Aloituskuvat ja herkuttelun tuska

Tiistain punnituksessa vaaka näytti -200 grammaa, eli 96,6 kg. Ei siis mikään huima muodonmuutos, mutta ei tästä ole kuin itseään syyttäminen. Kuten aikaisemmin tällä viikolla mainitsin, niin herkut ovat maistuneet ihan liiaksi.

Olen lähipäivinä yrittänyt miettiä syytä alituisiin mielitekoihin. Toisinaan kyse on puhtaasti siitä, ettei päivän aikana ole syönyt tarpeeksi tai riittävän hyvin, mutta monesti ainakin itselleni makeanhimo iskee ihan muutenkin vain. Yritän aina kysyä itseltäni olenko syönyt, miksi haluan makeaa. Toisaalta olen jo aikaisemmin tunnistanut itsessäni tunnesyöjän, joka syö lähinnä stressiin - ja sekin varmasti vaikuttaa tällä hetkellä. Kun takana on raskas tai pitkä päivä, tuntuu vaan niin hyvältä syödä iltasella vaikkapa suklaata. Itkujen itku, miten tästä pääsee irti? En halua edes kokeilla totaalikieltäytymistä, sillä haluan edelleen nauttia herkuista aina välillä. Toki on viikkoja kun herkutteluhetket jäävät oikeasti harvaan ja silloin ihmettelenkin, että miksi yleensä syön jotain lähes päivittäin. Kunnes taas alkaa ote lipsua syystä tai toisesta, ja jotain on muka pakko saada.

En ole sellainen herkuttelija, että mättäisin ison määrän tavaraa naamaan kerralla - tosin näin on joskus ollut. Teini-iässä kun olin painavimmillani, yhdessä illassa saattoi ihan hyvin mennä iso sipsipussi ja iso karkkipussi tai suklaalevy. Jos jotain, niin tästä tavasta olen ainakin oppinut pois, mutta ei tämä nykyinen lähes päivittäinen herkuttelu paljon parempi ole. Syön useimmiten vähän kerralla, mutta huomaamattaan napostellessaan vähän muuttuukin viikon mittana paljoksi. Jos herkuttelu on minulle ainakin osittain stressinpurkukeino, niin olisi kaiketi syytä löytää rakentavampia keinoja stressinhallintaan - en vain vielä tiedä mitä ne olisivat.

Lupasin muuten jo aikaisemmin, että alan laitella itsestäni edistymiskuvia - tosin en tiedä voiko niitä kutsua edistymiskuviksi, jos jatkossakin torpedoin yrityksiäni herkuttelemalla, mutta yritetään. Ja ehkä kuvien julkaiseminen myös motivoi kun oma kroppa on kaiken kansa nähtävillä.

Nämä kuvat ovat kyllä niin karseita, että tekisi mieli keksiä vaikka mitä syitä oman itsensä puolustamiseksi. Eniten järkytyin siitä, miten paljon selkäpuolellekin voi oikeasti kertyä sitä läskiä. Näistä nyt näkee sen, että ongelmani tosiaan on tuonne keskivartalolle kertyvät kilot. Sääret ja käsivarret on suhteellisen hoikat, vaikka eipä jälkimmäisistäkään yhtään haittaisi saada röllöä pois. Pakko muuten paljastaa, että tein ihan ikioman piilokansionkin näille kuville tänne meidän läppärille, ettei tyttöystävä missään nimessä ikinä koskaan näkisi näitä - mikä näin jälkikäteen ajateltuna kuulostaa todella törpöltä. Kyllä hän tässä kolmen vuoden yhdessäolon aikana on jo varmasti ehtinyt huomata miltä näytän. :D

Näillä mennään kohti viikonloppua, nautinnollista sellaista kaikille!

Otetaan vastaan ideoita!

Alan olla kurkkuani myöten täynnä opinnäytetyötä, sillä olen lähes koko päivän istunut ruokapöydän ääressä seuranani kasa kirjoja, muistiinpanoja ja läppäri. Muistan opintojeni alussa ihmeteelleni kuinka kaikki vouhkaavat opparista - eihän se ole käytännössä kuin iso essee, piece of cake. Joopa. Onneksi en ole koskaan sanonut tuota kenellekään ääneen, sillä olen itse aivan valmis heittämään kirjat mäkeen. Ja se helpottaa, että meillä alkaa olla suurin työ takana.

