Me Me

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Lisää liikuntaa

Perjantai oli laiskottelupäivä, eilinen herkkupäivä ja tänään ollaan taas yritetty palata normielämään. Mulle on tosiaan joskus tärkeää saada pitää sellaisia päiviä, että voin olla kotona neljän seinän sisällä eikä tarvitse mennä ulos ihmisten ilmoille - ja perjantai oli juurikin sellainen päivä. Olen aina ollut ujonpuoleinen ja läheisiä ihmisiä lukuun ottamatta viihdyn parhaiten omassa seurassani. Askeleet jäivät siis edellispäivänä reiluun viiteen tuhanteen.

Eilen tuli käveltyä paljon enemmän, mutta huomasin vasta useamman tunnin jälkeen, että aktiivirannekkeen akku oli loppunut melkein heti heräämisen jälkeen. Vaikka päällimäinen tunne oli hienoinen ärstytys niin kaiketi tärkeintä on se, että edes itse tietää tehneensä jotain muuta kuin vain maanneensa kotona.

Tänään lähdimme aamupalan jälkeen puolen tunnin lenkille, ja heti perään halusin kokeilla sellaista pikaista kahvakuulatreeniä, jonka yhtenä päivänä löysin youtubesta. Meiltä siis löytyy viiden kilon kahvakuula, joka kieltämättä on ihan hauska väline, mutta joka on pikemminkin koristanut olohuoneen nurkkaa kuin ollut käytössä. Ja koska en pitkään aikaan ole koskenutkaan kahvakuulaan saati tehnyt mitään muuta kuin kävellyt tai kuntopyöräillyt, niin päädyin ihan senkin takia tällaiseen lyhyeen settiin - ja ainakin tällaiselle täysin rapakuntoiselle sekin tuntui jo joltain, uskokaa tai älkää. :D


Muistan kun vielä ei-niin-kauan-aikaa-sitten pystyin tekemään vatsalihasliikkeitä osuen kyynärpäillä polviin, mutta nyt ei ollut kyllä toivoakaan. Silloinen osaamisenikin oli pitkän harjoittelun tulos, sillä voin paljastaa etten ollut koskaan ennen aikuisikääni pystynyt tekemään muita vatsalihasliikkeitä kuin ihan simppeleitä vatsarutistuksia. Muistan myös yläasteen liikuntatunnit ja kuntotestit kun olin ainoa, joka kamppaili itsensä kanssa. En siis todellakaan ole koskaan ollut urheilullinen, ja syynä on ollut sekä oma motivaatio että ne pelkät negatiiviset muistot kaikista lapsuuden liikuntatunneista. Nyt kuitenkin pyrin siihen, että saisin arkiliikunnan lisäksi myös muunlaista liikunnallista sisältöä elämääni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos asiallisista kommenteista!