollut ihan kamala kiiire molemmilla koko viikon, joten tuosta on poikkeuksellisesti lähdetty tinkimään. Emme siis ikinä osta mikroaterioita, poikkeuksena ne minun eväskirjolohikeittoni joita joskus suosin kun ei ole aikaa eikä edelliseltä päivältä ole jäänyt mitään, ja pakasteesta saatavat kalapalat niihin epätoivoisiin iltoihin kun kummaltakin on puhti pois. Ja pakastepinaattikeitto on sellainen, mihin olemme turvautuneet epäonnistuneen itsetehdyn pinaattikeittoepisodin jälkeen.

Mielestäni valmisruoissa ei sinänsä ole mitään vikaa, jos niitä ei syö joka päivä ja osaa valita sieltä niitä järkeviä vaihtoehtoja. Valmisruoat ovat varmasti monen pelastus tilanteissa, joissa aika tai oma jaksaminen ei anna periksi. Omalta kannalta katsottuna ne ovat kuitenkin kalliita ja usein sisältävät paljon suolaa sekä rasvaa ja mahdollisesti lisäaineita - vaikka valmisruokamarkkinoilla suuntaus taitaakin nykyään olla se, ettei niihin enää työnnetä ämpärikaupalla niitä epäsuosiossa olevia aineita. Kuukausitasolla syön maksimissaan ehkä yhden käden sormilla laskettavissa olevan määrän hyllyiltä saatavaa valmisruokaa. Välillä on tietenkin niitä aikoja, kun tuntuu että meillä on koko ajan kalapalat uunissa, ja välillä taas menee monta viikkoa ettei meillä syödä eineksiä. Joskus uuniin eksyy myös nakkeja, mutta nykyään paljon harvemmin kuin ennen. Nämä valmisruoka-asiat on kuitenkin sellaisia, että emme hirveästi niistä nipota silloin kun aika on oikeasti kortilla, koska syömme muuten itsetehtyä ruokaa.

Tänään on muuten viimeinen harjoittelupäivä nykyisellä osastollani - enkä millään haluaisi lähteä pois. Mulla on ollut aivan huippuhyvät ohjaajat ja vauvat ovat toki vaativa, mutta niin mielettömän ihana potilasryhmä. Iltavuoron jälkeen siirryn muutaman viikon pakkolomalle (krhm, en siis saanut seuraavaa harjoittelupaikkaa alkamaan heti suoraan tämän jälkeen). Sen pidemmittä puheitta, hyvää loppuviikkoa! :)

Liebster Award: 11 kysymystä

Nyt on muakin nakattu blogeissa kiertävällä Liebster Awardilla, kiitos Sarah!

Ideana on vastata haastajan keksimään 11 kysymykseen, laatia sitten omat 11 kysymystä ja haastaa niihin vastaamaan (11?) blogia, joilla on alle 1 000 lukijaa. Yksitoista suluissa ja kysymysmerkillä siksi, että olen tässäkin törmännyt eri variaatioihin, ja oli uteliaana ihmisenä pakko googlata haaste. Löysinkin toivottavasti ja ilmeisesti sen alkuperäiset säännöt, joissa niissäkin näkyy olevan vähän vaihtelua - mutta armahduksena viisikin blogia riittää. :D Okei, höpötykset sikseen.

1. Kuinka usein käytät korkokenkiä?
- Riippuu vuodenajasta. Kesällä varmaan viikottain, talvella sen sijaan baareissa ja juhlissa - joissa kyllä harvemmin tulee käytyä.

2. Parhaat käyttämäsi kosmetiikkamerkit?
- Olen ehkä tylsä, mutta käytän paljon ihan perusmerkkejä, kuten Lumenea - yksinkertaisesti siitä syystä, että tällä hetkellä satsaan rahaa mieluummin muihin asioihin kuin kosmetiikkaan, vaikka käytänkin niitä päivittäin.

3. Mottosi?
- "Everyone smiles in the same language."

4. Jos saisit tehdä huomenna ihan mitä vaan haluaisit, mitä se olisi?
- Viettäisin kotona aivan täysin stresssittömän päivän ja tekisin vain asioita, joita tekisi mieli.

