Aloituskuvat ja herkuttelun tuska

Tiistain punnituksessa vaaka näytti -200 grammaa, eli 96,6 kg. Ei siis mikään huima muodonmuutos, mutta ei tästä ole kuin itseään syyttäminen. Kuten aikaisemmin tällä viikolla mainitsin, niin herkut ovat maistuneet ihan liiaksi.

Olen lähipäivinä yrittänyt miettiä syytä alituisiin mielitekoihin. Toisinaan kyse on puhtaasti siitä, ettei päivän aikana ole syönyt tarpeeksi tai riittävän hyvin, mutta monesti ainakin itselleni makeanhimo iskee ihan muutenkin vain. Yritän aina kysyä itseltäni olenko syönyt, miksi haluan makeaa. Toisaalta olen jo aikaisemmin tunnistanut itsessäni tunnesyöjän, joka syö lähinnä stressiin - ja sekin varmasti vaikuttaa tällä hetkellä. Kun takana on raskas tai pitkä päivä, tuntuu vaan niin hyvältä syödä iltasella vaikkapa suklaata. Itkujen itku, miten tästä pääsee irti? En halua edes kokeilla totaalikieltäytymistä, sillä haluan edelleen nauttia herkuista aina välillä. Toki on viikkoja kun herkutteluhetket jäävät oikeasti harvaan ja silloin ihmettelenkin, että miksi yleensä syön jotain lähes päivittäin. Kunnes taas alkaa ote lipsua syystä tai toisesta, ja jotain on muka pakko saada.

En ole sellainen herkuttelija, että mättäisin ison määrän tavaraa naamaan kerralla - tosin näin on joskus ollut. Teini-iässä kun olin painavimmillani, yhdessä illassa saattoi ihan hyvin mennä iso sipsipussi ja iso karkkipussi tai suklaalevy. Jos jotain, niin tästä tavasta olen ainakin oppinut pois, mutta ei tämä nykyinen lähes päivittäinen herkuttelu paljon parempi ole. Syön useimmiten vähän kerralla, mutta huomaamattaan napostellessaan vähän muuttuukin viikon mittana paljoksi. Jos herkuttelu on minulle ainakin osittain stressinpurkukeino, niin olisi kaiketi syytä löytää rakentavampia keinoja stressinhallintaan - en vain vielä tiedä mitä ne olisivat.

Lupasin muuten jo aikaisemmin, että alan laitella itsestäni edistymiskuvia - tosin en tiedä voiko niitä kutsua edistymiskuviksi, jos jatkossakin torpedoin yrityksiäni herkuttelemalla, mutta yritetään. Ja ehkä kuvien julkaiseminen myös motivoi kun oma kroppa on kaiken kansa nähtävillä.

Nämä kuvat ovat kyllä niin karseita, että tekisi mieli keksiä vaikka mitä syitä oman itsensä puolustamiseksi. Eniten järkytyin siitä, miten paljon selkäpuolellekin voi oikeasti kertyä sitä läskiä. Näistä nyt näkee sen, että ongelmani tosiaan on tuonne keskivartalolle kertyvät kilot. Sääret ja käsivarret on suhteellisen hoikat, vaikka eipä jälkimmäisistäkään yhtään haittaisi saada röllöä pois. Pakko muuten paljastaa, että tein ihan ikioman piilokansionkin näille kuville tänne meidän läppärille, ettei tyttöystävä missään nimessä ikinä koskaan näkisi näitä - mikä näin jälkikäteen ajateltuna kuulostaa todella törpöltä. Kyllä hän tässä kolmen vuoden yhdessäolon aikana on jo varmasti ehtinyt huomata miltä näytän. :D

Näillä mennään kohti viikonloppua, nautinnollista sellaista kaikille!

Otetaan vastaan ideoita!

Alan olla kurkkuani myöten täynnä opinnäytetyötä, sillä olen lähes koko päivän istunut ruokapöydän ääressä seuranani kasa kirjoja, muistiinpanoja ja läppäri. Muistan opintojeni alussa ihmeteelleni kuinka kaikki vouhkaavat opparista - eihän se ole käytännössä kuin iso essee, piece of cake. Joopa. Onneksi en ole koskaan sanonut tuota kenellekään ääneen, sillä olen itse aivan valmis heittämään kirjat mäkeen. Ja se helpottaa, että meillä alkaa olla suurin työ takana.

