Kuulumisia viikolta

Taas on jäänyt kirjoittaminen vähemmälle, ja lokakuukin on ehtinyt vaihtua marraskuuksi. Tuntuu, että aika menee hirveän nopeasti eteenpäin! Punnitus näytti -600 grammaa viime viikosta, eli 95,9 kg. Voin ihan rehellisesti kuitenkin todeta, että en ymmärrä miksi, sillä ajattelin varsinkin viikonlopun menneen penkin alle - en siis oikeastaan osaa edes iloita tuloksesta. Vähän hölmöä ehkä.

Jälleen kerran on hammaslääkärireissu takana ja enpä voi taaskaan kehua kokemustani kovinkaan hyväksi, sillä lähdin itku kurkussa pois vastaanotolta. Onneksi paikattavaa suussa ei oikeastaan enää ole yhtä reikää lukuun ottamatta, ja tämänkinkertainen reikä oli kuulemma yllättävän pieni - harmi vain, että sama hammaslääkäri odottaa minua parin viikon päästä. Hän ja hammashoitaja keskittyivät juttelemaan vain toisilleen, eikä kumpikaan vaivaantunut selostamaan tekemisiään - tästä annoinkin sitten suoraan heille palautetta käynnin jälkeen. Välillä myös tuntui siltä että tukehdun, kun en saanut nielaistua ja parivaljakko hääräsi suussani kohtuuttoman pitkiä aikoja. Ja mitäpä olisi hammaslääkärikäynti ilman sitä sokerista, napostelusta ja syömisestä valistamista. Niin, minähän en ole kuullut näitä asioita viimeisen kymmenen vuoden sisään n. tuhat kertaa? Toki ymmärrän, että ennaltaehkäisevä työ on suunterveydenhuollossa ihan yhtä tärkeää kuin missä tahansa muuallakin, mutta joillakin olisi syytä miettiä sitä tapaa, millä asiansa esittää ja ylipäätään sitä, onko se aina tarpeen. Aamen.

Viime viikolla aloitin uudessa harjoittelupaikassa, ja lasten hoitotyön ohella psykiatriakin on alkanut kiehtoa. Harmi vain, että kevään syventävät harjoittelut pitää valita jo huomenna, eli aikaa lisämietinnälle ei oikeastaan ole. Osasto jolla olen on todella mielenkiintoinen ja ihmiset ovat mukavia, mutta opiskelijan ohjaus ei ensimmäisellä viikolla toiminut ollenkaan.

Viikonloppuna kävin tosiaan porukoiden luona, ja kuten olen aikaisemminkin maininnut, niin siellä syöminen menee aina vähän miten sattuu. Yleisesti ottaen ruoka jota lapsuudenkodissani syödään ei ole siitä terveellisimmästä päästä, ja herkkujakin ostetaan kotiin vähän liiankin riittävästi. Opiskelijana en viitsisi käyttää rahaa siihen, että ostaisin sinne omat ruoat. Herkut taas, no. Houkutukset ovat valitettavan suuria, kun jotakin on koko ajan tarjolla, ja tänä viikonloppuna juhlistettiin halloweenia. Jotakin hyvää on kuitenkin siinä, että äidin luona käydessä tulee aina liikuttua paljon enemmän kuin yleensä, kun lenkitän porukoiden koiria ja touhuan siskopuolen kanssa leikkipuistossa.

Näillä kuulumisilla taas eteenpäin!