Viikonloppu sujui ainakin suurimmalta osalta hyvin. Aktiivisuusranneke hyytyi perjantaisen iltavuoron alussa, mikä harmitti ihan hirveästi. Olisin nimittäin ollut todella kiinnostunut näkemään kuinka monta askelta otin sinä päivänä, sen verran hullun hommaa oli kyseisessä paikassa työskentely. Eilen tein kotona pienen kahvakuula- ja vatsalihastreenin. Ruokapuolella herkuteltiin itsetehdyillä hamppareilla, lankkuperunoilla ja salaatilla, ja vaikka nekään eivät mitään terveysruokaa ole, niin uskaltaisin väittää sen olevan paljon parempi vaihtoehto kuin mäkkärin rasvakeittimestä tulevat ranskalaiset. Makeaa taas olen napostellut koko viime viikon ihan liikaa, enkä oikeasti tiedä miksi. On tehnyt mieli ja olen antanut haluille periksi - toivottavasti paino on silti tullut alas huomenna.

Tällainen pikapostaus tällä kertaa siivittämään alkavaa viikkoa, ja tervetuloa blogini 11. lukijalle! Nyt täältä muuten pamahtaakin teille lukijoilleni pieni pyyntö - toivoisin, että kertoisitte mistä aiheista haluaisitte minun kirjoittavan. :) Haluaisin kuulla, mistä asioista olette kiinnostuneita ja toivositte kuulevanne tai näkevänne. Toki ideoita saa heitellä ihan koska vaan ja minkä tahansa postauksen perään, mutta etenkin viime aikoina olen niitä kaipaillut!

Eväspolitiikkaa

Kävinkin jo tiistaina päivittelemässä edistymisosiota - paino laskenut 300 grammaa edellisestä punnituksesta lukemiin 96,8 kg. Pienikin pudotus on pudotus, tosin viime viikon lopulla tuli syötyä ihan liikaa puolivalmista tai pakasteita, kun omat ajatukset pyörivät vain koiran kuolemassa eikä ruoanlaitto innostanut. Viime päivät olen ollut nenä kiinni koulukirjoissa ja naputellut kouluhommia läppärillä monta tuntia - onneksi sitä kävelyäkin on nyt tullut, ja muistaakseni nyt joka alkuviikon päivältä on tullut vähintäänkin se 10 000 askelta. Huomenna häämöttää ensimmäinen työvuoro uudessa paikassa.

Olen muistaakseni raapustellut eväistäni joskus aikaisemminkin, mutta en tähän hätään löytänyt kyseistä postausta. Ja kertaushan on opintojen äiti! Lyhyen ja vasta alkavan urani alussa olin ensin ehkä hieman kiipelissäkin eväiden suhteen, sillä ainakin itselleni tulee hoitajan työssä tavallista kovempi nälkä päivän mittaan. Tietenkin energiantarvekin kasvaa, ja etenkin sellaisissa paikoissa missä taukoja ja kirjaamista lukuun ottamatta ollaan koko päivä jalkojen päällä.

Tavalliseen aamu- tai iltavuoroon otan yleensä lämpimän aterian, joka on lähes aina edellisen päivän kotiruokaa ja hyvin harvoin mitään valmista. Jos taas sorrun ostamaan valmisruokaa, se on yleensä kirjolohikeittoa. Keiton tai salaatin kaveriksi otan useimmiten leipää, vaikka muuten en sitä töihin ota välipalaksi - ne sen sijaan koostuvat yleensä hedelmistä ja jostakin maitotuotteesta, useimmiten rahkasta tai viilistä.

Alkusyksystä noudatin pari kuukautta hienosti omaa sääntöäni siitä, että lämpimän ruoan kaverina pitää töissä olla aina jotain vihreää, mutta väsymyksen myötä laiskistuin ja kyllästyin ainaisiin kurkun, paprikan ja porkkanan syömiseen - enkä yksinkertaisesti jaksanut tehdä ja laitella erilaisia salaatteja. Kaikenlaiset tekosyyt tuli kyllä käytettyä, mutta nyt aion kyllä sitkeästi taas jatkaa vihreällä linjalla. Huomisen iltavuoroon lähtee kaveriksi lasagnea tuoreilla kasviksilla, lisäaineeton vaniljarahka ja klementiinejä. :) Yleensä pärjään melkoisen hyvin tämän tyyppisellä ruoalla.

Yövuoroon en ota lämmintä ateriaa, vaan useimmiten paljon hedelmiä, maitotuotteen ja annoksen puuroa - ja ehkä vähän suklaata piristämään yön synkkiä tunteja. Useimmiten nälkä pääsee kuitenkin yllättämään, enkä ole vielä selvittänyt millä pärjäisin yön yli, joten ainakin tässä riittää vielä haastetta. Mielelläni otan vinkkejä myös muilta eväsruokiaan syöviltä!

Puolentoista viikon jälkeen

Fitbit Flex on ollut käytössä kohta pari viikkoa, ja meistä on jo tullut kavereita - nyt on siis hyvä aika vähän tarkastella, että mitäpä aktiivisuusranneke on käytännössä elämääni tuonut. En yleensä sorru ostamaan hukkaostoksia, mutta siltikin ostohetkellä pieni ääni päässäni sanoi, että mietipä vielä kerran. Mietin, ja onneksi ostin, sillä koen että rannekkeesta on ihan oikeasti ollut  hyötyä. Tietenkin jokaisen kokemukset ovat yksilöllisiä, mutta tässä niitä hyviä juttuja joita itse olen saanut.

