Asiaa itsetunnosta ja tunnesyömisestä

Punnitukset jäivät viime viikolta taidokkaasti väliin. Ensin unohdin ja yövuorot sekoittivat pakkaa, sitten en vain uskaltautunut vaa'alle. Tänään uskaltauduin - eikä sieltä kovin imartelevaa lukemaa tullut. 98,7 kg, eli +ihanliikaa.

Olen jo jonkin aikaa miettinyt kirjoittavani huonosta itsetunnosta, tai ehkä jopa itseinhosta. Ensimmäisen kerran asiaa ajateltuani kuvittelin, että no, eihän mulla enää mitään huonoa itsetuntoa ole. "Oli joskus, mutta siitä on päästy yli." Viimeisen parin viikon aikana uskomukseni on kuitenkin osoittautunut vääräksi, kun olen tarkastellut oman pääkoppani ajatuksenjuoksua vähän enemmän. Kyllä, ehdottomasti kärsin edelleen huonosta itsetunnosta. Väittäisin sen johtuvan 95% ylipainosta ja siitä, etten osaa edelleenkään lopettaa herkuttelua. Väitän myös, että se on monilla muillakin ylipainoisilla ihmisillä yleinen ongelma - vaikka ei tokikaan varmastikaan kaikilla.

En pidä itseäni erityisen rumana, mutta en kauniinakaan. Kuvittelen muiden ihmisten pitävän minua jotenkin huonompana, tyhmempänä tai hitaampana. Pelkään, että muut miettivät miksi laihalla kihlatullani on noin lihava tyttöystävä tai miten normaalikokoisella äidilläni voi olla noin lihava tytär. Ulkona käydessäni ajattelen olevani "se läski kaveri". Kaupan kassalla ahdistaa ostaa mitään, mikä antaa muille ihmisille syytä ajatella, että "noiden ostosten perusteella ei ole ihmekään miksi se on tuon näköinen". En halua käydä vaateostoksilla, koska pelkään muiden asiakkaiden ihmettelevän mitä teen koko liikkeessä. Mietin, vaikuttaako painoni seksielämäämme. En mielelläni katso valokuvia itsestäni. Pystyn käymään uimahallissa, mutta se on alkanut ahdistaa. En aina uskalla kirjoittaa blogiani, kun edistymistä ei tapahtu. Haluan matkustaa vasta kun olen pudottanut painoa, koska haluan näyttää hyvältä. Tavoittelen täydellisyyttä monilla muilla elämän osa-alueilla ja piiskaan itseäni epäonnistumisista. Pelkään hukkaavani nuoruuteni lihavana olemiseen, painon kanssa kamppailemiseen ja jatkuviin itsesyytöksiin. 

Ja silti, silti en herkutellessani ajattele, että minulla olisi parempi olo jos en söisi tätä. Ajattelen, että minulle tulee parempi olo kun syön tämän - paljon parempi, koska maistuuhan tämä hyvältä ja on pieni pala nautintoa, ja töissä on ollut rankkaa tai on ollut huono päivä, tai me riitelimme ja nyt olisi kiva syödä jotain hyvää, tai koska sain tämän lahjaksi niin sitä ei lasketa. Vasta myöhemmin muistan, että pitkässä juoksussa herkkujen syöminen päivittäin lisää huonoa oloa. Tätä kirjoittaessani tekee melkein mieli itkeä. Olenko oikeasti niin neuvoton, että ainoa keinoni lievittää mitä tahansa pahaa oloa on syöminen?

Toivottavasti muiden huhtikuu alkaa vähän iloisemmissa merkeissä - ja tervetuloa uudelle lukijalle.