Me Me

tiistai 24. kesäkuuta 2014

Aloituspaino ja edistymisestä

Punnitsin tänään pitkästä aikaa (kenties ensimmäistä kertaa tässä kuussa?) itseni, sillä en ole aikaisemmin uskaltanut astua vaa'alle. Tiedän yleensä milloin painoni on noussut - se on vain sellainen ikävä aavistus, joka pääni perukoilla jäystää mieltä. Oikeaan osuin taas. Painoni on tällä hetkellä 97,3 kg ja pituutta ei ole kuin lyhkäiset 164 cm. Apua! On sanomattakin selvää, ettei kenenkään tämän mittaisen pitäisi huidella noin korkeissa painolukemissa.

Olen lisännyt blogin alalaitaan tickerin, josta mahdolliset tulevat lukijani voivat seurata edistymistäni. Päätin jo aikaisemmin, etten aseta itselleni tarkkoja painotavoitteita, sillä ne muuttuvat helposti liiallisiksi pakkomielteiksi - laitoin kuitenkin tickeriin ensimmäiseksi tavoitteeksi kymmenen kiloa, sillä sen nyt ihan vähintään haluan tässä elämässä pudottaa. Jos nyt jotakin suuntaa antavaa aikatavoitetta pitäisi antaa, niin olisi kiva mahtua vaikka yhtä kokoa pienempiin vaatteisiin noin vuoden päästä kun minulla toivottavasti on käsissäni valmis tutkinto. 

Ottaen huomioon, että olen tosiaan tottunut syömään makeaa nyt joka päivä, eilinen meni melko kivuttomasti verrattuna viime viikkoihin. Meillä oli kaapissa lahjaksi saatu konvehtirasia lempisuklaatani, ja siitä tuli muutamat viimeiset napsittua. Ruoaksi laitoin lihapullia tomaattikastikkeessa täysjyväpastalla. Molemmat olemme innokkaita ruoanlaittajia, mutta pakko on myöntää, että turhan usein tulee laitettua uuniin vaan ranskalaisia jonkun kanssa. Silloin kyse on yleensä siitä, että edellisestä ruokailusta on ihan liian kauan aikaa ja on pakko vain saada jotain nythetiäkkiä - eli sitä säännöllistä ruokailua jälleen opetellessa... :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos asiallisista kommenteista!