• Motivaatio -  paljon herkemmin tulee lähdettyä kävelylle tai edes ulos tekemään jotakin kun huomaa, ettei askeleita ole päivän aikana kertynyt riittävästi
• Konkreettinen tieto siitä, mitä tekee - ranneke on antanut ajattelemisen aihetta omista tavoista ja tottumuksista
• Edistymisen seuranta - on kiva nähdä miten pikkuhiljaa askelmäärät kasvavat
• Muutosten tekeminen - valitsen oikeasti ne portaat

Hävettää myöntää, mutta olen oikeasti ajellut kolmanteen kerrokseemme lähes poikkeuksetta aina hissillä, vaikka rappuset olen toisinaan jaksanut kävellä alaspäin. Viimeiset pari viikkoa rappujen kulkeminen kumpaankin suuntaan on muodostunut tavaksi ja olen yrittänyt harjoittaa tätä koulussa ja sellaisissakin paikoissa, joissa on liukuportaiden vieressä normiportaat.

Kuten aikaisemmin mainitsin, niin tämä aktiivisuusranneke on tosi näppärä puhelinsovelluksensa ansiosta, mutta myös netin selainversiota tulee vilkuiltua aina kun haluan vähän tarkempaa tietoa. Molemmissa on kuitenkin mahdollisuus saada päivän, viikon tai viimeisen 28 päivän ajalta yhteenveto. Niissä pystyy myös tekemään itselleen ruokasuunnitelman ja kirjaamaan syömiään asioita ruokapäiväkirjaan, mutta testauksen jälkeen totesin, että se on liian vaivalloista - valikoimissa ei ole ainoatakaan suomalaista tuotetta, ja vastaavanlaisten etsiminen vie paljon aikaa.

Kaikessa tosiaan on huonot puolensa ja voin kertoa, että herätyksen kanssa meinaa mennä hermo. Käsittääkseni hälytystä ei saa kokonaan poistettua kun sen kerran on luonut, mutta sitä voi muokata ja sen voi laittaa pois päältä. Kuitenkin huolimatta siitä, että napsautan sen aina off-asentoon joka ilta, se värisee ranteessani aina samaan aikaan joka aamu. :D Herätyksen poissaanti (samoin kuin nukkumistilaan siirtyminen) ei myöskään aina onnistu pelkästään parin sekunnin naputtelulla, vaan laitetta saa taputella välillä useampaankin otteeseen ennen kuin se suostuu haluttuun toimintoon. Suosittelen myös olemaan hukkaamatta laitteen mukana tulevaa laturia, sillä esimerkiksi tänään on varmasti tullut 10 000 askelta täyteen, mutta en näe sitä mistään - aktiivirannekkeesta oli akku loppu ja sohvan alle päätynyttä laturia etsittiin koko päivä.

Eniten olen yllättynyt siitä, miten huomaamaton Fitbit Flex loppujen lopuksi on. Olen muutamaan kertaan kyllä ottanut sen pois kun on kaivannut lomailua ainaisesta mittaamisesta, mutta muuten sitä ei oikeastaan enää edes huomioi.

En tiedä kuinka kiinnostava tällainen "arvostelu" oli, mutta toivottavasti joku samaa tai samankaltaista laitetta harkitseva tästä hyötyi. :) Huomenna on viikkopunnituksen aika ja pyrin päivittämään vähintään edistymisosiota. Hyvää alkavaa viikkoa!

"Vapaa ja mukana tuulen"

Blogissa on ollut nyt muutaman päivän hiljaista, sillä perheeni nuori koiraherra kuoli yllättävän ja traagisen kuoleman, ja olo oli jonkin aikaa ihan hirveä. Olen menettänyt rakkaita lemmikkejä ennenkin, mutta kyseessä oli energinen, täysin terve, maailman paras perhekoira, joka olisi voinut elää vielä onnelliset yli kymmenenkin vuotta sen sijaan, että meni niin kuin nyt meni - ei kauniisti, ei rauhallisesti, ei kivuttomasti... Onneksi päällisimmät tunteet ovat jo jo helpottaneet, vaikka kyllä siinä parit itkut piti itkeä kun tajusin, ettei koira enää koskaan tule häntä heiluen vastaan.