5. Kauneimmat nimet mitä tiedät?
- Aada, Saaga ja Tomas. Nimiä, joita olen pitkään haaveillut antavani omille lapsilleni.

6. Mitä ruokia tykkäät kokata? Paras reseptisi?
- Kaikki ruoanlaitto on oikeastaan kivaa, mutta eniten tykkään pizzan ja pastojen tekemisestä. Liekö lopputulos sitten niin makuhermoja hivelevä. Paras reseptini, en osaa sanoa jos leivontaohjeita ei lasketa. Tällä hetkellä mieleeni tulee vain jättilihapullat tomaattikastikkeessa ja tummalla spagetilla.

7. Oletko hyvä säästämään rahaa?
- Nyt opiskellessa kaikki raha mikä tulee myös menee, mutta haluaisin uskoa, että tulevaisuudessa kyllä. En haaskaa rahaa turhuuksiin, olen aika tarkka siitä mitä ostan, ja harvemmin tulee tehtyä mitään heräteostoksia.

8. Suklaa, sipsit vai karkit?
- Ei tarvitse kauaa miettiä. Suklaa! Etenkin sellainen, missä on joku hyvä, möhmäinen täyte sisällä. Karkkeja en oikeastaan edes syö, ellen satu ostamaan irtokarkkeja. Silloin pussin pohjalle saattaa eksyä hedelmämakeisia.

9. Minkälainen sisustus on mieleisesi?
- Siisti, ehdottomasti. Mulla hermot paukkuu jos kotona on liikaa tavaraa esillä. Värimaailman pitää olla keskenään harmoniassa ja rauhallinen - meillä on olohuoneessa mustaa, sinistä ja turkoosia, ja makuuhuoneessa tummaa puuta ja violettia, mutta kyllä meillä monet huonekalut menee uusiksi kun valmistun ja pääsen toivottavasti käsiksi säännölliseen palkkatyöhön. Rakastan mattoja, verhoja ja sohvatyynyjä. Ja huonekasveja, joskaan en ole hyvä pitämään niitä elossa.

10. Mitä teet kun tylsyys iskee?
- Syön, valitettavasti. Luen kirjaa, selailen blogeja tai uutisia, bloggaan tai kirjoitan omaksi ilokseni, juttelen kavereille. Harvemmin katson televisiota tai elokuvia koska en yksinkertaisesti jaksa keskittyä kahta tuntia yhteen asiaan peppu penkissä.

11. Millainen tyyli on mielestäsi paras?
- Kaikille sopii omanlaisensa tyyli, enkä ihannoi erityisesti mitään tyyliä. Omalla kohdallani rakastan feminiinisiä vaatteita, ja käyttäisin varmaan jatkuvasti mekkoja jos itsetunto ja ylimääräiset kilot sen sallisivat. Toisaalta käytän myös paljon farkkuja. Pidän hillityistä koruista, tummansinisestä, valkoisesta ja sellaista armeijan- tai metsänvihreästä. Useammalta ihmiseltä olen kuullut, että mulle sopii myös tummanpunainen, mutta en ehkä itse ole siitä niin innoissani.

Haastan blogit Laihdun 356, Multiply Delicious, Bodyprojekti, Let's not get undressed - yet! ja Tavoitteena terveellisempi tulevaisuus hartaasti toivoen, ettei teitä ole jo haastettu.

Kysymykseni teille:

1. Millaisia blogeja luet?
2. Minkälaisissa tai missä paikoissa tykkäät käydä ulkona syömässä?
3. Miten vietät syntymäpäiviäsi?
4. Millainen olit lapsena?
5. Kuka on naisihanteesi, ja miksi?
6. Minkälaisia pieniä ja suuria asioita tavoittelet?
7. Mikäli saisit valita yhden syötävän, joka maagisesti muutettaisiin kalorittomaksi, mikä se olisi?
8. Panostatko enemmän fyysiseen vai henkiseen hyvinvointiin?
9. Mistä piirteistäsi ja ominaisuuksistasi pidät itsessäsi eniten?
10. Miten rentoudut?
11. Jos sinulle annettaisiin kolme toivomusta, mitä ne olisivat?

