Me Me

maanantai 30. kesäkuuta 2014

Avokado-banaani smoothie

Huomenna on punnituspäivä ja jännittää. Olen syönyt melkein joka päivä jotain makeaa - vähemmän kuin ennen, mikä toki on saavutus sinänsä, mutta olin toivonut pystyväni parempaan. Eilen kävimme ulkona syömässä ja söin lähes kokonaisen ravintolapizzan - pienempihän se oli kuin pizzerioiden pizzat, mutta ainakin kolme kertaa rasvaisempi. Yöh. No, katsotaan.

Edellisessä postauksessa puhuin smoothieista ja nyt haluaisin jakaa tämän aivan mahtavan ohjeen, jonka eilen löysin. Avocado-banaani smoothie Tickle Your Fancyn kirjoittajalta.


Kokeilimme sitä yhdessä tänä aamuna, eikä uskoisi että pelkästä banaanista ja avokadosta sotkettuna rahkaan ja jugurttiin voi tulla näin hyvää! Puolitin ohjeen, ja se riitti vallan mainiosti ruisleivän lisäkkeeksi aamupalalle kahdelle ihmiselle. Käytin myös turkkilaisen jugurtin tilalla Bulgarian jugurttia. Jatkossa lisäisin ehkä hieman enemmän jugurttia korvaamaan osan rahkasta, mutta erittäin hyvää se oli näinkin, mutta aika paksua smoothieksi - söimmekin ihan perinteisesti lusikalla. Tämän ohjeen tulen ehdottomasti muistamaan tuleviakin aamuja ajatellen.


Huomenna kirjoittelen varmaan enemmän kun olen nähnyt mitä vaaka sanoo. Jos tätä joku vielä lukee, niin jätä ihmeessä kommentti tai tervehdys - olisi kiva löytää muita kanssabloggaajia. :)

2 kommenttia:

  1. Hei, löysin blogisi sattumalta, aloin lukemaan juttujasi ja kivasti kirjoitatkin :) paljon tsemppiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Kiitos paljon kommentistasi, kiva saada toinenkin seuraaja. :)

      Poista

Kiitos asiallisista kommenteista!