Painonhallintarintamalla ei oikeastaan ole mitään uutta, mutta kirjoittelen aiheeseen liittyen illalla taikka huomenna. Hyvää viikonloppua kaikille. :)

Punnitustuloksia ja kuulumisia

Ilokseni voin ilmoittaa, että vaa'alla ollaan jälleen menty alaspäin! Paino oli tänä aamuna 97,1 kg eli -2,2 kg viime viikon tuloksesta. Oletettavasti osa oli myös turvotusta, koska harvoinpa näin suuria viikkopudotuksia saan. Edelleen siis ollaan plussalla verrattuna aikaan ennen joulua, mutta sentään vähemmän.

Urhelilijanurani ei ainakaan tänään saa jatkoa. Tähän mennessä olen aina talvisin selvinnyt liukastumisilla, mutta tänään palailtuani koulusta kaatua mätkähdin suojatielle. En tiedä minkä piruetin onnistuin tekemään, mutta lonkkaan ja rintalastaan siinä sattui, ja kipu on vaihtunut säryksi. Kaiken huipuksi kurkkukipu palaili, sitä vähän ounastelinkin kun lämpöä ja räkäisyyttä on viikonlopun jälkeen taas ollut. Onneksi askeleita on kertynyt ihan OK määrä, vaikka 10 000 on jäänytkin vajaaksi. Tämä ja eilinen päivä on mennyt lähes kokonaan luennoilla istumiseen, ja sitä on oikeasti ihan unohtanut millaista on viettää koko päivä kirjaimellisesti koulunpenkillä.

Jotain hyvää kuitenkin opiskelijaelämässäkin, sillä ainakin meidän ammattikorkeakoulu tarjoaa hyvät ja edulliset ruoat. Ruoka on myös helppo koota lautasmallin mukaan, salaattiin saa pähkinöitä ja siemeniä ja kaikkien ruokien ravintosisällötkin on pääsääntöisesti esillä. Ja isona plussana nostan myös esille sen, että meidän opiskelijaravintolassa näkyy ruokalistassa parempien valintojen vieressä omenan kuva. Välillä on ihanaa kun ei itse tarvitse pähkäillä lounaita, jotka mulle jotenkin on päivällistä paljon haastavampia. Lautaselta löytyi tänään salaattia, raastetta, perunasosetta ja kalamurekepihviä.

Näillä eväillä on alkanut tämä viikko. Kävin tänään muuten siellä työhaastattelussa, joka ilmeisesti meni ihan hyvin, kun saan perjantaina jonkinlaista perehdytystä ja mahdollisuuden tehdä sijaisuuksia. Jes. :-) Blogilla on nyt myös kymmenen lukijaa, joten jälleen kerran tervetuloa seuraamaan!

Lisää liikuntaa

Perjantai oli laiskottelupäivä, eilinen herkkupäivä ja tänään ollaan taas yritetty palata normielämään. Mulle on tosiaan joskus tärkeää saada pitää sellaisia päiviä, että voin olla kotona neljän seinän sisällä eikä tarvitse mennä ulos ihmisten ilmoille - ja perjantai oli juurikin sellainen päivä. Olen aina ollut ujonpuoleinen ja läheisiä ihmisiä lukuun ottamatta viihdyn parhaiten omassa seurassani. Askeleet jäivät siis edellispäivänä reiluun viiteen tuhanteen.

Eilen tuli käveltyä paljon enemmän, mutta huomasin vasta useamman tunnin jälkeen, että aktiivirannekkeen akku oli loppunut melkein heti heräämisen jälkeen. Vaikka päällimäinen tunne oli hienoinen ärstytys niin kaiketi tärkeintä on se, että edes itse tietää tehneensä jotain muuta kuin vain maanneensa kotona.

Tänään lähdimme aamupalan jälkeen puolen tunnin lenkille, ja heti perään halusin kokeilla sellaista pikaista kahvakuulatreeniä, jonka yhtenä päivänä löysin youtubesta. Meiltä siis löytyy viiden kilon kahvakuula, joka kieltämättä on ihan hauska väline, mutta joka on pikemminkin koristanut olohuoneen nurkkaa kuin ollut käytössä. Ja koska en pitkään aikaan ole koskenutkaan kahvakuulaan saati tehnyt mitään muuta kuin kävellyt tai kuntopyöräillyt, niin päädyin ihan senkin takia tällaiseen lyhyeen settiin - ja ainakin tällaiselle täysin rapakuntoiselle sekin tuntui jo joltain, uskokaa tai älkää. :D

Muistan kun vielä ei-niin-kauan-aikaa-sitten pystyin tekemään vatsalihasliikkeitä osuen kyynärpäillä polviin, mutta nyt ei ollut kyllä toivoakaan. Silloinen osaamisenikin oli pitkän harjoittelun tulos, sillä voin paljastaa etten ollut koskaan ennen aikuisikääni pystynyt tekemään muita vatsalihasliikkeitä kuin ihan simppeleitä vatsarutistuksia. Muistan myös yläasteen liikuntatunnit ja kuntotestit kun olin ainoa, joka kamppaili itsensä kanssa. En siis todellakaan ole koskaan ollut urheilullinen, ja syynä on ollut sekä oma motivaatio että ne pelkät negatiiviset muistot kaikista lapsuuden liikuntatunneista. Nyt kuitenkin pyrin siihen, että saisin arkiliikunnan lisäksi myös muunlaista liikunnallista sisältöä elämääni.