1. viikko juoksukoulua

Ensimmäinen viikko (tai oikeastaan viisi päivää) juoksukoulua takana, ja tuntuu... no, ei pahalta, vaikka ei edelleenkään mitenkään erityisen loistavaltakaan - siihen toki voi vaikuttaa sekin, että molemmat lenkkarini ovat rikki ja jalkani ovat joka puolelta rakoilla tai hiertymillä (kyllä, huomenna menen lenkkariostoksille). Nautin kuitenkin siitä, että olen enemmän ulkoilmassa - esimerkiksi tänään oli satanut ja ulkona oli ihanan helppo hengittää ilman katupölyä. Ja siitä tunteesta, joka tulee
kun olen painanut eteenpäin enkä heti luovuttanut.

Miten sitten konkreettisesti menee? Ensimmäisinä päivinä jaksoin juosta minuutin tai aivan maksimissaan puolentoista minuutin pätkissä ja tuntui, että selvisin juuri ja juuri hengissä. Tänään juoksin kaksi kertaa kaksi minuuttia, enkä vieläkään kuollut! Olen myös kahtena päivänä kävellyt tuoolla auringonpaisteessa töistä kotiin. En ole varma matkasta, mutta reilu puoli tuntia reipasta kävelyä ja olen kotona. Juoksuihinkin olemme yhdistäneet kävelyä, mutta ensi viikosta alkaen jatkamme varmaan pelkillä juoksuilla ja pidämme kävelypäivät sitten erikseen.

Puhuimme tyttöystävän kanssa siitä, mikä meitä motivoi. Itse olen jotenkin lopen kyllästynyt sohvan pohjalla nyhjäämiseen ja huonon itsetunnon kanssa elämiseen. Vaikka en pidä liikunnasta niin olen ehkä alkanut sisäistää, että vaikka ruokavaliolla saakin aikaan ne suurimmat muutokset, niin liikunta kuitenkin vaikuttaa niin moneen muuhun hyvinvoinnin kannalta oleelliseen asiaan. Sen vaikutukset ovat positiivisia niin fyysisesti kuin henkisestikin, ja haluan oikeasti yrittää. En muista milloin viimeksi olisin ollut näin väsynyt yksinkertaisesti siihen, että voivottelen vain enkä ole saanut mitään aikaiseksi. Joten yritetään.

Ja muuten! En ole mikään linssilude, mutta tyttöystävä sai eilisiltä ulkoiluiltamme napattua ihan vahingossa musta sellaisen suhteellisen painokelpoisen kuvan ilman pärstäkerrointa. Hyvää alkavaa ensi viikkoa!

Melkein kokonainen keksipaketti

...tiivistää hyvin eilisen iltani ja tämän aamupäivän.

Riitelimme, otanpa yhden keksin. Vähän nälkäkin jäi, mutta en halua ruokaa. Haluan keksejä. Ja nyt riitelimme uudestaan, pahemmin. Lisää keksejä. Täällä on niin sotkuista, miksei tyttöystävä ymmärrä, kamalan stressaavaa. Ja kyllähän aamupalan kanssa voi ottaa yhden keksin. Tai kaksi. Jos vaikka tulisi parempi mieli.

Sivuhuomautus: En ole itse ostanut keksejä. Kaikki kiitokset kekseistä osoitettakoon hyvää tarkoittavalle äidilleni. Päätös syödä niitä kuuluu toki yksinomaan minulle.

Liikunnan aloittelua

Ensimmäinen päivä juoksukoulua takana! Hieman yhdistelin ensimmäistä ja toista päivää, koska haluan selvyyden vuoksi noudattaa ohjelman viikonpäiviä. Kuten arvata saattaa, niin minun kunnollani jaksoin yhtämittaista juoksua huiman yhden minuutin ajan - tosin niin jaksoi puolet pienempi tyttöystävänikin, eli kunnonkohotus on ehdottomasti paikallaan meille molemmille.

