Pohjanoteeraus

Olen edelleen kipeä - minä, joka en yleensä koskaan sairasta! Raahauduin eilen koululle tekemään opparia, sillä parini lähti yöllä ulkomaille eikä tule takaisin ennen kuin vasta seuraavana deadlinena. Muutaman tunnin istumisen jälkeen olo tuntui valheellisesti ihan hyvältä, joten vietettiin vielä pari tuntia kaupungilla - ja äh, ei todellakaan olisi pitänyt. Kuumemittari näytti illalla taas lämpöä ja reissun jälkeen löysin itseni apteekista kysymässä "onko teillä jotain limaa irroittava... mitä vaan?"

Valitettavasti kipeänä on tosi helppo tehdä huonoja päätöksiä syömisen suhteen, tai ainakin omalla kohdallani. Ei ole tehnyt mieli syödä mitään kovin pureskeltavaa ruokaa, mutta ruokahalu on suhteellisen tallella - ja joulusta jääneitä herkkuja on ihan liian helppo popsia. Olen varmaan mättänyt enemmän suklaata kuin itse jouluna!

Totuuden hetki siis koitti. En ollut käynyt vaa'alla kolmeen viikkoon ennen tätä päivää, sillä pelotti niin paljon - ja ihan syystäkin. Pomppasin äkkiä pois kun näin lukeman. 99,3 kg?!

Sanattomaksi vetää - ja epätoivoiseksi, koska en todellakaan aio mennä yli sadan. Puolustuksekseni voin sanoa, että olin juuri syönyt aamupalan ja olen ihan turvoksissa (krhm, miksiköhän). Voisin punnittuttaa itseni uudestaan huomenna herättyäni saadakseni ehkä realistisemman lukeman, mutta silti. Ahdistaa ja kiukuttaa ja itkettää. Sanoin tyttöystävälle yksi päivä, että nyt pitää ryhdistäytyä tai painan kohta sata kiloa. "No etkä paina!"

Mutta mikä siinä taas on niin vaikeaa?