Blogi edistyy - ja minä myös

En tiedä olisiko pitänyt itkeä vai nauraa kun rupesin päivittämään sivuni alalaidassa olevaa tickeriä vähän totuudenmukaisemmaksi. Yrittäessäni laittaa parin päivän takaista painoani siihen, sivusto ystävällisesti ilmoitti "There is a problem: Your current weight is greater than your starting weight", eikä sallinut tallentaa. Asia selvä - eiväthän ihmiset koskaan liho! Siispä päätin, että on tullut aika luoda oma edistymisosio tänne blogiin, ja sellainenhan täältä nyt löytyy. Jos palkin linkkinappulat eivät toimi, niin blogin oikeasta reunasta pääsee myös navigoimaan itsensä Edistyminen -sivulle. En muuten malttanut olla käymättä vaa'alla tänäkin aamuna, joten tein poikkeuksen ja kivasti lukemat olivat laskeneet ja näyttivät 87,5 kg.

Otin tänään lähinnä itseäni varten aloituskuvat kropastani, ja kyllä hirvitti katsoa niitä jälkeenpäin koneelta. Makkaroita ja muhkuroita on varsinkin selkäpuolella paljon enemmän kuin ajattelin. Tulen todennäköisesti julkaisemaan kuvat myös täällä blogin puolella kunhan jaksan tehdä hieman leikkaaliimaa-askartelua naaman kanssa - ja kunhan vain itse rohkaistun.

Eilinen meni sekä syömisten että liikkumisen osalta hyvin. Päivällä iski hirveä makeanhimo ja söin pari piparia - ottaen huomioon, että olisin todella halunnut avata joulusta jääneen suklaarasian, pärjäsin mielestäni ihan kiitettävästi. Käveltyä tuli! Lähdimme eilen käymään paljon pidemmällä kaupassa kuin yleensä, ja siitä sai kieltämättä reippaasti askeleita. Se mikä rannekkeen lukemissa taas mietityttää on se kokonaiskalorinkulutus - voiko se muka ihan oikeasti olla noin iso?

Aktiivisuusranneke

Okei, ajattelin kirjoittaa tästä aiheesta vasta päivän tai parin päästä kun olisi kerrottavana olisi jotain konkreettisempaa, mutta en millään malta! Ennen uutta vuotta tilasin itselleni jotakin painonhallinnan tueksi ja etenkin liikunnan tuomiseksi omaan elämään. Viimeisimmässä työharjoittelupaikassani kuulin siitä paljon hyvää yhdeltä hoitajalta, ja vaikka ensin kuvittelin ettei sellainen sovi kuin aktiiviharrastajalle niin tulin siihen tulokseen, että tavallinen painonpudottaja saattaa hyötyä ja motivoitua siitä jopa enemmän. Ja rehellisesti sanottuna muutama viikko aikaisemmin en ollut kuullutkaan tällaisesta. Kyseinen pikkuvekotin on Fitbit Flex, joka on koristanut rannettani vasta alle vuorokauden, mutta johon olen jo ehdottomasti kiintynyt.

Olen puhunut paljon siitä miten liikunnan aloittaminen on aina ollut mulle vaikeaa. Ennen aloitin liian raskaasti ja väsyin nopeasti, ja liikunta tuntui siksi epämiellyttävältä eikä kokeilemani jutut koskaan kestäneet pitkään. Nyt kun olen yrittänyt omaksua rauhallisemman tahdin niin turhaudun omiin ajatuksiini siitä, ettei siitä ole mitään hyötyä. Edestakaisin veivaamista on jatkunut ja jatkunut, enkä viime aikoina ole edes yrittänyt. Mutta nyt kun kuvioihin on astunut aktiivisuusranneke niin toivon saavani kaipaamaani lisämotivaatiota sekä kuvan nykyisistä tottumuksistani - ja olen ihan innoissani siitä, että laitteen avulla voi seurata omaa edistymistään ilman, että välttämättä itse kirjaa mitään ylös.

Selatessani eri nettikauppoja huomasin ensinnäkin isot vaihteluvälit Fitbit Flexin hinnoissa (vrt. 79€ ja 100€) plus miljoona muuta aktiivisuusranneketta. Tähän päädyin luettuani pari arvostelua ja miettiessäni omia mieltymyksiäni. En halunnut ranneketta joka kajauttaa ilmoille jonkin fanfaarin saavuttaessani tavoitteeni enkä sykettä mittaavaa ranneketta, koska sellaisen kanssa olisin ajautunut hermoromahdukseen alta aikayksikön tuijottaessani ainoastaan pulssiani. Fitbit Flex käy myös oman Lumiani kanssa, ehdoton plussa.

