Aloituskuvat ja herkuttelun tuska

Tiistain punnituksessa vaaka näytti -200 grammaa, eli 96,6 kg. Ei siis mikään huima muodonmuutos, mutta ei tästä ole kuin itseään syyttäminen. Kuten aikaisemmin tällä viikolla mainitsin, niin herkut ovat maistuneet ihan liiaksi.

Olen lähipäivinä yrittänyt miettiä syytä alituisiin mielitekoihin. Toisinaan kyse on puhtaasti siitä, ettei päivän aikana ole syönyt tarpeeksi tai riittävän hyvin, mutta monesti ainakin itselleni makeanhimo iskee ihan muutenkin vain. Yritän aina kysyä itseltäni olenko syönyt, miksi haluan makeaa. Toisaalta olen jo aikaisemmin tunnistanut itsessäni tunnesyöjän, joka syö lähinnä stressiin - ja sekin varmasti vaikuttaa tällä hetkellä. Kun takana on raskas tai pitkä päivä, tuntuu vaan niin hyvältä syödä iltasella vaikkapa suklaata. Itkujen itku, miten tästä pääsee irti? En halua edes kokeilla totaalikieltäytymistä, sillä haluan edelleen nauttia herkuista aina välillä. Toki on viikkoja kun herkutteluhetket jäävät oikeasti harvaan ja silloin ihmettelenkin, että miksi yleensä syön jotain lähes päivittäin. Kunnes taas alkaa ote lipsua syystä tai toisesta, ja jotain on muka pakko saada.

En ole sellainen herkuttelija, että mättäisin ison määrän tavaraa naamaan kerralla - tosin näin on joskus ollut. Teini-iässä kun olin painavimmillani, yhdessä illassa saattoi ihan hyvin mennä iso sipsipussi ja iso karkkipussi tai suklaalevy. Jos jotain, niin tästä tavasta olen ainakin oppinut pois, mutta ei tämä nykyinen lähes päivittäinen herkuttelu paljon parempi ole. Syön useimmiten vähän kerralla, mutta huomaamattaan napostellessaan vähän muuttuukin viikon mittana paljoksi. Jos herkuttelu on minulle ainakin osittain stressinpurkukeino, niin olisi kaiketi syytä löytää rakentavampia keinoja stressinhallintaan - en vain vielä tiedä mitä ne olisivat.

Lupasin muuten jo aikaisemmin, että alan laitella itsestäni edistymiskuvia - tosin en tiedä voiko niitä kutsua edistymiskuviksi, jos jatkossakin torpedoin yrityksiäni herkuttelemalla, mutta yritetään. Ja ehkä kuvien julkaiseminen myös motivoi kun oma kroppa on kaiken kansa nähtävillä.

Nämä kuvat ovat kyllä niin karseita, että tekisi mieli keksiä vaikka mitä syitä oman itsensä puolustamiseksi. Eniten järkytyin siitä, miten paljon selkäpuolellekin voi oikeasti kertyä sitä läskiä. Näistä nyt näkee sen, että ongelmani tosiaan on tuonne keskivartalolle kertyvät kilot. Sääret ja käsivarret on suhteellisen hoikat, vaikka eipä jälkimmäisistäkään yhtään haittaisi saada röllöä pois. Pakko muuten paljastaa, että tein ihan ikioman piilokansionkin näille kuville tänne meidän läppärille, ettei tyttöystävä missään nimessä ikinä koskaan näkisi näitä - mikä näin jälkikäteen ajateltuna kuulostaa todella törpöltä. Kyllä hän tässä kolmen vuoden yhdessäolon aikana on jo varmasti ehtinyt huomata miltä näytän. :D

Näillä mennään kohti viikonloppua, nautinnollista sellaista kaikille!