Me Me

torstai 10. heinäkuuta 2014

Kyläreissulle

Tältä viikonlopulta voi minun suunnaltani odottaa blogihiljaisuutta, sillä otan muutaman tunnin päästä suunnaksi kotipaikkakuntani ja kyläilen perheeni luona sunnuntaihin asti. Vähän jännittää syömisten kannalta, sillä edellisen kerran laihduttaessani kotona käyminen loi jonkin verran haasteita. Meille ostetaan aina karkkia ja sipsiä, ja varsinkin jälkimmäiset houkuttelevat hirveästi kun me harvemmin niitä kihlattuni kanssa kotiin ostamme. Äitini oli aina sitä mieltä, että kun kerran muuten söin niin terveellisesti, niin heidän luonaan olisin voinut höllätä syödä miten tykkään. No, ei se ihan niin mennyt, eikä toivottavasti mene nytkään.

Eilinen meni ihan mukavasti ja vaikka meillä on kaapeissa herkkuja, tuli niitä silti syötyä paljon vähemmän kuin yleensä kun kihlattuni veli on kylässä. Kävimme kesäteatterissa ja siinä tuli käveltyä ainakin pari kilometriä suuntaansa. Nyt viikonlopun aikana jalkalihaksistani saa huolehtia äitini iso koira, jonka kanssa lenkit takuuvarmasti ovat reippaita.

Kirjoittelen pidemmin taas kotiutumiseni jälkeen, tämä jäi vähän tyngäksi - aurinkoista alkavaa viikonloppua kaikille!

2 kommenttia:

  1. Voihan sitä vähän höllätä vaikka yhtenä päivänä ja yrittää sitten muuten syödä suht terveellisesti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta. :) Se vaan on omien porukoiden sattuneista syistä hieman haasteellista, ja se herkuttelu tuppaa karkaamaan käsistä silloin kun houkutteita on koko ajan käsillä.

      Poista

Kiitos asiallisista kommenteista!