Ranneke saapui siis eilen ja iskin sen ranteeseeni joskus kuuden aikaan illalla. Tämä yksilö mittaa askeleet, päivän aikana kuljetun matkan, unen pituuden ja heräilyt, hyvin aktiiviset minuutit ja päivän kokonaiskalorinkulutuksen perustuen painoon ja aktiivisuuteen. En ole vielä ehtinyt sen tarkemmin miettiä kuinka paikkansa pitävä tuo kalorinkulutus on, mutta varmaan yhtä suuntaa antava kuin mitkä tahansa muutkin mittarit - eikä sillä sinänsä ole väliä, kun en kaloreita tuijota. Älypuhelimen tai tietokoneen kautta voi myös pitää ruokapäiväkirjaa, tehdä oman ruokasuunnitelman, merkitä juomansa nesteet ja treenit sekä seurata painoa ja asettaa tavoitteita. Paljon ominaisuuksia, joita en ole vielä ehtinyt testata!

Eilisen askeleet ovat varmaan ihan realistiset, sillä kävimme vielä iltasella kirjastossa ja luin, että 2 000 askelta on noin puolitoista kilometriä. Yllätyin siitä, että reipas kävely lasketaan hyvin aktiivisiksi minuuteiksi, joita pitäisi tulla esim. juoksemisesta - toisaalta hyvin aktiivinen on suhteellinen käsite.

Unesta oli kiva saada lisää informaatiota vaikka huomasin, että tietokoneella näkyi vielä enemmän tavaraa kuin applikaatiossa. Sen mukaan uneni laatu/hyöty oli 93% ja kaiken kaikkiaan olin sängyssä hereillä yön aikana yhteensä 41 minuuttia. Enkä myöskään ymmärrä miten tulkita sitä, että applikaation mukaan olen herännyt nolla kertaa, mutta tietokoneella näkyy useampi ajanjakso niin aamuyöstä kuin aamusta kun olen hereillä? Uskoisin unijuttujeni muuten olevan melko todenmukaisia, sillä olen tosi levoton nukkuja - toisaalta en niin levoton, että olisin yöllä käppäillyt ja aamulla vastaheränneenä ennen sängystä nousua ottanut jo 300 askelta. Todennäköisesti olen heilutellut käsiäni aika aktiivisesti, sillä huomasin eilen ainakin istuessani ettei ranneke ihan turhasta valeaskelia ota. Täytyy siis muistaa huomioida yölliset pyöriskelyt. Ja tähän saa muuten värinäherätyksenkin, jota tietenkin piti heti kokeilla. Kyllä se herätti ja sinänsä mukavammin kuin huutava kännykkä, mutta pieni epätoivo tahtoi unenpöppörössä tulla kun en tahtonut saada värinää pois päältä. :D

Että tällaista! Opettelin muuten ottamaan puhelimellani näyttökuvia ihan vain blogia varten, jotta voisin alkaa postata kuvia myös rannekkeen lukemista. Aikaisemmin olin kyllä muutamat kerrat onnistunut ottamaan niitä ihan vahingossa. :D Ja hei, sain muuten työhaastatteluajan tiistaille! Olen hakenut tekemään sijaisuuksia nyt kun lähiopetuspäiviä on ainoastaan kaksi viikossa.

Sain muuten eilen useammankin uuden lukijan, ihanaa! Tervetuloa!

Tämän hetken motivaattorit TOP 5

Huokaisin helpotuksesta tänä aamuna kun vaaka antoi aamupainoksi kilon vähemmän kuin eilen. Ihanaa. Se ei poista sitä faktaa, että lukemat puntarissa ovat nousseet verrattuna aikaan ennen joulua, mutta tässä tapauksessa vähemmän on aina enemmän! Jääkaappi ja pakastin täyttyivät eilen terveellisimmistä vaihtoehdoista, pitkästä aikaa. Päätin, etten nyt ala jossittelemaan, vaan teen ryhtiliikkeen samantien.

Viime aikoina oma ulkonäkö ja paino ovat liikkuneet mielessä aikaisempaa enemmän, liekö syynä juuri huonot syömiset ja niistä seurannut huono olo (monessa mielessä). Rumaläskifiilis tulee nykyään useammin, ja olen huomannut, etten tosiaankaan enää mahdu entisiin vaatekokoihin. Ne muutamat kerrat jotka olen jo ehtinyt pyöriä alennusmyynneissä ovat olleet pettymyksiä, koska en ole löytänyt mitään, mikä miellyttäisi ja mahtuisi.