Viikonloppu sujui ainakin suurimmalta osalta hyvin. Aktiivisuusranneke hyytyi perjantaisen iltavuoron alussa, mikä harmitti ihan hirveästi. Olisin nimittäin ollut todella kiinnostunut näkemään kuinka monta askelta otin sinä päivänä, sen verran hullun hommaa oli kyseisessä paikassa työskentely. Eilen tein kotona pienen kahvakuula- ja vatsalihastreenin. Ruokapuolella herkuteltiin itsetehdyillä hamppareilla, lankkuperunoilla ja salaatilla, ja vaikka nekään eivät mitään terveysruokaa ole, niin uskaltaisin väittää sen olevan paljon parempi vaihtoehto kuin mäkkärin rasvakeittimestä tulevat ranskalaiset. Makeaa taas olen napostellut koko viime viikon ihan liikaa, enkä oikeasti tiedä miksi. On tehnyt mieli ja olen antanut haluille periksi - toivottavasti paino on silti tullut alas huomenna.

Tällainen pikapostaus tällä kertaa siivittämään alkavaa viikkoa, ja tervetuloa blogini 11. lukijalle! Nyt täältä muuten pamahtaakin teille lukijoilleni pieni pyyntö - toivoisin, että kertoisitte mistä aiheista haluaisitte minun kirjoittavan. :) Haluaisin kuulla, mistä asioista olette kiinnostuneita ja toivositte kuulevanne tai näkevänne. Toki ideoita saa heitellä ihan koska vaan ja minkä tahansa postauksen perään, mutta etenkin viime aikoina olen niitä kaipaillut!

Eväspolitiikkaa

Kävinkin jo tiistaina päivittelemässä edistymisosiota - paino laskenut 300 grammaa edellisestä punnituksesta lukemiin 96,8 kg. Pienikin pudotus on pudotus, tosin viime viikon lopulla tuli syötyä ihan liikaa puolivalmista tai pakasteita, kun omat ajatukset pyörivät vain koiran kuolemassa eikä ruoanlaitto innostanut. Viime päivät olen ollut nenä kiinni koulukirjoissa ja naputellut kouluhommia läppärillä monta tuntia - onneksi sitä kävelyäkin on nyt tullut, ja muistaakseni nyt joka alkuviikon päivältä on tullut vähintäänkin se 10 000 askelta. Huomenna häämöttää ensimmäinen työvuoro uudessa paikassa.

Olen muistaakseni raapustellut eväistäni joskus aikaisemminkin, mutta en tähän hätään löytänyt kyseistä postausta. Ja kertaushan on opintojen äiti! Lyhyen ja vasta alkavan urani alussa olin ensin ehkä hieman kiipelissäkin eväiden suhteen, sillä ainakin itselleni tulee hoitajan työssä tavallista kovempi nälkä päivän mittaan. Tietenkin energiantarvekin kasvaa, ja etenkin sellaisissa paikoissa missä taukoja ja kirjaamista lukuun ottamatta ollaan koko päivä jalkojen päällä.

Tavalliseen aamu- tai iltavuoroon otan yleensä lämpimän aterian, joka on lähes aina edellisen päivän kotiruokaa ja hyvin harvoin mitään valmista. Jos taas sorrun ostamaan valmisruokaa, se on yleensä kirjolohikeittoa. Keiton tai salaatin kaveriksi otan useimmiten leipää, vaikka muuten en sitä töihin ota välipalaksi - ne sen sijaan koostuvat yleensä hedelmistä ja jostakin maitotuotteesta, useimmiten rahkasta tai viilistä.

Alkusyksystä noudatin pari kuukautta hienosti omaa sääntöäni siitä, että lämpimän ruoan kaverina pitää töissä olla aina jotain vihreää, mutta väsymyksen myötä laiskistuin ja kyllästyin ainaisiin kurkun, paprikan ja porkkanan syömiseen - enkä yksinkertaisesti jaksanut tehdä ja laitella erilaisia salaatteja. Kaikenlaiset tekosyyt tuli kyllä käytettyä, mutta nyt aion kyllä sitkeästi taas jatkaa vihreällä linjalla. Huomisen iltavuoroon lähtee kaveriksi lasagnea tuoreilla kasviksilla, lisäaineeton vaniljarahka ja klementiinejä. :) Yleensä pärjään melkoisen hyvin tämän tyyppisellä ruoalla.

