Me Me

torstai 22. tammikuuta 2015

Eväspolitiikkaa

Kävinkin jo tiistaina päivittelemässä edistymisosiota - paino laskenut 300 grammaa edellisestä punnituksesta lukemiin 96,8 kg. Pienikin pudotus on pudotus, tosin viime viikon lopulla tuli syötyä ihan liikaa puolivalmista tai pakasteita, kun omat ajatukset pyörivät vain koiran kuolemassa eikä ruoanlaitto innostanut. Viime päivät olen ollut nenä kiinni koulukirjoissa ja naputellut kouluhommia läppärillä monta tuntia - onneksi sitä kävelyäkin on nyt tullut, ja muistaakseni nyt joka alkuviikon päivältä on tullut vähintäänkin se 10 000 askelta. Huomenna häämöttää ensimmäinen työvuoro uudessa paikassa.

Olen muistaakseni raapustellut eväistäni joskus aikaisemminkin, mutta en tähän hätään löytänyt kyseistä postausta. Ja kertaushan on opintojen äiti! Lyhyen ja vasta alkavan urani alussa olin ensin ehkä hieman kiipelissäkin eväiden suhteen, sillä ainakin itselleni tulee hoitajan työssä tavallista kovempi nälkä päivän mittaan. Tietenkin energiantarvekin kasvaa, ja etenkin sellaisissa paikoissa missä taukoja ja kirjaamista lukuun ottamatta ollaan koko päivä jalkojen päällä.

Tavalliseen aamu- tai iltavuoroon otan yleensä lämpimän aterian, joka on lähes aina edellisen päivän kotiruokaa ja hyvin harvoin mitään valmista. Jos taas sorrun ostamaan valmisruokaa, se on yleensä kirjolohikeittoa. Keiton tai salaatin kaveriksi otan useimmiten leipää, vaikka muuten en sitä töihin ota välipalaksi - ne sen sijaan koostuvat yleensä hedelmistä ja jostakin maitotuotteesta, useimmiten rahkasta tai viilistä.

Alkusyksystä noudatin pari kuukautta hienosti omaa sääntöäni siitä, että lämpimän ruoan kaverina pitää töissä olla aina jotain vihreää, mutta väsymyksen myötä laiskistuin ja kyllästyin ainaisiin kurkun, paprikan ja porkkanan syömiseen - enkä yksinkertaisesti jaksanut tehdä ja laitella erilaisia salaatteja. Kaikenlaiset tekosyyt tuli kyllä käytettyä, mutta nyt aion kyllä sitkeästi taas jatkaa vihreällä linjalla. Huomisen iltavuoroon lähtee kaveriksi lasagnea tuoreilla kasviksilla, lisäaineeton vaniljarahka ja klementiinejä. :) Yleensä pärjään melkoisen hyvin tämän tyyppisellä ruoalla.

Yövuoroon en ota lämmintä ateriaa, vaan useimmiten paljon hedelmiä, maitotuotteen ja annoksen puuroa - ja ehkä vähän suklaata piristämään yön synkkiä tunteja. Useimmiten nälkä pääsee kuitenkin yllättämään, enkä ole vielä selvittänyt millä pärjäisin yön yli, joten ainakin tässä riittää vielä haastetta. Mielelläni otan vinkkejä myös muilta eväsruokiaan syöviltä!

2 kommenttia:

  1. Itse syön yövuorossa usein ruokaisan salaatin. Joko teen itse tai haen jostain Greenzistä/vastaavasta. Yövuorossa ei oikein tee mieli lämmintä ruokaa, jotenkin yöllä syöminen tuntuu pahalta, mikään ei liiku mihinkään suuntaan ja aamulla on todella turvonnut olo. Otan myös hedelmiä mukaan, niistä jotenkin piristyy. Usein on eväänä kans jugurttia. Kaapista löytyy aina myös pikapuuroa ja mysliä, hätävarana, jos on vaikka unohtanut ruuat kotiin.

    Muissa vuoroissa yritän syödä lämpimän aterian, harmittavan usein sorrun kyllä valmisruokiin :( Jos on arkivuoro, niin käyn työpaikan ruokalassa, siellä on hyvät salaattivalikoimat yleensä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, olen itsekin harkinnut salaatin ottamista, mutta en tiedä miksei se yövuoroissa oikein nappaa. Eiköhän sitäkin tule kuitenkin kokeiltua sitten kun puurokiintiö tulee joskus täyteen. :D Hedelmät on kyllä hyviä oli vuorossa kuin vuorossa! Kiitos kommentista!

      Poista

Kiitos asiallisista kommenteista!