Nämä ajatukset ovat ehkä pakottaneet miettimään taas niitä asioita, jotka itseä motivoivat tällä hetkellä. Tarkoitus on jo pari viikkoa ollut laittaa niitä sekä itselleni että teille ylös, joten täältä pesee. Listaa voi verrata puolen vuoden takaiseen postaukseeni, jossa toistuvat selkeästi samat teemat. :)

Motivaattorit TOP 5:

1. Hyvä olo
Olen läpeensä kyllästynyt jatkuvaan fyysiseen huonoon oloon. Tiedättekö sen ällötyksen tunteen, joka on kun syö pitkään huonosti? Turvotukset? Ihon muutokset? Haluan päästä niistä eroon, sillä olen onneksi ehtinyt sisäistää sen, että oma olokin on parempi kun syö paremmin. Samoin kasvot näyttävät kirkkaammilta ja tunne itsestä on freesimpi.

2. Ulkonäkö
...ei ehkä saisi olla näin korkealla tällä listalla, mutta on. Rehellisyyden nimissä meinasin laittaa tämän ensimmäiseksi ennen kuin muistin edellisen. En ole pinnallinen ihminen, mutta omat läskit ottaa välillä niin paljon päähän. Olen myös äärimmäisen utelias näkemään millainen olisin hoikempana, heh.

3. Terveys ja fyysinen hyvinvointi
Kukapa ei haluaisi olla terve? Toki tällä hetkellä olenkin, eikä suurella todennäköisyydellä lähitulevaisuudessakaan mikään uhkaa, mutta entä kymmenen, kahdenkymmenen vuoden kuluttua? Sairastuminen johonkin ns. elintapasairauteen on yksi suurimpia pelkojani.

4. Muistikuvat kymmenen kilon takaa
Muistan hyvin millaista oli olla se reilut kymmenen kiloa kevyempi, ja ehkä juuri senkin takia on ollut vaikea hyväksyä, että en enää ole. Ison laihdutuksen jälkeen huomasin, että kroppa tekee asioita helpommin. Voin fyysisesti paremmin. Ihmisten kehut ja kannustukset motivoivat. Näidenkin mietteiden voimalla olen viime aikoina yrittänyt tsempata itseäni.

5. Tyttöystävä
Kultani ei ole koskaan sanonut poikkipuolista sanaa ulkonäöstäni tai syömistottumuksistani, mutta silti ajatus siitä, että olisin hänenkin silmissä viehättävämpi puskee eteenpäin. Olen myös himppasen verran huolissani siitä, että olen siirtänyt joitakin omia huonoja tottumuksiani tyttöystävälle, vaikka sitä ei ole huomattavissa vaikkapa vaatteiden pienentymisessä. Olemme kuitenkin molemmat samaa mieltä siitä, että nyt on taas ruvettava korjaamaan elämäntapoja.

On muuten ollut tosi kiva saada teiltä kommentteja sillä ne piristävät aina päivääni, kiitos hirveästi. Jo pelkästään sekin motivoi kun tietää, että joku jaksaa näitä jaaritteluja lueskella. :) Ja tervetuloa uudelle lukijalle!

Pohjanoteeraus

Olen edelleen kipeä - minä, joka en yleensä koskaan sairasta! Raahauduin eilen koululle tekemään opparia, sillä parini lähti yöllä ulkomaille eikä tule takaisin ennen kuin vasta seuraavana deadlinena. Muutaman tunnin istumisen jälkeen olo tuntui valheellisesti ihan hyvältä, joten vietettiin vielä pari tuntia kaupungilla - ja äh, ei todellakaan olisi pitänyt. Kuumemittari näytti illalla taas lämpöä ja reissun jälkeen löysin itseni apteekista kysymässä "onko teillä jotain limaa irroittava... mitä vaan?"

Valitettavasti kipeänä on tosi helppo tehdä huonoja päätöksiä syömisen suhteen, tai ainakin omalla kohdallani. Ei ole tehnyt mieli syödä mitään kovin pureskeltavaa ruokaa, mutta ruokahalu on suhteellisen tallella - ja joulusta jääneitä herkkuja on ihan liian helppo popsia. Olen varmaan mättänyt enemmän suklaata kuin itse jouluna!

Totuuden hetki siis koitti. En ollut käynyt vaa'alla kolmeen viikkoon ennen tätä päivää, sillä pelotti niin paljon - ja ihan syystäkin. Pomppasin äkkiä pois kun näin lukeman. 99,3 kg?!

Sanattomaksi vetää - ja epätoivoiseksi, koska en todellakaan aio mennä yli sadan. Puolustuksekseni voin sanoa, että olin juuri syönyt aamupalan ja olen ihan turvoksissa (krhm, miksiköhän). Voisin punnittuttaa itseni uudestaan huomenna herättyäni saadakseni ehkä realistisemman lukeman, mutta silti. Ahdistaa ja kiukuttaa ja itkettää. Sanoin tyttöystävälle yksi päivä, että nyt pitää ryhdistäytyä tai painan kohta sata kiloa. "No etkä paina!"