Koiran kanssa tulee tietenkin nykyään käytyä ulkona päivittäin, mutta pentu on vielä niin pieni, että meidän lenkit kulkevat yleensä yhden tai kahden korttelin ympäri. Vauhtikaan ei päätä huimaa, kun askeleet ovat vielä niin lyhyitä ja matkan varrella on kaikkea kivaa haisteltavaa. Toisen koiran kohtaaminen tai esimerkiksi tänään kovaa puhaltava tuuli saavat myös pyllyn jumittumaan maahan, kun liikkelle ei tohtisi lähteä ollenkaan. Toisin sanoen, itse kävelisin mielelläni paljon enemmän kuin koira! Pikkuherra täyttää ensi viikolla neljä kuukautta ja painaa hurjat 1,7 kg.

Joku muuten saattaa miettiä, mitä on tapahtunut aktiivisuusranneke -päivityksilleni. En ole pitänyt ranneketta useampaan viikkoon työharjoittelun takia, koska hygieniasyistä en voi pitää ranteessani mitään työaikana. Olen miettinyt rannekkeen laittamista taskuun, mutta toisaalta niissäkään ei saisi pitää mitään henkilökohtaisia tavaroita työaikana, ja työvaatteideni taskut ovat niin löysät että ranneke voisi helposti tippua. Käyttöohjeissa myös varoiteltiin siitä, etteivät lukemat ole niin paikkaansa pitäviä kuin jos vekotinta pitää ranteessa. Nyt en tiedä pitäisinkö Fitbitiä aina työajan ulkopuolella vai vaikkapa vain vapaapäivinäni, sillä totuus on, että kohta unohdan sen kokonaan.

Lähden tästä taas valmistautumaan yövuoroon. Vakioevääni uunipuuro on alkanut tympiä, joten eilen ja tänään eväänäni yövuorossa on ollut kaksi ruisleipäpalaa salaatilla ja graavilohella, kaurapuuroa ja mustikkakeittoa sekä mangoviiliä ja kivennäisvettä. Hyvä yötä!

Muutosta kehiin

Blogi on tänään kokenut pienen ulkoisen muodonmuutoksen, kun uudella bannerilla ja värisävyillä tavoittelin hieman raikkaampaa, keväisempää ilmettä. Se on jotain, mitä itsekin varmaan kaipaisin. Viimepäivät olen ollut kireä ja äkäinen, ja yhtenä yönä avauduin tyttöystävälleni samasta aiheesta, josta viimeksi kirjoitin. Sovimme, että olemme tästä lähtien tiukempia toistemme suhteen - jos toinen haluaa jotain hyvää, toinen ei vain myönny siihen. Ja uskokaa tai älkää, aloitamme yhdessä myös juoksukoulun!

Olen juossut viimeksi kaksi kolme vuotta sitten ihan omaehtoisesti, ja jaksoinkin silloin ihan hyvin pari viikkoa. Juokseminen kuitenkin jäi, kun satutin itseni. Olin taas aloittanut liian kovilla panoksilla, ja sen jälkeen en halunnut enää yrittääkään, koska "ei musta ole siihen". Näin jälkikäteen tarkasteltuna omat virheensä huomaa herkemmin. Ja silloin kuitenkin pidin juoksemisesta ja siitä ihanan vapauttavasta tunteesta joka tulee, kun pääsee etenemään kovaa.

Pienen googlailun jälkeen tällaisilla ohjeilla olisi tarkoitus huomisesta alkaen lähteä liikenteeseen:

Ihan orjallisen tarkasti tuskin tulee kyseistä suunnitelmaa joka päivä noudatettua, ja vapaapäivien aikakin tulee vaihtelemaan ihan jo pelkästään aikataulullisten asioiden takia. Tarkoitus olisi kuitenkin, että vapaapäiviä tulee sen verran kuin ohjeissa on, ja että noita ajallisia asioita noudatettaisiin. Ensin vähän huvitti tuo ensimmäisen viikon viiden minuutin kävelyt ja kahden minuutin juoksut, mutta aika nopeasti hoksasin, etten varmaan pysty tuskitta juoksemaan tuota kahtakaan minuuttia. Toisin sanoen hiljaa hyvä tulee.