Yövuoroon en ota lämmintä ateriaa, vaan useimmiten paljon hedelmiä, maitotuotteen ja annoksen puuroa - ja ehkä vähän suklaata piristämään yön synkkiä tunteja. Useimmiten nälkä pääsee kuitenkin yllättämään, enkä ole vielä selvittänyt millä pärjäisin yön yli, joten ainakin tässä riittää vielä haastetta. Mielelläni otan vinkkejä myös muilta eväsruokiaan syöviltä!

Puolentoista viikon jälkeen

Fitbit Flex on ollut käytössä kohta pari viikkoa, ja meistä on jo tullut kavereita - nyt on siis hyvä aika vähän tarkastella, että mitäpä aktiivisuusranneke on käytännössä elämääni tuonut. En yleensä sorru ostamaan hukkaostoksia, mutta siltikin ostohetkellä pieni ääni päässäni sanoi, että mietipä vielä kerran. Mietin, ja onneksi ostin, sillä koen että rannekkeesta on ihan oikeasti ollut  hyötyä. Tietenkin jokaisen kokemukset ovat yksilöllisiä, mutta tässä niitä hyviä juttuja joita itse olen saanut.

• Motivaatio -  paljon herkemmin tulee lähdettyä kävelylle tai edes ulos tekemään jotakin kun huomaa, ettei askeleita ole päivän aikana kertynyt riittävästi
• Konkreettinen tieto siitä, mitä tekee - ranneke on antanut ajattelemisen aihetta omista tavoista ja tottumuksista
• Edistymisen seuranta - on kiva nähdä miten pikkuhiljaa askelmäärät kasvavat
• Muutosten tekeminen - valitsen oikeasti ne portaat

Hävettää myöntää, mutta olen oikeasti ajellut kolmanteen kerrokseemme lähes poikkeuksetta aina hissillä, vaikka rappuset olen toisinaan jaksanut kävellä alaspäin. Viimeiset pari viikkoa rappujen kulkeminen kumpaankin suuntaan on muodostunut tavaksi ja olen yrittänyt harjoittaa tätä koulussa ja sellaisissakin paikoissa, joissa on liukuportaiden vieressä normiportaat.

Kuten aikaisemmin mainitsin, niin tämä aktiivisuusranneke on tosi näppärä puhelinsovelluksensa ansiosta, mutta myös netin selainversiota tulee vilkuiltua aina kun haluan vähän tarkempaa tietoa. Molemmissa on kuitenkin mahdollisuus saada päivän, viikon tai viimeisen 28 päivän ajalta yhteenveto. Niissä pystyy myös tekemään itselleen ruokasuunnitelman ja kirjaamaan syömiään asioita ruokapäiväkirjaan, mutta testauksen jälkeen totesin, että se on liian vaivalloista - valikoimissa ei ole ainoatakaan suomalaista tuotetta, ja vastaavanlaisten etsiminen vie paljon aikaa.

Kaikessa tosiaan on huonot puolensa ja voin kertoa, että herätyksen kanssa meinaa mennä hermo. Käsittääkseni hälytystä ei saa kokonaan poistettua kun sen kerran on luonut, mutta sitä voi muokata ja sen voi laittaa pois päältä. Kuitenkin huolimatta siitä, että napsautan sen aina off-asentoon joka ilta, se värisee ranteessani aina samaan aikaan joka aamu. :D Herätyksen poissaanti (samoin kuin nukkumistilaan siirtyminen) ei myöskään aina onnistu pelkästään parin sekunnin naputtelulla, vaan laitetta saa taputella välillä useampaankin otteeseen ennen kuin se suostuu haluttuun toimintoon. Suosittelen myös olemaan hukkaamatta laitteen mukana tulevaa laturia, sillä esimerkiksi tänään on varmasti tullut 10 000 askelta täyteen, mutta en näe sitä mistään - aktiivirannekkeesta oli akku loppu ja sohvan alle päätynyttä laturia etsittiin koko päivä.