Mutta mikä siinä taas on niin vaikeaa?

Yösyömisen ilot

En ole koskaan harrastanut yösyömistä muutamia harvoja kertoja lukuun ottamatta. Yleensä ne sijoittuivat teini-ikäisen minäni lomiin kun loikoilin sängyssä lukemassa ihan liian pitkään. Tällainen salainen pikkupahe herätti minussa aina kummallista riemua, kun pupelsin jotakin pientä sängyssä ja nautin ainoastaan oman itseni ja kirjani seurasta. 

Eilen makasin yksin sängyssä enkä saanut unta. Tyttöystävä oli ulkona ja olin räkinyt nenäliinapaketin tyhjäksi. Flunssa kiusasi, mutta olin yhdeltä yöllä ihan virkeä ja ruokahalukin oli vielä tallella (krhm, suklaakin upposi kipeilystä huolimatta vähän turhan hyvin). Alunperin nousin vain keittämään itselleni teetä, mutta kuppi saikin seurakseen pari voileipää ja mustaherukkamehua. Kiikutin eväät makkariin, hautauduin takaisin peittojen ja vilttien alle, asettelin tyynyt hyvin ja jatkoin valtavaa romaaniani 1800-luvulla elävästä tyttörukasta. Niin kauhean kliseistä, mutta niin ihanaa.

En muuten lähes milloinkaan juo teetä, sillä olen ehdottomasti kahvi-ihmisiä. Pari kuukautta sitten kuitenkin ostin Clipperin Organic Sleep Easy Infusion -teetä kun univaikeudet olivat pahimmillaan, enkä suostunut kokeilemaan melatoniinia tai menemään lääkäriin. Vajaalla teelusikallisella hunajaa kuppi sitä uppoaa helposti jopa minulle, vaikka en muuten ymmärrä teen päälle. Kyseinen tee sisältää kanelia, kamomillaa, rooibosta, sitruunamelissaa, valeriaanaa ja appelsiinimaustetta, ja voin lämpimästi suositella sitä. Ainakin lumevaikutus on muutaman kerran tehnyt tehtävänsä, heh.

Luulin muuten välttyväni pahimmalta flunssalta, mutta tauti on kyllä eilisen illan ja tämän aamun aikana saanut ihan uudet mittasuhteet. Olo on kuin junan alle jääneellä. Ja silti bloggaan. Se johtuu siitä, että olen tosi huono lepäämään ihan oikeasti, sillä lepo ja sairastaminen on niin tavattoman tylsää - vaikka tämä teksti taisikin nyt tulla päätökseensä. ;) Hyvää viikonloppua!

Lupaus tulevalle vuodelle

Uuden vuoden aatto sujui eilen yhtä rauhallisissa merkeissä kuin ennustinkin. Jääkaapissa odottanut kuoharipullo jäi korkkaamatta ja odottamaan parempaa hetkeä, mutta kävimme silti kaupungissa katsomassa ilotulituksia ja saatiin tyttöystävän itsekin flunssainen kaveri kylään. Vuoden vaihde ei siis mennyt kovin hehkeästi, mutta ei jäänyt harmittamaankaan.

En yleensä harrasta uuden vuoden lupauksia, tai en ainakaan sellaisia perinteisiä kuten "syön paremmin ja laihdutan", "aloitan kuntoilun" tai "pidän tipattoman tammikuun". Tänä vuonna päätin kuitenkin kiteyttää kaikki päässäni pyörivät ajatukset yhdeksi lupaukseksi.

Tänä vuonna pidän itsestäni parempaa huolta.

Mainitsin jo aikaisemmin, että olin päättänyt stressata nyt tulevana vuonna vähemmän, joten tämäkin ajatus sisältyy hyvin edeltävään lauseeseen. Lauseeseen, jonka oikeasti aion pitää mielessäni ja pyrin toteuttamaan niin hyvin kuin vain pystyn. Varsinkin loppuvuodesta olin todella kuormittunut, ja haluan alkaa pitää parempaa huolta niin fyysisestä kuin psyykkisestä kunnostani sekä parisuhteestani - ja tällä kertaa tuo lupaus ei tunnu pelkästään uuden vuoden lupaukselta, vaan ihan oikealta tavoitteelta. Tällä mennään!

Ja hei, jos tiedät uusia/hyviä/mielenkiintoisia (painonhallinta)blogeja, niin anna palaa ja jätä vinkki, oli kyseessä sitten oma blogisi tai jonkun muu. Kaipaan kipeästi lisää luettavaa!