Hyvää alkuviikkoa, itse lähden valmistautumaan yövuoroon!

Asiaa itsetunnosta ja tunnesyömisestä

Punnitukset jäivät viime viikolta taidokkaasti väliin. Ensin unohdin ja yövuorot sekoittivat pakkaa, sitten en vain uskaltautunut vaa'alle. Tänään uskaltauduin - eikä sieltä kovin imartelevaa lukemaa tullut. 98,7 kg, eli +ihanliikaa.

Olen jo jonkin aikaa miettinyt kirjoittavani huonosta itsetunnosta, tai ehkä jopa itseinhosta. Ensimmäisen kerran asiaa ajateltuani kuvittelin, että no, eihän mulla enää mitään huonoa itsetuntoa ole. "Oli joskus, mutta siitä on päästy yli." Viimeisen parin viikon aikana uskomukseni on kuitenkin osoittautunut vääräksi, kun olen tarkastellut oman pääkoppani ajatuksenjuoksua vähän enemmän. Kyllä, ehdottomasti kärsin edelleen huonosta itsetunnosta. Väittäisin sen johtuvan 95% ylipainosta ja siitä, etten osaa edelleenkään lopettaa herkuttelua. Väitän myös, että se on monilla muillakin ylipainoisilla ihmisillä yleinen ongelma - vaikka ei tokikaan varmastikaan kaikilla.

En pidä itseäni erityisen rumana, mutta en kauniinakaan. Kuvittelen muiden ihmisten pitävän minua jotenkin huonompana, tyhmempänä tai hitaampana. Pelkään, että muut miettivät miksi laihalla kihlatullani on noin lihava tyttöystävä tai miten normaalikokoisella äidilläni voi olla noin lihava tytär. Ulkona käydessäni ajattelen olevani "se läski kaveri". Kaupan kassalla ahdistaa ostaa mitään, mikä antaa muille ihmisille syytä ajatella, että "noiden ostosten perusteella ei ole ihmekään miksi se on tuon näköinen". En halua käydä vaateostoksilla, koska pelkään muiden asiakkaiden ihmettelevän mitä teen koko liikkeessä. Mietin, vaikuttaako painoni seksielämäämme. En mielelläni katso valokuvia itsestäni. Pystyn käymään uimahallissa, mutta se on alkanut ahdistaa. En aina uskalla kirjoittaa blogiani, kun edistymistä ei tapahtu. Haluan matkustaa vasta kun olen pudottanut painoa, koska haluan näyttää hyvältä. Tavoittelen täydellisyyttä monilla muilla elämän osa-alueilla ja piiskaan itseäni epäonnistumisista. Pelkään hukkaavani nuoruuteni lihavana olemiseen, painon kanssa kamppailemiseen ja jatkuviin itsesyytöksiin. 

Ja silti, silti en herkutellessani ajattele, että minulla olisi parempi olo jos en söisi tätä. Ajattelen, että minulle tulee parempi olo kun syön tämän - paljon parempi, koska maistuuhan tämä hyvältä ja on pieni pala nautintoa, ja töissä on ollut rankkaa tai on ollut huono päivä, tai me riitelimme ja nyt olisi kiva syödä jotain hyvää, tai koska sain tämän lahjaksi niin sitä ei lasketa. Vasta myöhemmin muistan, että pitkässä juoksussa herkkujen syöminen päivittäin lisää huonoa oloa. Tätä kirjoittaessani tekee melkein mieli itkeä. Olenko oikeasti niin neuvoton, että ainoa keinoni lievittää mitä tahansa pahaa oloa on syöminen?

Toivottavasti muiden huhtikuu alkaa vähän iloisemmissa merkeissä - ja tervetuloa uudelle lukijalle.