Eniten olen yllättynyt siitä, miten huomaamaton Fitbit Flex loppujen lopuksi on. Olen muutamaan kertaan kyllä ottanut sen pois kun on kaivannut lomailua ainaisesta mittaamisesta, mutta muuten sitä ei oikeastaan enää edes huomioi.

En tiedä kuinka kiinnostava tällainen "arvostelu" oli, mutta toivottavasti joku samaa tai samankaltaista laitetta harkitseva tästä hyötyi. :) Huomenna on viikkopunnituksen aika ja pyrin päivittämään vähintään edistymisosiota. Hyvää alkavaa viikkoa!

"Vapaa ja mukana tuulen"

Blogissa on ollut nyt muutaman päivän hiljaista, sillä perheeni nuori koiraherra kuoli yllättävän ja traagisen kuoleman, ja olo oli jonkin aikaa ihan hirveä. Olen menettänyt rakkaita lemmikkejä ennenkin, mutta kyseessä oli energinen, täysin terve, maailman paras perhekoira, joka olisi voinut elää vielä onnelliset yli kymmenenkin vuotta sen sijaan, että meni niin kuin nyt meni - ei kauniisti, ei rauhallisesti, ei kivuttomasti... Onneksi päällisimmät tunteet ovat jo jo helpottaneet, vaikka kyllä siinä parit itkut piti itkeä kun tajusin, ettei koira enää koskaan tule häntä heiluen vastaan.

Painonhallintarintamalla ei oikeastaan ole mitään uutta, mutta kirjoittelen aiheeseen liittyen illalla taikka huomenna. Hyvää viikonloppua kaikille. :)

Punnitustuloksia ja kuulumisia

Ilokseni voin ilmoittaa, että vaa'alla ollaan jälleen menty alaspäin! Paino oli tänä aamuna 97,1 kg eli -2,2 kg viime viikon tuloksesta. Oletettavasti osa oli myös turvotusta, koska harvoinpa näin suuria viikkopudotuksia saan. Edelleen siis ollaan plussalla verrattuna aikaan ennen joulua, mutta sentään vähemmän.

Urhelilijanurani ei ainakaan tänään saa jatkoa. Tähän mennessä olen aina talvisin selvinnyt liukastumisilla, mutta tänään palailtuani koulusta kaatua mätkähdin suojatielle. En tiedä minkä piruetin onnistuin tekemään, mutta lonkkaan ja rintalastaan siinä sattui, ja kipu on vaihtunut säryksi. Kaiken huipuksi kurkkukipu palaili, sitä vähän ounastelinkin kun lämpöä ja räkäisyyttä on viikonlopun jälkeen taas ollut. Onneksi askeleita on kertynyt ihan OK määrä, vaikka 10 000 on jäänytkin vajaaksi. Tämä ja eilinen päivä on mennyt lähes kokonaan luennoilla istumiseen, ja sitä on oikeasti ihan unohtanut millaista on viettää koko päivä kirjaimellisesti koulunpenkillä.

Jotain hyvää kuitenkin opiskelijaelämässäkin, sillä ainakin meidän ammattikorkeakoulu tarjoaa hyvät ja edulliset ruoat. Ruoka on myös helppo koota lautasmallin mukaan, salaattiin saa pähkinöitä ja siemeniä ja kaikkien ruokien ravintosisällötkin on pääsääntöisesti esillä. Ja isona plussana nostan myös esille sen, että meidän opiskelijaravintolassa näkyy ruokalistassa parempien valintojen vieressä omenan kuva. Välillä on ihanaa kun ei itse tarvitse pähkäillä lounaita, jotka mulle jotenkin on päivällistä paljon haastavampia. Lautaselta löytyi tänään salaattia, raastetta, perunasosetta ja kalamurekepihviä.

Näillä eväillä on alkanut tämä viikko. Kävin tänään muuten siellä työhaastattelussa, joka ilmeisesti meni ihan hyvin, kun saan perjantaina jonkinlaista perehdytystä ja mahdollisuuden tehdä sijaisuuksia. Jes. :-) Blogilla on nyt myös kymmenen lukijaa, joten jälleen kerran tervetuloa seuraamaan!